torstai 30. kesäkuuta 2016

Muut huoneet

Eipä meille olohuone-makkari-keittiön lisäksi uuteen kotiin paljon muita huoneita jääkään; eteinen ja Veen huone. Ja kylpyhuone saunalla. Siitä ei tosin ole kuvia, sillä valaistus on noissa tiloissa kameran kannalta surkea. Mutta lattia on siellä tummanharmaa, yksi seinä vaaleanharmaa ja loput valkoisia. Vessanpönttö, pyykkikaappi, allas ja pikkuruinen sauna. Siinäpä ne.

Veen huoneessa perusvärien linja jatkuu. Eteinen on musta-valkoinen.


tiistai 28. kesäkuuta 2016

Uusi olohuone

Saimme ennen juhannusta jo suurimman osan tavaroista Kurkiaurankadulla paikoilleen ja kun Matti sunnuntaina lähti takaisin kotiin, olivat viimeisetkin asiat järjestyksessä.

Kurkiaurankadun sisustus poikkeaa aika paljon kotikotimme kalustuksesta. Oli kiva kokeilla ihan uutta tyyliä täällä. Siinä missä Ilmajoella on vanhaa,  on Järvenpäässä modernia ja siinä missä Ilmajoella on pastellia ja murrettuja värejä, on Järvenpäässä kirkkaita perusvärejä. Molemmista tykkään kovasti.

Olohuone-makuuhuone-keittiön päiväpeitto uupuu ja pöytä koki matkan varrella muodonmuutoksen. Olin ostanut tori.fistä keltaisen vuoden -74 pinnatuolipöytäryhmän, mutta 70 cm kapea pöytä näytti pulpetilta isossa huoneessa. Onneksemme emme olleet vielä hankkineet terassille pöytää, joten kapea keltainen pöytä päätyi ulos ja uusi, musta 95 cm leveä pöytä tuli olohuoneeseen. Ulos hankimme mustat tuolit ja keltaiset jäivät sisään. Vastavärien mätsäys oli itseasiassa vahinko, mutta toimiva sellainen. 





torstai 23. kesäkuuta 2016

Pikku vilkaisu

Kannoimme eilen tavarat Kurkiaurankadulle ja kävimme Ikeassa. Huomattavasti rankempaa oli shoppailu kuin tavaroiden sisään saattaminen.

Tänään aloitamme kasausurakkaa ja illalla toivottavasti on valmista. Kotona pionien nuput näyttivät niin uhkeilta, että ne saattavat puhjeta ollessamme täällä. Siksi nappasin muutaman mukaan maljakkoon tänne. Hullu mikä hullu, mutta ne selvisivät matkasta ja muutosta hyvin, ehkä paremmin kuin kasvattajansa.




torstai 16. kesäkuuta 2016

Ja miten kävi yrttien?

Koko kevään kestänyt jännitysnäytelmä (not) "Pysyvätkö yrttini hengissä ulkona istutusta varten" on nyt ohitse.

Ja eivät selvinneet. Paitsi yksi ja puolittain toinenkin. Minttu sinnitteli loppuun saakka ja rosmariini kiri ihan viime metreille, kunnes kuivahti (!) noin viikko sitten. Basilika numero kaksi pääsi ulos saakka, mutta korianteri houkutteli luokseen kirvoja.



tiistai 14. kesäkuuta 2016

Muutto käynnissä

Veen huoneessa näyttää nyt tältä.



Pahvilaatikkokasa on saavuttanut maksimipisteensä ja kaikki pakattavissa oleva on nyt pakattu. Tavaraa ei loppujen lopuksi ole kovinkaan paljon Kurkiaurankatua varten, joten muutto sujunee helposti. Tosin vielä pitäisi hakea samanmoinen tavarakasa Ikeasta, mutta sen teemme vasta kun nuo tavarat on tyhjätty uuteen asuntoon.

Fiilis on odottava. Eniten haaveilen siitä, että saamme kaikki tavarat paikoilleen, istumme illalla kahdestaan sohvalle ja kilistämme uudelle kakkoskodille.




keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Sänkyshoppailua

Päättäessämme, että Vee saa oman huoneen Kurkiaurankadulta, jouduimme toteamaan, että meidän makuuhuoneemme on siellä yhdistetty keittiö-olkkari-makkari. Melko mielenkiintoinen kombo, noin niinkuin sisustusmielessä.

Katselimme netistä ja eri liikkeistä montaa eri sänky- ja sohvavaihtoehtoa. Lopulta päädyimme siihen, että ostamme ihan rehellisen sängyn, josta yritämme muodostaa sohvamaista. Tämä siksi, että tiedän, ettemme todellakaan jaksa joka ilta ja aamu pedata sohvasänkyä pois, vaikka mekanismi olisikin kuinka näppärä.

Ensin silmäni osuivat Avaroomin ihaniin sänkyihin, mutta lopulta päädyimme siihen, että niissä budjetti tulee vastaan. Erityisesti siksi, että Lähdesmäellä Unicon jenkkisänky oli puoleen hintaan. Ostimme siis sen, mutta myös Avaroomista jotakin, jolla naamioida sänky sohvamaisemmaksi.


Päiväpeitto, joka pedataan vetoketjulla, alkoi kiinnostaa. Se olisi helppo joka aamu ja ilta käyttää ja sänky pysyisi kuosissaan, vaikka siinä istuttaisiin (=röhnötettäisiin). Niinpä marssimme liikkeen showroomiin Vantaalle viime lauantaina.



Olin jo valinnut kuosin ja hyväksyttänyt sen Matilla, mutta kaupassa aloimmekin jahkailemaan. Artekin Sienna ihastutti ensin, mutta Marimekon Kivet ja Kanteleen kutsu näyttivät paikan päällä hyviltä. Loppujen lopuksi päädyimme kuitenkin ostamaan Siennan ja pari metristä pitkää tyynyä ikäänkuin selkänojaksi. Koska keittiön pöytämme on keltainen, valitsimme keltaisen vetoketjun, kuten tässä kuvassa.


lauantai 4. kesäkuuta 2016

Kurkiaurankadulla

Pääsin toissapäivänä käymään ensimmäistä kertaa tulevalla citymökillämme (kuten siskoni sen risti). Tunnelma oli epätodellinen ja meinasin ensin kysyä rakennusmieheltä saanko ottaa kuvia siellä, sitten tajusin, että asuntohan on meidän.

Eteinen oli väljä, makkari pieni, sauna ja vessa kompakteja ja olohuone-keittiö iso. Olemme päättäneet antaa makkarin Veelle ja majoittua itse olohuone-keittiöön. Ilokseni terassi vei pienestä pihasta yli puolet ja sinne mahtuu oivallisesti iso ruokapöytä. Siitä tulee hyvä kesähuone. 

Nyt olen vaellellut pitkin Järvenpäätä ja miettinyt, että millaista täällä sitten onkaan taas (vähän) asua. Sitä on yllätävän vaikea kuvitella. Juhannuksena se selviää.

ps. pahoittelut sumeista kuvista, käytin uutta objektiivia ja säädöt olivat vähän hakusessa.


keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Outo kuukausi

Toukokuu oli puutarhassa outo kuukausi. Lämpimien ilmojen myötä koko homma lähestulkoon räjähti käsiin ja sen jälkeen tahti onneksi hiukan hiljeni.

Mielestäni monet kasvit tuntuvat olevan vielä vähän sekaisin. Meillä kukkivat nyt yhtäaikaa omenapuut ja narsissit, syreeni aloittelee ja jopa pionien nuput pullistelevat uhitellen kukkimista, vaikka yleensä kukat ovat tulleet vasta heinäkuussa. Samaan aikaan yhdessäkään hortensiassa (Mustilan, syys ja joku saksalainen) ei ole vielä lehtiä!