Markkinoilla

Ja kun kerran ääneen sanoin (eli kirjoitin) blaahista, oli viikonloppu täynnä puuhaa. Lauantaina olimme Tampereella ja sunnuntaina Ilmajoen Särkyneen sillan markkinoilla. Molempina päivinä ehdin tuhlata myös kiitettävästi rahaa.

Tampereella emme shoppailleet, mutta ennen sinne lähtöä ehdin tilata täältä yhdeksän (oho!) uutta pionia. Särkyneen sillan markkinoilla rahaa kului vähintäänkin yhtä paljon kuin pioniostoksilla. Markkinat ovat siitä kivat, että siellä on pääasiassa kotimaisia tuotteita, joista iso osa on käsitöitä. Metrilaku- ja krääsämyyjiä ei markkinoilta löydy. Siksipä sieltä tarttuikin käteen kaikenlaista.

Meillä meni edellinen puinen voiveitsi rikki jonkin aikaa sitten. En oikein tiedä kuinka ronskisti yritin voidella, koska veitsi halkesi kahtia. Nyt kuitenkin löysimme sekä voiveitsen että hienon voirasian. Ari Markkolan tyylikäs valkoinen Voikku-voirasia laminoidulla mustalla kannella on  mielestäni hyvin artekmaista designia ja hintakaan ei päätä huimannut: voiveitsen kanssa 23 e.

Ihan itselleni hankin Mariel Designin korvikset, joissa on pikkuriikkiset kuivatut kasvit korun sisällä. Myynnissä oli myös erilaisia karkkikoruja, mutta jostakin syystä koruissa olen vakavamielinen ja haluan niiden olevan melko tyylikkäitä. Sulkaprintti on ilmajokisen taiteilijan, jonka nimeä en muista, mutta joka on ollut samassa jumpparyhmässä kanssani. Aion kehystää sulat portaikon seinälle.

Vauva Veen sängyn yläpuolelle ostimme Reetta Isotupa-Siltasen printeistä tehtyjä kortteja, joita myi lahjatavarakauppa Joutomaan koju. Itse liike sijaitsee Turussa, mutta tuotteita voi ostaa myös netistä. Minua viehättää paljon tällainen kollaasimaisuus ja itseasiassa olen joskus saanut saman taiteilijan tekemän kortin synttärilahjaksi veljeni tyttöystävältä ja se on kehyksissä vierahuoneessamme. Nyt vauva Vee saa ihailla näitä, en tosin vielä tiedä laitanko seinälle kissoja vai kettuja.

Vauva Vee sai muutakin, nimittäin supersöpöt kissapökät. Valitettavasti en painanut mieleeni keneltä nämä ostin, mutta sama vanhempi nainen on ollut muillakin markkinoilla täällä Etelä-Pohjanmaalla ja epäilen hänen olevan täkäläisiä. Valitettavasti näitä ei voi siis välttämättä ostaa muualta kuin täältä. Toisaalta se tekee housuista vielä uniikimmat ja hienommat. Tykkään näistä niin kympillä!

Kaupungissa maalla

Vaikka olenkin kotoisin keskikokoiselta paikkakunnalta, on siellä Helsingin läheisyyden vuoksi yritetty kehittää jonkinlaista kaupunkikulttuuria. Omasta mielestäni yksi olennainen osa kulttuurin muodostumisessa on ihmisten oleilu kaupungissa ja sen kaduilla. Olohuone ikäänkuin siirretään omasta kodista ravintoloihin, kahviloihin ja puistoihin. Vanhassa kotikaupungissani istuimme lukioikäisinä ja vähän vanhempina usein kahviloissa polttamassa tupakkaa ja juomassa alle kaksi euroa maksanutta kahvikupillista loputtomiin. Parhaat paikat olivat ne, joissa santsikuppi oli ilmainen.

Tällaista kulttuuria minun on eniten ikävä. Ilmajoella ei kertakaikkiaan ole kahvilaa, johon mennä istuskelemaan. Eikä oikein Seinäjoellakaan, yksi ketjukahvila ja yksi yksityinen, jotka molemmat ovat useimmiten tupaten täynnä, eivätkä oikein houkuta pidempiaikaiseen istuskeluun.

Onneksi tähän on tullut täksi kesäksi muutos. Viime kesän kesätyöpaikkani, Lauroselan museokahvila, on avannut ovensa taas. Olen vieraillut siellä jo kahdesti. Toisella kerralla nappasin mukaan kirjan ja vauva-Veelle kantopussin ja vanuin kahvilan penkin ääressä toista tuntia lukien ja jutellen. Ihan mahtavaa! Tämän kesän tavoitteeni onkin istua kahvilassa joka viikko.

Vinkkejä

Vietin muutaman päivän sairaalassa kotiutuen eilen. Koskapa kotiuduin vielä aivan yksin, oli minulla aikaa sängyssä maatessani tehdä kaikkea turhanpäiväistä. Onneksi Matti toi kotoa erinäisiä tavaroita, joiden kanssa aika ei käynyt ihan niin pitkäksi.

Ipad (on muuten ehdoton tällaisille reissuille, kuulokkeet mukaan) viihdytti eri sarjojen muodossa ja löysinkin Yleltä alkaneen uuden, kivan puutarhaohjelman. Rakkaudesta puutarhaan-sarjassa yhdistetään traagiset tarinat & hyväntekeväisyys & muodonmuutos yhteen sillisalaattiin. Taustalla on siis yhden henkilön jokin koskettava elämänvaihe ja hänen läheisensä ovat saaneet ilmoittaa hänet puutarhan muodonmuutokseen. Koska ohjelma on brittiläinen, ei se ole liian imelä, kuten esim. jenkkiläinen Hurja remontti (jota ei vain pysty katsomaan). Sydämeni sykkii erityisesti brittiläisille puutarhoille, ne ovat minun makuuni. Ohjelma löytyy myös Yle Areenasta.

Lisäksi selasin Hullujen päivien esitteen kannesta kanteen. Keskiviikolta löytyivät omasta mielestäni parhaat tarjoukset. Joudun ehkä itsekin käymään Seinäjoella, koska käyttämäni Sensain 38 c- ripsiväri on alennuksessa, ei tosin kovin suuressa. Tosin toinenkin tuote saanee minut lähtemään auton rattiin keskiviikkona. Voin suositella kaikille herkkäkainaloisille kesää varten superpitävää deodoranttia. Biothermin Deo Pure Invisible näyttää olevan hyvässä tarjouksessa (nyt 16,90 e,  ovh. n. 24 e). Akateemisessa kirjakaupassa osui silmääni Emmi Itärannan superihana Teemestarin kirja. Jos siis olette Akateemisen kirjakaupan liepeillä keskiviikkona käykää poimimassa se pois kympillä. Kirja on seitsemänsataa kertaa sen arvoinen, yksi ihastuttavimmista, jonka olen viime vuosina lukenut.

Matti muuten huomautti, että Hullujen päivien tarjouksessa oleva Appletv maksoi saman verran Iliikkeessä, mitä se on Stockan tarjouksessa, joten sen tarjouksen perässä ei kannata stressata. Ja lisäksi mies huokaili kaihoisana keskiviikon Herkun ranskalaisen tuoreen, kokonaisen kanin perään. Paras annos Pariisissa, jota Matti vieläkin muistelee, oli lähibistron kani. Joten pliis, tehkää joku kania. P?

Joulukalenteri

Aika monessa blogissa on tähän aikaan vuodesta joulukalenteri. Minä en sellaiseen kuitenkaan ryhdy. Mutta voi kertoa meidän jo perinteeksi muodostuneesta joulukalenterista. Olemme Matin kanssa tehneet joulukalenterin joka vuosi siitä lähtien, kun olemme asuneet yhdessä. 

Kalenteri saattaa selitettynä kuulostaan melko romanttiselta hömpänpömpältä. Ja okei, sitä se vähän onkin, mutta toisaalta siitä tulee joka päivä hyvälle mielelle. Tarkoituksena on kirjoittaa joka päivälle toiselle lappu, jossa on jokin kiva asia. Ensimmäisenä vuonna se oli jokin kiva asia toisesta, toisena vuonna jokin kiva tekeminen yhdessä ja viime (ja tänä) vuonna päädyimme yhdistelemään molempia. Viikonloppuna kalenterista saa lapun kanssa karkin.

Olen saanut jokaisena vuonna "Olet hyvä laittamaan ruokaa"- ja "Sinulla on nätti hymy"-laput. Katsotaan tulevatko ne tänä vuonna vai onko ruuanlaittotaitoni rapistunut ja hymyni hyytynyt. 

Vaikka osan suhtautuminen lienee melko skeptinen, kannustan silti tekemään tällaisen kalenterin. Sitä tulee harvoin kehuttua kanssa-asujaa kunnolla, joten kerran vuodessa sen voi ihan hyvin tehdä kuukauden kahtenakymmenenäneljänä päivänä. Ja loppujen lopuksi, kun lappuja kirjoittaa, ei ole kovin vaikea keksiä rakkaastaan kahtakymmentäneljää hyvää asiaa. 

Asuntomessut - pientalonäkökulma

Katselimme asuntomessuilla myös pientaloja. Erityisessä syynissä olivat kolme tässä esiteltävää mallia.

Ensimmäinen malli oli K3-talojen Noppatalo, joka oli n. 75 neliön kaksikerroksinen kokonaisuus. Talon huonejärjestelyssä ja tyypittelyssä oli pyritty rintamiestalojen henkeen. Ulkokuoreltaan se näytti erehdyttävästi Tanhuniityn talolta (edellisen postauksen punainen talo). Alakerrassa oli yhdistetty olohuone-keittiö-kokonaisuus, pieni vessa ja siivouskaappi. Alakerta oli muuten toimiva, mutta siihen mahtui vain neljän hengen ruokapöytä. Yläkerrassa oli kaksi makuuhuonetta, joihin sopivat hyvin parisängyt ja vaatekaapit, ja sauna-suihku-kodinhoitohuone-kokonaisuus, joka oli hyvän kokoinen ja hyvin suunniteltu.

Toisena talona oli Älvsbytalon Suometar. Ulkoapäin talo oli kiva, mutta hirveän värinen. Mallina tämä oli kivoin talo. Alakerrassa oli isohko kodinhoitohuone ja kylppäri ja niiden vieressä makkari. Saunasta pääsi pihalle ja tuohon ensimmäisessä kuvassa näkyvälle pikkuterassille. Toisessa päässä taloa oli olohuone ja keittiö. Ne olivat samassa tilassa, mutta erotettu takalla. Keittiön vierestä pääsi toiselle terassille. Yläkerrassa oli melko iso oleskelualue ja kaksi isoa makuuhuonetta sekä vessa, johon mahtui hyvin suihku. Alkuperäisessä talomallissa yläkerran toinen makuuhuone on yhdistetty oleskelutilaan.

 

Kolmas talo oli Sievitalon 3 h+keittiö Mustakoivu 106. Eteisessä oli pitkä käytävä, jonka varrella oli kaksi makuuhuonetta. Ne oli yhdistetty yhdeksi pitkäksi, kapeaksi makkariksi, joka oli outo ratkaisu. Makuuhuoneet olivat myös aika pieniä. Olohuone ja keittiö olivat yhtä tilaa ja rajatut toisistaan takalla. Keittiöön mahtui hyvin kuuden hengen pöytä (kuvassa vain neljän hengen). Olohuoneesta pääsi terassille, samoin saunasta. Sauna- ja wc-tilat olivat hyvänkokoiset. Myös kolmanteen makkariin mahtui hyvin sänky ja vaatekaapit. Sievitaloilla on myös oma keittiö- ja kaappimallisto, josta voi valita taloon sopivat kiintokalusteet. Taloja myydään avaimet-käteen-periaatteella ja sisustamattomina, jolloin ostaja tekee sisustan itse. 

Asuntomessut

Kävimme keskiviikkona Jyväskylän asuntomessuilla. Siitä on tullut puolihuolimatta tapa. Häidemme jälkeen Pohjanmaalle palatessa Tampereella oli asuntomessut, jonne päätimme poiketa matkalla. Seuraavana vuonna messut järjestettiin Hyvinkäällä, joka oli Järvenpään ajoreitin varrella. Sinne siis. Tänä vuonna menimmekin vartavasten Jyväskylään.

Messut olivat isot. Kiersimme kolmisen tuntia eri taloissa (taattu messuähky), vaikka olin jo etukäteen katsonut sopivat kohteet Deco-lehden messuliitteestä. Mielestäni sisäänpääsy oli liian kallis (21 e!), mutta pulitimme sen kiltisti, samoin pysänköintimaksun (8 e). Kahdelta hengeltä kustannus oli siis 50 e. Valitettavasti anti ei ollut myöskään hinnan väärti.

Ajattelin ensisijaisesti hakea sisustusideoita, mutta juuri messujen jälkeen ainoa idea, joka oli tarttunut päähäni oli keittiön laatoituksen keskelle upotettu valaisinnauha (ensimmäinen kuva). Matille mieleen oli jäänyt Marshall-vahvistimesta tehty jääkaappi. Eli ei mitään kovin oivaltavaa. Trendinä tuntuivat olevan harmaan eri sävyt ja niiden kanssa kirkkaat tehostevärit. Melko modernia ja pelkistettyä linjaa oli suosittu kaikkialla. Muutamassa talossa modernin sekaan oli istutettu vanhoja kalusteita (tai vanhan näköisiä).

Ulkoapäin talot näyttivät joko moderneilta tai 70-lukulaisilta. Olen asunut lapsuuteni ja nuoruuteni Tanhuniityssä, joka on rakennettu 70-luvun jälkeen ja asuntomessuilla ensimmäinen fiilis oli astella lapsuudesta tuttuun maisemaan. Samaa punaista, kauniisti sanottuna sinapinruskeaa, harmaata ja valkoista. Pihoilla oli jämptit laatoitukset ja nurmikkoalueet. Istutukset olivat kestäviä, mutteivät kovin kukkeita.

Keskityimme katselemaan ennemminki rakenteita ja kiintokalusteita. Saunat olivat kivoja. Niissä useassa oli uudenlaisia lauderatkaisuja ja suosittua oli kiukaan ympärille asetellut lauteet. Monessa kohteessa oli vielä erillinen pihasauna, josta pääsi terassille vilvoittelemaan. Kahdessa talossa oli myös atriumpiha, joka muodostui kantikkaan U-mallisen talon keskelle. Niistä pidin. Ratkaisu tuntui ylelliseltä ja näppärältä. Aloimmekin jo pohtia, saisiko Ronnalaan atriumpihan...

VIV Europe 2014

Kuten jo Amsterdamin postauksessa mainitsin, olin Matin mukana päivän Utrechtissa VIV Europe 2014-maatalousnäyttelyssä. Utrecht on paikkana kuin Pasila, kuten kuvasta näkyy. Betonielementtitaloja, messuhalleja ja laatoitettuja katuja. Ei siis mikään erityisen viehättävä. Sinne ei siis kannata mennä tutustumaan muussa kuin messumielessä.

Yksi syy Matille mennä VIV-näyttelyyn oli yhteistyö hollantilaisen Microfan-firman kanssa. He tuottavat ohjaustietokoneita maatalouden tarpeisiin, erityisesti sika- ja siipikarjapuolelle. Matin toiseen kanalaan vaihdettiin juuri ennen reissuamme firman ohjaustietokoneet ja Matti alkaa tuoda niitä Suomeen. Istuimme heidän ständillään hyvän tovin, mutta välillä en edes ymmärtänyt mistä miehet puhuivat. Kahvi kuitenkin oli hyvää.

Jo ennen Microfanin porukan tapaamista kiersimme mielenkiintoisimmat messuhallit läpi. Tai siis Matin näkövinkkelistä mielenkiintoisimmat, joista löytyi kaikenmoista tilatarviketta. Teurastus- ja eläinlääkintäpuolen jätimme suosiolla väliin. Messuilla löytyi jos jonkinlaista sisääntuloilmaluukkua ja ruokkijaa, mutta minusta mukavampaa oli aistia kokonaisnäkemystä maataloustilanteesta. Erityisesti koska messuilla näkyi kaksi trendiä: kehittyvät maat ja Eurooppa. Messuille oli kutsuttu Afrikan maista ja Aasiasta väkeä ja siellä vasta kehittyvä tehotuotanto on hyvin erilaista kuin Euroopassa. Tarjolla oli erityisen paljon broilerhäkkejä, joita Suomessa ei lainkaan käytetä. Eurooppalaisille tarkoitetuista tuotteista löytyi yllättävän paljon kotitarvekanaloiden (kuva yllä) tuotteita. Messujen eräässä luennossa viitattiinkin asiaan, sillä  ruuan tehotuotannossa on nähtävissä kehityskulku, jossa eri vaiheissa painotetaan eri asioita. Kehittyvät maat painottavat oman kehityskulkunsa nykyisessä vaiheessa volyymia ja alhaista hintaa, kun taas Euroopassa painotus näkyy eläinturvallisuudessa ja -suojelussa.


Viimeiseksi kävimme kuuntelemassa Poultry farming and the environment- ja How to feed the world, and not to eat the world-luennot. Erityisesti jälkimmäinen oli raflaava ja mielenkiintoisia eettisiä dilemmoja ilmoille heittelevä. Esimerkkinä mainittakoon kestävän kehityksen määritelmä lihan tuotannossa. Tavallisesti on ajateltu, että broileri on kestävin tuottaa, mutta luennoitsija toi esiin näkökulman siitä, että nauta ja lammas olisivatkin kestävän kehityksen kannalta parhaimpia vaihtoehtoja. Niiden käyttämä rehu (eli nurmi) ei sovellu ihmisen syötäväksi, toisin kuin broilerin syömä vilja, joten naudan ja lampaan käyttämän rehun ei voida katsoa olevan pois ihmiselle kelpaavasta ravinnosta. Tästä näkökulmasta naudan ja lampaan liha olisivatkin eettisempiä kuin broilerin. Näin eri perustelut antavat erilaisia vastauksia ja sitä on ruuan kuluttajan hyvä pohtia. Erityisesti luennoista koin saavani irti eniten ja niiden vuoksi olin ihan tyytyväinen messuilla mukanaolija.

Tarttuvaa iloa

Ilmajoen maatalousoppilaitos (IMO) järjesti tänään lauantaina ilmeisesti ensimmäistä kertaa tapahtuman, jossa pääsi seuraamaan lehmien pääsyä kesälaitumille. Paikalla oli maitotaloustoimijoita, MTK ja siellä kerrottiin yleisestikin ottaen karjataloudesta. Lehmät olivat kuitenkin pääasia.

Jos en olisi ollut karmeiden allergiareaktioiden kourissa (oikeasti, monta vuotta ilman allergiaoireita ja nyt oli pakko aloittaa lääkkeet), olisin iloinnut lehmien ilosta vieläkin enemmän. Ne juoksivat karjapihaa pitkin niin nopeasti, että kameralleni taltioidut kuvat olivat lähinnä lehmien takapuolia. Kun reitti oli selvä, pääsimme kävelemään lehmien perässä laidunalueelle, jossa ne kyhnyttivät itseään ruohoon, hyppivät, pukittelivat, tuuppivat toisiaan ja kohelsivat ympäriinsä ennen kuin malttoivat asettua nurmen syöntiin. Ihanat lehmät!