Viimeinen

Päätin jo keväällä yliopistossa, että kyseessä olevan tekstin aika tulee vielä tämän vuoden puolella. Ajoitus täsmentyi myöhemmin ja tässä se nyt on. Viimeinen teksti.

Miksikö se on sellainen? Tuntuu, että se miksi halusin tätä blogia kirjoittaa, on haihtunut. Nimittäin pienten, hyvien asioiden huomioiminen ja omasta elämästä kertominen matkan päästä. Tuntuu, että alan olla sinut Ronnalassa asumisen ja tämän elämänmuodon kanssa. Aiheetkin alkavat valua käsistäni kuin hiekka; samat pionit kukkivat joka kesä ja käymme yhä uudelleen Porvoossa ja paikallisissa kahviloissa.

Päiväni ovat aika kaavanmukaisia Veen kanssa ja hänen elämäänsä en täällä halua tämän enempää jakaa. Poika voi sitten isompana itse päättää, miten haluaa sosiaaliseen mediaan osallistua. Lapsi myös suppeuttaa sitä piiriä, jossa arki kulkee. Tänään olen istunut hiekkalaatikolla, siivonnut keittiönkaappeja päikkäriaikaan, käynyt kaupassa ja ruuan jälkeen pulahtanut uimassa Konnanmontulla ja sitten vielä saunonut. Kokonaisen blogitekstin kirjoittaminen näin arkisesta elämästä ei ole minulle luontevaa.

Olen aina viehättynyt kouluvuoden kulusta, syksy on uuden aikaa. Nyt valo alkaa muuttua kultaisemmaksi, uudet vaatteet ja värit kiinnostavat ja keittiön kaappien siivoamisen lisäksi tekee mieli pölyttää kaikkea muutakin. Siksi ajoitus tähän elokuun alkuun on itselle luontainen.

Minulla on jo nyt ollut huono omatunto, etten ole päivittänyt blogia säännöllisesti. Kirjoittaminen on alkanut tuntua iloisuuden sijaan velvollisuudelta ja se ei ole hyvä asia. Koska blogia ei ole pakko kirjoittaa, koen järkeväksi karsia tämän todo-listalta. Se lista nimittäin kasvaa loppuvuodesta uudella vauvavuodella, nyt vaan taaperoikäisen tuomien haasteiden kera. Haluan keskittyä siis lapsiimme ja minimoida muun huonoa omaatuntoa aiheuttavien asioiden määrän.

Vaikka olen korostanut kirjoittavani itseni vuoksi, olen sitä yrittänyt tehdä myös teille. Kehittää uusia aiheita, seurattavia tekstejä ja parempia kuvia. Toivottavasti välillä olen onnistunut. Kiitos, että olet seurannut tätä blogia, piipahtanut täällä silloin tällöin tai luet nyt ensimmäisiä kertoja. Elokuun oranssi valo laskee takanani vehnäpellon tasalle, iltatuuli läikyttää verhojen varjoa ja Ronnala hiljenee.