Äidille särkyneitä sydämiä

Olimme pikavisiitillä Järvenpäässä ja sunnuntain pyhitimme perhepäiväksi. Halusimme tehdä jotakin rentoa ja lomailumaista, joten lähdimme heti aamusta Helsinkiin.

Siellä pääkohteenamme oli Torikortteleissa, suurkirkon vieressä sijaitseva Helsingin kaupunginmuseo. Siellä oli meille jokaiselle jotakin. Veelle Lasten kaupunki, joka oli tarkoitettu hiukan isommille museokävijöille, mutta joka sai myös yksivuotiaan hihkumaan riemusta. Vee kiipesi isoja kivirappusia ylös ja alas, tepasteli laivassa pitäen reelingistä kiinni, hakkasi pleksein suojattua ikkunaa ja järjesteli nukkekotia ja mummolaa. Niin hauskaa oli, että ukkeli sammahti, kun siirryimme katsomaan minun mielenkiinnonkohdettani, Museum of broken relationshipiä.

Ideana särkyneiden suhteiden museossa oli esitellä esineitä, jotka ovat kuuluneet jo menneeseen suhteeseen ja joista ihminen ei ole halunnut tai osannut luopua. Jokaisella esineellä oli tarinansa, jonka sai luettua suomeksi pienestä vihkosesta. Esineitä oli sekä Suomesta että maailmalta. Puolalaiset taiteilijat ovat koonneet näyttelyä monesta eri maasta ja näin tehtiin myös Suomessa. Kaikki näyttelyyn tuodut esineet eivät ole esillä, mutta niiden kaikkien tarina löytyy netistä. Pidin näyttelystä, vaikka välillä se alkoi itkettää. Toisaalta kaikkien suhteiden päättyminen ei ole surullista, joten sinänsä näyttelyssä oli mukana myös toivoa, huumoria, vapautumista ja onnea. 

Viimeiseksi katsoimme Helsingin valitut palat näyttelyn, joka kiinnosti Mattia. Erityisesti siellä oleva 1800-luvun lopun Helsingin pienoismalli. Valitut palat oli myös melko interaktiivinen ja mielenkiintoisella tavalla rakennettu. Kaiken kaikkiaan museokäynti oli oikein kiva ja museon ehdoton hyvä puoli on, että sisäänpääsy sinne on ilmainen. Jos päätätte lähteä museoon, kehotan samalla vierailemaan myös Torikortteleissa, joihin on tullut paljon pieniä, hauskoja kauppoja.

Ravintolassa syömässä (vauvan kanssa)

Olimme viikonlopun mittaisella minilomalla Helsingissä. Säät olivat karmeat, mutta muuten meillä kävi tuuri. Hotelli Tornissa saimme miltei sviittimäisen huoneen ja pääsimme kaikkiin niihin ravintoloihin, joihin halusimme.

On mielenkiintoista tarkkailla ravintoloita vauvaystävällisyyden näkökulmasta. On eri juttu sanoa nettisivuilla olevansa lapsiystävällinen ravintola kuin toteuttaa se todellisuudessa. Pääasiassa olemme käyneet Veen kanssa tutuissa ravintoloissa ja pystyneet etukäteen arvioimaan niiden sopivuuden, mutta nyt kaikki paikat olivat uusia.

Totesimme välttämättömyyksiksi seuraavat asiat:

A) ymmärtäväiset tarjoilijat ja keittiö. Lapsen karjuessa lohduttaa edes vähän, että tarjoilijalla pitää pokka. Ja joka osaa kysyä syöttötuolin tarvetta ja näyttää mistä sellaisen saa. Nämä luen melkein itsestäänselvyyksiksi, mutta olen aidosti ilahtunut ja onnellinen, kun keittiöstä saa vauva-annoksen pyydettäessä.

B) syöttötuoli. Veen syömisestä ei tällä hetkellä tule yhtään mitään ilman sitä (muilla vauvoilla ei välttämättä pakollinen).

C) loosi tai pöytä, jossa on paljon tilaa. Pikkupöytä, jaettavat annokset ja kaikkea hamuava vauva. Ja vieressä treffeillä olevan pariskunnan pöytä, johon myös kaikkea hamuava yltää. Jep, jep, hyvää ruokahalua vaan kaikille. (tällä hetkellä pannassa ah niin trendikkäät jaettavat annokset)

D) so-last-season. Kannattaa mennä suosittuihin ravintoloihin, kun ne eivät enää ole suosittuja. Trust me. Juuri nyt pinnalla olevissa ravintoloissa on usein aikuisia, jotka haluavat olla aikuisten kanssa. Ja siis vain aikuisten. Oman mielenrauhan takia suosittelen kokeilemaan trendejä myöhemmin. Ellei sitten ole kylmähermoinen viilipytty.

Suosittelen tältä reissulta: Cafe Ekberg (jätä vaunut pihalle), Tamarin, Treffipub (ennen klo 19, koska pubi)

Tukholma... eikun Porvoo

Jonnekin kuitenkin piti vanhempieni helmoista päästä loman aikana, joten Tukholman sijaan päädyimme Porvooseen.  Ja siellähän on tosi ihana kierrellä ja katsella paikkoja. Marraskuisessa hämäränhyssypäivässä oli oma tunnelmansa. Kahvilat ja kadut olivat lähes autioita ja kostea ilma sai äänet vaimenemaan. En olisi ihmetellyt, jos jonkin kadunkulmassa kääntyessä olisimme päätyneet johonkin menneeseen aikaan.

Kävimme kahvilla Cafe Klockanissa, jossa sai suolaisia vohveleita ja runebergintorttuja (!). Se on vastapäätä Tee- ja kahvihuone Helmeä, jossa olemme tavanneet käydä.
Vastaisuuden varalta: Klockaniin, jos haluaa suolaista, Helmeen jos makeaa.

Illasta söimme vielä Bistro Sinnessä. Otimme hampparit (sairaan hyviä) ja Veelle tarjoilija toi nakerreltavaksi spelttisämpylöitä, jotka olivat huippuja herran ruokahalusta päätellen, mekin saimme Matin kanssa maistaa yhdet.
Vastaisuuden varalta: Sinneen syömään jos on kovempi nälkä, illallista harkittava vakavasti.

ps. kuvat ovat rakeisia vahingossa, sain synttärilahjaksi mikrojärjestälmäkameran ja opettelen vasta käyttämään sitä, tais olla ISOt vähän turhan isolla. Mutta ehkä rakeet sopivat vanhaan kaupunkiin.

 

Samppanjaa merellä

Matti tuli tiistai-iltana kotiin ja sanoi, että hän pitää perjantain ja lauantain töistä vapaana. Varasimme samana iltana risteilyn Viking Gracella Turusta Tukholmaan ja koska laiva saapui perjantaina vasta iltakahdeksan hujakoilla takaisin, päätimme jäädä Turkuun yöksi. Olen ollut kova suunnittelija, mutta näköjään kykenen nykyään vauvan kanssa paljon spontaanimpaan toimintaan kuin ennen. Tilaisuudet ihan mihin tahansa on vain pakko käyttää hyödyksi.

Söimme laivalla torstai-iltana hyvin, vaikka buffetti oli pienen kanssa pikkuisen liian äänekäs paikka yöunien viettoon. Loppuillan istuimme pimeässä hytissä tuijottaen ikkunasta tähtitaivasta ja merta kuohuviiniä (jota yllättäen löytyi hyttimme minijääkaapista) juoden. Romanttista? No, puhuimme pakolaisista ja Vee kuorsasi.

Aamupala olikin perusbuffetin sijaan hiukan fiinimmässä ravintolassa. Ja siellä skumppa kuului hintaan. Koska edellisenä iltana olimme lopettaneet ruokailun vasta yhdentoista hujakoilla oli aamupala melko maltillinen. Prinsessakakkua toki otimme jälkiruuaksi.

Kävimme vuorotellen laivan spassa lilluttelemassa porealtaissa ja höyrysaunoissa. Minun siellä ollessani poreammeen valtasi miehinen polttariseurue Borat-uikkareissa. Onneksi heillä oli yksityinen sauna varattuna. Kun miehet poistuivat, tilasin lasin samppanjaa.

Illallisen söimme alacarte-ravintolassa. Ja koskapa sen yhteydessä oli samppanjabaari, oli taas paikka lasilliselle. Taxfreestä kassiin sujahti kyröläinen gini ja viski ja viinikaappi täydentyi tämän vuoden hääpäiväsamppanjalla ja Cazanove-samppanjatalon viinillä. Kävimme siellä pari vuotta sitten interrail-reissullamme. Tuhlasimme sen verran rahaa, että nyt meillä on melko monta risteilyä jouluksi käytävänä. Ole siis yhteydessä jos haluat edullisesti Turku-Tukholma reissulle. Suosittelen! Siis sekä risteilyä että samppanjan juomista siellä.

Juhlistamassa juhlavuotta

Tanskan jälkeen lomailimme vielä viikon verran Järvenpäässä. Siellä juhlittiin Sibeliuksen 150-vuotis syntymäpäiviä, sillä herran kotitalo Ainola löytyy Tuusulanjärven rannalta. Lapsuudenkodistani Ainolaan on vain muutaman kilometrin matka ja vanha kotijunapysäkkini Kyrölä on muutettu tänä vuonna Ainola-nimiseksi.

Matti ei ole koskaan käynyt Ainolassa ja niinpä suuntasimme sinne. Taloa ja puutarhaa tarkasteli nyt aivan eri näkökulmasta kuin aiemmin. Ennen Ainola on edustanut minulle museota, mutta nyt katselin kaikkea silmillä, jotka näkivät Aino ja Janne Sibeliuksen kodin. Ehkä vanhassa talossa asuminen puutarhaa pitäen on muuttanut näkökulmani uudeksi.

Ainolaan on tullut myös kiva kahvila Aulis, jossa kehotan piipahtamaan ihan muuten vain. Herkut olivat hyviä ja kahvi kuumaa. Olin myös iloinen siitä, että kahvila oli stailattu finnish design henkeen Teema-kuppeineen ja niihin sopivin kotimaisin huonekaluin. Leipomuksissakin käytetään Ainolan puutarhan tuotteita, nyt tarjolla oli vadelmaa ja raparperia. Tällaista näkemystä tarvittaisiin enemmän. (palopuhe, mutta olimme juuri tulleet Helsinki-Vantaan lentoasemalta, jossa kahvila-ravintolassa ei ollut kertakaikkiaan mitään suomalaista ja töykeä palvelu päällepäätteeksi).

Ainolan lisäksi kävimme Järvenpään taidemuseon Aino Sibelius-näyttelyssä. Pidän nykyisestä tyylistä lähestyä historiaa yksilön näkökulmasta, sillä se tuo tapahtumat lähelle ja ihmiset eläviksi. Monestakin syystä samaistun tällä hetkellä Aino Sibeliuksen hahmoon ja siksi ostin Ipadiin sähkökirjaksi Aino Sibelius - Ihmeellinen olento.

Suosittelen näyttelyä ehdottomasti, se oli tosi kiva ja sen kiertää melko nopeasti. Mielestäni ihanan loppukesän viikonlopun voisi viettää kiertämällä näyttelyn ja sen jälkeen voikin jatkaa Ainolan kierrokselle ja nauttia sen jälkeen kahvit ja kakut Auliksessa kultaisessa elokuun auringossa.

Muu Kööpenhamina

Teimmehän me Kööpenhaminassa muutakin kuin söimme. Nimittäin käpöttelimme ympäriinsä. Osa kävelyistä oli onnistuneita ja osa ei. 

Ekana iltana tallasimme Tivoliin. Se on must. Vaikka olisi aikuinen ja sisäänpääsyhinta on melko suolainen, kannattaa siellä käydä, koska se on ihana. Kukkaistutuksiin panostetaan ja kahvi on hyvää. Satumaa keskellä kaupunkia. Olen käynyt siellä jo kolmesti, enkä kertaakaan yhdessäkään laitteessa. 

Stroget kävelykatu on myös ihan kiva. Nyt elokuussa se oli tupaten täynnä turisteja, joten kannattaa eksyä sivukaduillekin. Sieltä löytyi kaunis kuninkaallinen kirkko ja sieltä bongasin myös mahtavan lastenlelukaupan, jonka kaikki tavarat olisin voinut kantaa mukanani Suomeen. Karrusellalla on nettikauppakin, mutta hypistely oli tietenkin parasta. Muuten pyörähdimme Veen kanssa Illums Bolighusissa, joka on designtavaratalo. Se mainostaa itseään tanskalaisen suunnittelun mekkana, mutta suuri Iittalan valikoima ja mobileosaston muumit viittasivat vahvasti Suomeen. Ehkä scandinavian design? 

Pääsimme myös pienen merenneidon hoodeille, mutta sade+nälkä+yleinen pahantuulisuus itse kullakin päättömästä harhailusta johti siihen, ettemme käyneet katsomassa patsasta. Onneksi se on kuulemma pieni. Patsaan lähistöllä sijaitsee linnoitussaari Kastellet, johon kävelimme. Odotimme sateesta märkinä kivaa kahvilaa, jota ei ollut. Sen sijaan saimme moitteet siitä, että kävelimme erään hiekkakentän poikki. Siitä ei kuulemma olisi saanut kävellä. Miksi, en tiedä. (tämä oli se epäonnistunut kävely)

Yhden päivän vietimme Den Blå Planetissa, joka on pohjoismaiden suurin akvaario. Se oli kiva paikka, myös Veen mielestä. Hän jaksoi olla hereillä ja katseli kaloja ja erilaisia valoja mielellään. Den Blå Planetiin pääsee s-junalla ja metrolla, jotka ovat molemmat käteviä kulkuvälineitä Kööpenhaminassa. Niihin mahtuu hyvin vaunuillakin, mutta portaisiin kannattaa varata kantoreppu, jotta ei tarvitse olla koko ajan etsimässä hissiä.

Huomasimme, että vauvan kanssa matkustaminen vaatii vähän erilaista aikataulua. Kun ennen olemme paahtaneet nähtävyydestä ja kokemuksesta toiseen, oli nyt pakostakin hiljennettävä tahtia. Vee ei jaksa kuin yhden ihmismassapaljouden päivässä ja välillä on pidettävä välipäivä. Välillä on myös pakko tulla hotellille ja vain makoilla lattialla. Toisaalta se ei haitannut yhtään. Haaveilin viipottavani valkoisilla kengilläni Kööpenhaminen kahviloissa ja niin melkein tein. Viipotus tosin vaihtui maltilliseen vaunumateluun.

Syömässä Kööpenhaminassa

Tällä matkalla Kööpenhaminaan korostui ruoka. Lähinnä ehkä siitä syystä, että aiemmilla Köpis-reissuilla emme ole erityisesti siihen panostaneet ja valitettavasti emme olekaan syöneet kaupungissa kovin hyvin. Ennen kuin nyt.

Ensimmäisenä iltana olimme Tivolissa ja mukana matkassa oli myös Matin isä. Siellä söimme Wagamamassa, joka tarjoilee aasialaista ruokaa, erityisesti nuudeleita. Melko edullinen, melko hyvä. Saimme vatsamme täyteen.

Seuraavana päivänä seikkkailin Kööpenhaminassa kaksin Veen kanssa ja illalla menimme syömään hotellimme lähelle Meatpackingdistrictille, joka on erityisen trendikäs ruuan suhteen. Siellä söimmekin sitten joka ilta. Veen ja minä suuntasimme Bio Mioon, joka panostaa lähi-, kausi- ja luomuruokaan ja oli oppaassa mainitusti lapsiystävällinen. Tätä kaikkea se oli ja söin helteellä kylmää tomaattikeittoa, gazpachoa, ja pääruuaksi possua ja grillattua kaalia. Jälkkäriksi maistui valkosuklaajäädyke ja vadelmat. Ruuat olivat hyviä ja melko kotiruokamaisia, mikä oli kivaa. Vauva Veen sohvalla makoilua ei kukaan katsonut nenän varttaan pitkin.

Muina Meatpackindistric-iltoina kävimme ravintola Motherissa, jossa tehdään sairaan hyvää pitsaa. Katsoin kauhulla viereiseen pöytään, jossa nuoret naiset jättivät syömättä pitsan reunat. Juttu oli nimittäin taikinassa, se oli hapatettua ja heittämällä parasta pitsataikinaa, jota olen syönyt. Ikinä. Vahva suositus pitsan ystäville, myös tarjoilijat olivat mukavia ja vauva Vee hymyili ja jutteli heidän kanssaan antaumuksella.

Koska roskaruokalinjalle lähdettiin, oli pakko maistaa myös burgereita. Juicy Burger tarjoili hyvin pelkistetyn listan. Siinä oli 1) hampurilainen 2) lisätäytteet: juusto, suolakurkku, pekoni. 3) Perunat chilimajoneesilla. Tilattiin siis koko lista, minulle lisätäytteistä kaksi ekaa ja Matille vika. Perunat olivat paistettuja uusia perunoita, joka oli kiva.

Kiinalaista roskaruokaa edusti Fu Hao, jossa tarjottiin dimsumeja. Olemme todenneet, että jos ravintolasta saa dimsumeja, sinne on mentävä. Nämä olivat oikein hyviä, erityisesti mieleen jäi vihreästä papaijasta tehty salaatti ja makeahko kookos-maapähkinäpulla. Nam.

Lounaita nautimme vaihtelevasti erinäisissä kahviloissa, kuten Lagkagehusetissa, joita löytyy ympäri kaupunkia. Yhtenä päivänä kävimme myös Torvehallerneissa, jotka toimivat kuin kauppahalli. Tarjolla oli kuitenkin huomattavan paljon ravintolakojuja. Kannattaa varata vatsaan tilaa ja napostella kaikkea pientä. Me söimme italialaista porchettaa ja vietnamilaisia patonkeja.

Lounaan söimme myös Meatpackingdistrictillä. Siellä järjestettiin kesän ajan viikonloppuisin ruokatoria, joka oli hyvin saman tyyppinen kuin Torvehallerna. Torilla oli erilaisia ruokakojuja ympäri maailmaa. Testasimme meksikolaisia tortilloja ja tacoja, romanialaista lampaanlihaa ja makkaroita ranskiksilla ja jälkiruuaksi mango-kookos-stickyriceä Aasiasta. Jälkkäri oli paras.

Viimeinen kuva perustanskalaisesta ravintolasta, jossa oli kiva terassi. Siellä kävimme tokana iltana. Ruoka oli pubiruokaa, mutta hyvää sellaista. Vauva Veen vuoksi hienommat ravintolat jäivät nyt kokematta, mutta toisaalta oli kiva käydä rennommissa ravintoloissa. Kööpenhamina on selkeästi ruokatrendikäs erityisesti rennomman ruokailun saralla, siellä siis kannattaa satsata syömiseen. Tämä oli varsin mukava juttu, varsinkin lapsen kanssa matkatessa.

Ihan puhki

Olemme kävelleet aikamoisia määriä ympäri Kööpenhaminaa ihastellen kaupunkia ja vähän sen ulkopuoltakin. Ostoskatu Stroget on kävelty läpi, Torvehaller-kauppahallissa notkuimme ruokatiskeillä ja Den Blå Planet hurmasi myös vauva Veen kaloillaan. Kööpenhaminassa on kiva matkailla lapsen kanssa, kaikki ovat superystävällisiä ja itkukin saa aikaan vain hymyileviä mummukoita.

Neljäntenä päivänä itse kustakin alkoi tuntua vähän tältä. Kirvelevää, mutta oli hyväksyttävä, että rimaa on matkoilla vastedes laskettava. 

Päätimme aloittaa heti ja loppujen lopuksi Matti sanoi aikovansa laittaa pukluisen paidan syömään mennessä ja totesin sen olevan järkevää. Itse olin kaavaillut hikistä mekkoa, jossa on maitotahroja. 

Suosittelen vauvareissuille hyvää hotellihuonetta, ruokapaikkojen etukäteisetsintää, kantoreppua ja ennen kaikkea viinipulloa sen hyvän hotellihuoneen jääkaappiin. 

Pakkaamista ja pakkaamista

On olemassa asioita, joita luulisi aikuisen ihmisen osaavan tehdä. Näitä asioita ovat esimerkiksi elmu-kelmun käyttö ja vaatteiden viikkaaminen.

Kelmutus on mielestäni haastavaa. En ymmärrä miten ihmeessä kelmun saa kiristettyä tiukalle. Osaan neuloa villasukan kantapään ja valmistaa uppomunan, mutta kelmun käyttö... Ei vaan onnistu. Onneksi on korvike, folio. Sillä pärjää.

Vaatteiden viikkaaminen on yhtä hankalaa. Tavallaan se onnistuu, mutta sitten taas ei. En saa vaatteista tiukkaa pinkkaa ja pian viikkaus levähtää epämääräiseksi kasaksi.

Yläkuvassa on minun pakkaamani vaatteet. Levähtänyt viikkauspinkka. Huivi sentään on taiteltu suht hyvin. Onneksi tähänkin on korvike. Matti katsoi minun pakkaamaani matkalaukkua ja sitten alakuvassa näkyvää omaa pinkkaansa. "Mä voin pakata nää", totesi hän. Olin samaa mieltä.

"Voiks sä vielä laittaa sen sängyllä olevan kasan sinne kans?"

Pärjään ihan hyvin.

Tätä lukiessasi olemme jo Kööpenhaminassa

Olemme käyneet Matin kanssa Kööpenhaminassa yhdessä kahdesti. Ekalla kerralle meidän piti mennä Amsterdamiin, mutta Islannin tuhkapilvi sotki suunnitelmat lentää ja päädyimme autolla Kööpenhaminaan. Vietimme Kööpenhaminassa tuolloin pari päivää.

Toisen kerran kävimme Kööpenhaminassa interrail-matkallamme, silloinkin vierailumme kesti vain muutaman päivän. Paluumatkalla alle 24 tuntia.

Kolmas kerta toden sanoo ja vietämme Tanskassa melkein viikon. Sitten lomailemme vielä Järvenpäässä. Voi olla, että blogi on tällöin tauolla. Katsotaan, en lupaa mitään. Muuta kuin lomailla. (kuvat kahdelta edelliseltä reissulta)

Mökillä

Viime viikolla olimme maanantaista torstaihin mökillä Kuhmoisissa vauva Veen kanssa.

Mökkimme pihalla on valtavan kokoinen, tuuhea jasmike ja olen jo monta vuotta ajoittanut jokakesäisen mökkireissun sen kukinnan yhteyteen. Tänä vuonna kukinta oli hiukan myöhässä, mutta niin olin minäkin.

Se, mikä tänä vuonna oli toisin oli talviturkin heitto. Vasta nyt, heinäkuun lopussa! Vesi oli sairaan kylmää, vaikka aurinko paistoikin lämpimänä.

Kävimme Vääksyssä, jota suosittelen päivämatkakohteeksi pääkaupunkiseudulta. Ihania sisustuskauppoja, ranskalainen kyläkauppa, kanava ja kanavan rannassa tosi hyvä ravintola. Menkää!

Kahvilla Kinuskilla

Olen Facebook-feedissäni nähnyt monen järvenpääläisen käyvän kahvilassa Kellokoskella. Vaikka Järvenpäästä löytyy omastakin takaa ainakin yksi ihan kiva kahvila, on ihmisillä ollut tarve ajaa juomaan kahvit ja syömään herkkuja Kellokoskelle, jossa (kaikella kunnioituksella) ole mitään muuta tekemistä.

Olemme aiemminkin Matin kanssa ajaneet ihan vain kahvilan (tai oikeammin kakun tai oikeammin ranskalaisen suklaasilkkipiirakan) vuoksi, joten Järvenpää-Kellokoski väli ei tuntunut ollenkaan liian pitkältä.

Otimme kahvilassa kinuskikakkua, joka oli erityisesti Kinuskillan kinuskikakkua, ja brownien. Brownie oli varsin hyvää ja jätetty sopivan raa´aksi niin, että sisus oli mehevä. Kinuskikakulta odotin kuitenkin enemmän. Kinuski itsessään oli hyvää, samoin puolukkatäyte, mutta en oikein saanut kiinni, miksi kakku oli tehty suklaapohjaan. Kakku oli kostutettu ehkä jollakin mehulla ja se oli mielestäni liiankin kostea. Kaikenkaikkiaan kakussa oli näin yksinkertaiselle tyypille liikaa makuja.

Miljöö Kinuskillassa oli ihana, erityisesti pihan puolen terassi, joka oli tehty vanhaan raunioon. Myös viljelylaatikot yrtteineen olivat suloisia ja olisin toivonut, että kakuissa olisivat näkyneet nämä yrtit, esimerkiksi minttu, joka oli villiintynyt puskamaisiksi kasvustoiksi.

Ihan kiva kokemus, mutta ei toistaiseksi niin vakuuttava, että vartavasten ajaisin kahvilaan.

Gaijinissa

Pitkästä aikaa ravintolaruokapostaus. Olemme käyneet kyllä ulkona syömässä melko paljonkin lähiaikoina, mutta joko olemme valinneet ravintoloita, joista olen täällä jo kirjoittanut, tai sitten ruokailut ovat olleet peruslounaita tai kiinalaisen kolmea pientä annosta.

Olimme sunnuntaista tiistaihin Helsingissä ja päätimme käydä kivasti syömässä. Sunnuntai-iltana monet ravintolat ovat kiinni, mutta onneksi Gaijin tekee poikkeuksen. Jotta homma olisi edes jotakuinkin kannattavaa, ei alacarte-lista kuitenkaan ole voimassa ja ravintolassa voi tilata vain kolmen ruokalajin sunday menun tai kuuden ruokalajin sunday tasting menun. Toisaalta tämä ei meitä haitannut, olemme varsinaisia tasting menu-faneja. 

Kuten nämä Helsingin ravintolaskenen kultakaksikon ravintolat, myös Gaijin tarjoaa hyviä drinkkejä. Matti maisteli alkuun kurkusta ja viskistä tehtyä raikasta juomaa, mutta keskittyi myöhemmin oluisiin. Minä taas sain verigreipin ja sitruunaruohon makuisen virginjuoman ja karpalosta ja rosepippurista tehdyn version, joka passasi älyttömän hyvin liharuokien kanssa. 

Gaijin on tyyliltään aasialainen ja viimeksi siellä syödessämme saimme melko kala- ja äyriäispainotteisen kokonaisuuden syödäksemme. Nyt menu kuitenkin koostui pääasiassa erilaisista liharuuista ja oli huomattavasti talvisempi (ja täyttävämpi) kuin viimeksi. Menuun sai lisämaksusta muutamia erikoisuuksia. Maailman parhaaksikin arvosteltua kobe-nautaa oli tarjolla paistetun paksoin ja liemen kanssa ja jälkiruuan sai yhden sijasta tilata kolmena pienenä annoksena. Tartuimme näihin tarjouksiin.  

Menu koostui muun muassa porsaan ribseistä, paahdetusta lohesta dashin ja kukkakaalin kanssa, siitakesienidimsumeista ja haudutetusta (tavallisesta) naudanlihasta fenkolin kanssa. Olen mieltänyt fenkolin kalan kaveriksi, mutta se toimi itseasiassa paremmin vahvanmakuisen naudan ja szechuanpippurin kanssa. Kobe-nauta erillisenä annoksena oli kirjaimellisesti suussa sulavaa. Se ei kuitenkaan noussut menun tähdeksi. Parhaat annokset löytyivät ekana ja vikana.

Ensimmäinen ruoka oli rapeaksi paahdettua possunkylkeä, majoneesia (Matilla kimchi, minulla tokarashi) ja pikkelöityä kurkkua pehmeän, höyrytetyn leivän sisällä. Leivän päälle oli ripoteltu seesaminsiemeniä ja jonkilaista mustaa suolaa. Niin yksinkertaista ja niin hyvää. Jos menu olisi koostunut pelkistä leivistä, olisin ollut tyytyväinen... No, en ehkä täysin, koska jälkkäri oli yksi kauneimmista minkä olen nähnyt ja ei se maussaankaan pahasti pettänyt. Lautaselta löytyi yuzu-valkosuklaamoussea ja hibiscussorbettia, tummasuklaamoussea kera omenayuzusorbetin ja vaniljamoussea aprikoosisorbetin kanssa. Tuhdin aterian jälkeen minun suuhuni sopi parhaiten aprikoosi. 

Vaikka Gaijin on suosittu, saimme pöydän samana iltana (huom! naisten päivä) klo 20, tosin baarin puolelta. Siellä pöytä oli matala ja istuimme sohvalla. Se ei jäykillä vaatteille ole kovin mukavaa, joten Matti kävikin nopeasti hotellilla vaihtamassa kauluspaidan rennompaan collegeen ja viivytys kävi keittiölle aivan hyvin. Mukavan epämuodollisen tunnelman loi myös se, että salihenkilökunta istahti aina sohvalle viereeni selittäessään annoksista. Näin heidän kanssaan tuli keskusteltua raaka-aineista ja ruuasta paljon tavallista enemmän. Päädyn siis suosittamaan ravintolaa itsessään ja erityisesti baarin puolella istumista, vaikka pöytäpöytiä olisikin vapaana. 

Joulunvieton paluumatkalla

 

Olimme jouluaaton vielä Ilmajoella, mutta joulupäivänä ajelimme Järvenpäähän. Muutama päivä kavereiden ja perheen näkemistä ja ylensyömistä latasi akkuja oikein hyvin. Eilen lähdimme kotiin jo puolenpäivän huitevilla ja meillä oli kerrankin aikaa kotimatkalla poukkoilla minne sattuu. Yleensä posotamme kolmostietä niin nopeasti kuin mahdollista kotiin, mutta nyt kehitimme kiertoreitin Tampereelle.

Kiertoreitin syynä oli aivan Hämeenlinnan ja Hattulan rajalla (Aulangolta muutama kilometri eteenpäin) sijaitseva Metsäkylän Navetta, joka on vanhoihin rakennustarvikkeisiin ja uusvanhoihin remonttijuttuihin erikoistunut rautakauppakokonaisuus. Pihapiiri on vallan hurmaava, siellä oli myös kovaan ääneen huutava aasi.

Totesimme, että ainakin sähkökytkimet menevät meillä vaihtoon. Lisäksi haaveilemme valurautapattereista. Kaupassa luvattiin testata saako niitä toimimaan hyvin sähkövastuksilla ja jos se on mahdollista, niin patteritkin vaihdetaan. Vaihtaisin vielä myös pintavetona tehdyt sähköjohdot kangaspäällysteisiin, jos se ei olisi jo hullua... ehkä jonakin päivänä. 

Jos et ole remontoimassa kotia tai pidä vanhoista rakennustarvikkeista, on paikalla myös Kahvila Leivintupa, josta saa suolaisia ja makeita pannukakkuja. Miljöö on kertakaikkisen ihana ja kutkuttaa erityisesti vanhan talon asujia.

Kuusamossa

Vaelsimme muutaman vaaran ja harjun päälle, saunoimme, lilluimme kylpylässä ja söimme hyvin. Näimme poroja ja karhuja. Tässä todistusaineistoa.