perjantai 21. elokuuta 2015

Juhlistamassa juhlavuotta

Tanskan jälkeen lomailimme vielä viikon verran Järvenpäässä. Siellä juhlittiin Sibeliuksen 150-vuotis syntymäpäiviä, sillä herran kotitalo Ainola löytyy Tuusulanjärven rannalta. Lapsuudenkodistani Ainolaan on vain muutaman kilometrin matka ja vanha kotijunapysäkkini Kyrölä on muutettu tänä vuonna Ainola-nimiseksi.


Matti ei ole koskaan käynyt Ainolassa ja niinpä suuntasimme sinne. Taloa ja puutarhaa tarkasteli nyt aivan eri näkökulmasta kuin aiemmin. Ennen Ainola on edustanut minulle museota, mutta nyt katselin kaikkea silmillä, jotka näkivät Aino ja Janne Sibeliuksen kodin. Ehkä vanhassa talossa asuminen puutarhaa pitäen on muuttanut näkökulmani uudeksi.


Ainolaan on tullut myös kiva kahvila Aulis, jossa kehotan piipahtamaan ihan muuten vain. Herkut olivat hyviä ja kahvi kuumaa. Olin myös iloinen siitä, että kahvila oli stailattu finnish design henkeen Teema-kuppeineen ja niihin sopivin kotimaisin huonekaluin. Leipomuksissakin käytetään Ainolan puutarhan tuotteita, nyt tarjolla oli vadelmaa ja raparperia. Tällaista näkemystä tarvittaisiin enemmän. (palopuhe, mutta olimme juuri tulleet Helsinki-Vantaan lentoasemalta, jossa kahvila-ravintolassa ei ollut kertakaikkiaan mitään suomalaista ja töykeä palvelu päällepäätteeksi).

Ainolan lisäksi kävimme Järvenpään taidemuseon Aino Sibelius-näyttelyssä. Pidän nykyisestä tyylistä lähestyä historiaa yksilön näkökulmasta, sillä se tuo tapahtumat lähelle ja ihmiset eläviksi. Monestakin syystä samaistun tällä hetkellä Aino Sibeliuksen hahmoon ja siksi ostin Ipadiin sähkökirjaksi Aino Sibelius - Ihmeellinen olento.


Suosittelen näyttelyä ehdottomasti, se oli tosi kiva ja sen kiertää melko nopeasti. Mielestäni ihanan loppukesän viikonlopun voisi viettää kiertämällä näyttelyn ja sen jälkeen voikin jatkaa Ainolan kierrokselle ja nauttia sen jälkeen kahvit ja kakut Auliksessa kultaisessa elokuun auringossa.

4 kommenttia:

  1. ihana teksti, ja eikö ollutkin Aulis täydellinen? pitäisi mennä yhdessä :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä, tosi kiva paikka. Mennään yhdessä, mielestäni ne on syyskuun loppuun asti auki, jos muistan oikein.

    VastaaPoista
  3. Syyskuun loppuun asti jokapäivä ja sen jälkeen la-su taas ensikevääseen asti :) katopa tätäkin https://www.facebook.com/CafeAulis/photos/a.613180622096522.1073741827.277370725677515/870724526342129/?type=1&theater

    VastaaPoista
  4. Ooh, se on siis mentävä :)

    VastaaPoista