maanantai 1. joulukuuta 2014

Joulukalenteri


Aika monessa blogissa on tähän aikaan vuodesta joulukalenteri. Minä en sellaiseen kuitenkaan ryhdy. Mutta voi kertoa meidän jo perinteeksi muodostuneesta joulukalenterista. Olemme Matin kanssa tehneet joulukalenterin joka vuosi siitä lähtien, kun olemme asuneet yhdessä. 

Kalenteri saattaa selitettynä kuulostaan melko romanttiselta hömpänpömpältä. Ja okei, sitä se vähän onkin, mutta toisaalta siitä tulee joka päivä hyvälle mielelle. Tarkoituksena on kirjoittaa joka päivälle toiselle lappu, jossa on jokin kiva asia. Ensimmäisenä vuonna se oli jokin kiva asia toisesta, toisena vuonna jokin kiva tekeminen yhdessä ja viime (ja tänä) vuonna päädyimme yhdistelemään molempia. Viikonloppuna kalenterista saa lapun kanssa karkin.

Olen saanut jokaisena vuonna "Olet hyvä laittamaan ruokaa"- ja "Sinulla on nätti hymy"-laput. Katsotaan tulevatko ne tänä vuonna vai onko ruuanlaittotaitoni rapistunut ja hymyni hyytynyt. 

Vaikka osan suhtautuminen lienee melko skeptinen, kannustan silti tekemään tällaisen kalenterin. Sitä tulee harvoin kehuttua kanssa-asujaa kunnolla, joten kerran vuodessa sen voi ihan hyvin tehdä kuukauden kahtenakymmenenäneljänä päivänä. Ja loppujen lopuksi, kun lappuja kirjoittaa, ei ole kovin vaikea keksiä rakkaastaan kahtakymmentäneljää hyvää asiaa. 

1 kommentti:

  1. Ihastuttava ajatus! Juuri näin pitäisikin tehdä. Jos ei kolmeenkymmeneen vuoteen kuule itsestään mitään hyvää eikä sano sitä toiselle, ei sitä löydy enää kaivamallakaan. Pitäkää tämä kaunis tapa!

    VastaaPoista