Juomatavoista

Mikä siinä onkin, että vesi maistuu aina paremmalta juotuna vessan lattialta tai liossa olevista kattiloista? Tai ylipäätään mistä tahansa muualta kuin tarkoitukseen varatusta vesikupista.

Hemmotteluruokaa

Silloin, kun olin vielä kasvissyöjä (niille, jotka eivät tiedä: elin ikävuodet 13-25 ilman punaista lihaa ja kanaa), tein tätä ruokaa, kun halusin hemmotella itseäni. Ja vieläkin ruoka tuntuu hemmottelulta, toki nykyisin teen siihen usein proteiinipitoisen lisäkkeen kaveriksi. Kasvisten makeus ja halloum-juuston suolaisuus passaa niin hyvin yhteen ja peruna tukee tätä liittoa neutraalisti taustalla. Suosittelen tekemään ruuan juuri ohjeessa olevista kasviksista. Olen testaillut muitakin variantteja, mutta tämä (taas) Nigella Lawsonin esittelemä kimara on vaan paras.

Halloum-kasvispaistos

2 pientä bataattia
6 pientä perunaa
paprika
3 punasipulia
8 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
suolaa ja pippuria
1-2 pkt halloumia

1. Kuori ja pieni perunat ja bataatit. Pilko paprika melko isoiksi paloiksi. Lohko punasipuli ja kuori valkosipulin kynnet, ne menevät kokonaisina uuniin.
2. Kaada kasvikset uunivuokaan ja laita reilu loraus oliiviöljyä päälle. Lisää vielä suolaa ja pippuria maun mukaan (suolaa ei tarvitse paljon). Sekoittele kasvikset niin, että ne ovat kutakuinkin öljyttyjä.
3. Paista 175 asteisessa uunissa n. tunti.
4. Pilko halloum-juusto paloiksi. Jos pidät siitä paljon, laita kaksi pakettia. Niin saat jokaiseen haarukalliseen juustonpalan. Heitä juustot uunivuokaan ja paista paistosta vielä kymmenisen minuuttia.

Kevään kutkutus

Tänä aamuna jokin oli toisin. Ehkä valo oli hiukan pehmeämpi tai tuulen vireessä kuulsi aavistus lämmöstä. Linnut sirkuttivat pihalla ti-tyy-ti-tyy ja jää räsähti kengän alla. Jotakin säpsähti luonnossa tai sitten se olin vain minä.

Joka vuosi tulee hetki, kun tajuaa, että kevät tulee. Vaikka sen jälkeen olisi minkämoinen takatalvi tahansa, alkaa jo uskoa kevääseen ja kurottautua sitä kohti. Tänään on se hetki. Harmi vain, että kameralla on vaikea ottaa kuvia tunnelmasta; siitä kun ymmärtää, että aurinko nousee aikaisemmin ja pian puutarhassa tuoksuu multa, sade ja aurinko.

Paras kaveri

Näin ystävänpäiväviikonlopun jälkimainingeissa hiukan ystävyydestä. Emma on meillä tunnetusti hellyydenkipeä kissa. Se tunkee vieraidenkin syliin kerjäämään rapsutuksia, erityisesti niiden jotka eivät kissoista kovin välitä.

Matti on Emman paras kaveri. Lähinnä siitä syystä, että Matti jaksaisi rapsutella sitä maailman tappiin asti. Nykyään Emma harvemmin vaivautuu hakemaan hellyyttä minulta, vaan suuntaa automaattisesti Matin luokse. Emma osaa olla myös hyvin sinnikäs vaatiessaan paijauksia ja kokeilee kaikkia mahdollisia keinoja. Vai mitä sanotte tästä?

Oi, kyllä! Lehtikaalisipsit

Ilmeisesti jo viime vuoden keväästä lähtien blogimaailmassa on kohistu lehtikaalisipseistä. Ainakin lukemissani blogeissa niitä on esiintynyt lähes jokaisella kirjoittajalla. Pidin sipsejä hömpötyksenä, mutta tämäniltainen Suomen jääkiekkomatsi ja astetta kevyempi ruokavalio tuntuivat hankalalta yhdistelemältä. Aluksi ajattelin, että neulon ottelun ajan, mutta sitten menin Seinäjoen isoille kaupoille ruokakauppaan ja bongasin lehtikaalta. Nappasin pussin, googlasin ohjeen*, laitoin sipsit uuniin, maistoin yhden, toisen, kolmannen... Sipsejä vienolla kaalinmaulla, ei paha. Ei ollenkaan. Matti saa pitää varansa ja kiirettä, jos meinaa ehtiä niitä tänään vielä maistamaan.

*Revi kaalinlehdit paksuista lehtiruodeista irti palasina ja laita kulhoon. Laita päälle reilu loraus öljyä ja suolaa. Sekoittele öljy ja suola kaikille kaaleille ja kaada ne sitten pellille ohuena kerroksena. Paista 150 asteessa 15-20 minuuttia.

Kuukauden kuva(t) 2014

Tämä lienee puutarhablogien villitys ottaa kerran kuussa samasta paikasta kuva ja tallettaa se sitten blogiinsa. Niin pystyy tarkkailemaan kasvua ja maiseman muutosta. Minusta idea oli kiva, joten päätin nyt helmikuussa ryhtyä siihen. Pyrin siis kolmannentoista päivän tienoilla nappaamaan kuvan pihaltamme. Yritän myös ottaa suurinpiirtein samaan kellonaikaan kuvat. Tammikuun ja helmikuun kuvat on otettu, kun olen tullut töistä kotiin. Mikä valoero!

TAMMIKUU

HELMIKUU

Ravintola Sipuli

Viikonloppuna käväisimme Järvenpäässä ja synttärijuhlien ja muiden tapaamisten lomassa saimme extemporeidean mennä myös ravintolaan. Haaveilimme pääsevämme Farangiin, mutta se oli täynnä. Niin oli myös Gaijing ja Social Boulevard. Ilmeisesti Tomi Björck on kuuminta hottia juuri nyt. Hätä ei ollut tämän näköinen, sillä eksyimme Ravintola Sipuliin. Se on se tiilinen ravintola, joka sijaitsee Uspenskin katedraalin kyljessä.

Ihmettelen kovasti, että ravintola oli puolityhjä. Ruoka ja palvelu olivat nimittäin mainioita. Suomalaisia makuja, fine diningia ja Helsingin hintatasoon nähden melko kohtuullisesti hinnoiteltua ruokaa. Kaikenkaikkiaan Sipuli oli positiivinen kokemus, jota voi suositella. Erityisesti jos lauantai-iltana yht`äkkiä yllättäen on tarve päästä ravintolaan.

Me saavuimme ravintolaan hiukan ennen kahdeksaa. Juuri ja juuri siihen, että ehdimme tilaamaan seitsemän ruokalajin menun, joka pitää tilata ennen kyseistä kellon aikaa. Revittelimme ja tilasimme myös viinipaketin päälle. Missään ei erityisemmin mainittu, mitä viinipaketti pitää sisällään, mutta ruokailun edetessä selvisi, että viinejäkin oli seitsemän. Tähän päälle alkuprosecot ja kahvi avec, joten tunnelmasta ei ainakaan ollut pulaa poistuessamme ravintolasta.

Alkuun tuli keittiön tervehdyksenä vuohenjuustomoussea ja punajuurihelmiä. Nälkä oli kova, joten tervehdys toteutti tehtävänsä, sen seurauksena nälkä oli vielä kovempi. Alkuruokia oli kolme ja ne menivät mielestämme hiukan "väärässä" järjestyksessä. Ensimmäisenä pöytään saapui karitsatartar punajuuren ja tryffelimajoneesin kanssa. Se oli järjettömän hyvää. Toisena saimme kuvassa näkyvän hiillostetun lohen, taimenen mädin, kukkakaalihyytelön ja sahramimajoneesin. Minä pidän kalasta melko voimakkaalla suolalla ja tässä se annoksessa se osui nappiin. Kolmantena pöytään saapui herkkutattimuffinssi ja -pyre siianmädillä ja niiden päälle kaadettiin maa-artisokkakeittoa. Oikein hienovaraisia makuja, tykkäsin.

Pääruokia oli kaksi ja niiden välissä oli väliruokana kirpeä tyrnimarjagranite. Ensin meille tarjoiltiin kuhaa eri tavalla valmistettujen kukkakaalien, pinaattipyreen ja kampasimpukkatimbaalin kanssa. Annoksessa mukana oli myös fenkolia, joka on nähtävästi omaan makuuni hiukan liian kitkerä vihannes. Toinen pääruoka oli lihaa. Kuvan annoksessa oli vasikanfilettä, hillottua sipulia, perunaa, häränhäntää ja yrttilunta. Ja se oli hyvää, erityisesti häränhäntä.

Jälkkäriksi saimme juustoja taivaallisen hyvällä porkkana-vanilja-hillokkeella. Aion kokeilla hilloketta myös kotona seuraavan kerran, kun syömme juustoja. Jälkkärijälkkärinä oli appelsiinsuklaakakkua, appelsiinijäätelöä ja pieniä macaronleivoksia, jotka eivät ole sihtautuneet kuvaan (kyseessä voi olla kuvaajan hiukan epätarkka silmä kahdeksannen viinilasin jälkeen).

Aarteet

Minulla ei useinkaan ole hankaluuksia heittää vanhaa pois. Pari kertaa vuodessa perkaan vaatekaappini läpi ja laitan surutta pois vaatteet, joita en ole pitänyt vuoteen ja melko tasaisin väliajoin plärään läpi mappini, kaivelen liinavaatearkun ja koluan keittiönkaapit.

Silti jotkin esineet muodostuvat vaivihkaa säilyttämisen arvoisiksi. Niillä tavaroilla ei tarvitse olla mitään käyttöä (ja usein ei olekaan) ja parhaimmassa tapauksessa niitä ei ole tarkoitettukaan säilytettäväksi, vaan huolettomasti hukattaviksi. Mutta niin vaan käy, että kun jotakin unohtaa laukunpohjalle ja eräänä päivänä löytää sen jonkun, se tuntuukin kovin Tärkeältä.

Matin tekemä lappu. Aina kalenterin välissä.

"Ada, mä halusin tuoda sulle timantteja", sanoi siskoni poika ja kaivoi Turtles-ukon reppuun piilotetut kivet. Säilytän niitä takkini taskussa ja tarkastan aina autonavaimia ottaessani, että kivet ovat tallessa.

Jäi kiusaamaan

Nimittäin tämä. Kävimme tänään asuntonäytöllä, vaikkei meidän ole mikään tarkoitus eikä mitään syytä vaihtaa asuntoa. Ronnala on hyvä, mutta ei tuokaan kovin paha ollut. 

Piha oli valtavan iso. Niin iso, ettei sitä voi kokonaan edes muokata puutarhaksi, vaan osa on pakko jättää puistoksi. Talo oli valtavan iso. Niin iso, ettei meillä ole mitään käyttöä kaikille niille huoneille. Remontti oli(si) valtavan iso. Niin iso, ettei sitä kerralla tehtäisi. 

Ja koko ajan mielessä kuiskii sitten kun remontti ja puutarha olisi valmiina ja jokaiselle huoneelle käyttötarkoitus, niin... Se olisi sellainen loppuelämän talon. Vaikka en tiedä olenko valmis vielä loppuelämään. Ehkä.