Kaukokaipuu

Pariisi, Montparnasse

Otin mustavalkoisia valokuvia sinä päivänä.

Istuin metrossa taitettavalla penkillä.

Söin omenaleivosta.

Kirsikat kukkivat.

Torilla myytiin sitruunoita.

Hymyile.

Onnesi tuntui

lämpimänä käsivartena

huhtikuisessa puistossa,

jonka pöydällä oli shakkilauta.

Lämmitä minua vielä.

Sämpylöistä ja niiden leipomisesta

Tykkään leipoa sämpylöitä. Leivon niitä paljon paremmin kuin pullaa. Olen ehkä kerran leiponut pullataikinan, josta pyöräytetyt voisilmäpullat olivat melko hyviä. Sämpylöistä tulee lähes poikkeuksetta hyviä.

Leipomisfilosofiani vaivattavien taikinoiden osalta on, että niissä ei saa olla tarkkoja lukumääriä onnistumisen edellytyksenä. Niitä pitää voida vaivata juuri sen verran kuin sillä hetkellä sattuu huvittamaan. Jos ärsyttää, voi leipätaikinaa muksia vaikka vartin ja jos taas olo on rauhallinen ja leppoisa, pitää riittää muutaman minuutin laiskahko alustus. Siksi minusta ei koskaan tule pullantuoksuista äitiä, sämpyläntuoksuinen ehkä.

Kaura-hunaja-sämpylät rauhallisen päivän filosofialla

5 dl maitoa
1 pss kuivahiivaa
2 tl hiutalemallista suolaa
1 rkl hunajaa (jos kiinteää, sulata mikrossa)
kaurahiutaleita
vehnäjauhoja
rypsiöljyä


1. Lämmitä maito mikrossa vähän yli kädenlämpöiseksi. Lisää maitoon hiiva, suola ja hunaja.

2. Ropsauta seokseen kaurahiutaleita niin, että muodostuu löysähkö puuromainen seos.

3. Kaada vehnäjauhoja kulhoon vähitellen. Alusta sen verran, ettei taikina ihan kamalasti tartu sormiin.

4. Kaada öljyä sopivasti niin, että saat hetken möyhimisen jälkeen mukavan timakan taikinan. Tökkää sormi taikinaan ja katso nouseeko kolo ylös. Jos se mukavasti pullistuu, hyvä, tiedät vaivanneesi tarpeeksi kauan.

5. Anna taikinan nousta jonkin aikaa. Aika riippuu siitä, mitä muuta teet välissä ja kuinka kauan maltat odotella. Vartti vähintään olis hyvä.

6. Jaa taikina puoliksi ja pyöritä pitkulainen pötkö kummastakin puolikkaasta. Leikkaa pötköstä veitsellä sämpylän kokoisiin osiin. Laita sämpylät leikkauspinta ylös päin pellille ja ripsauta päälle kaurahiutaleita.

7. Paista 200 asteisessa uunissa hiukan alle vartin. Voit koputtaa sämpylän pohjaa ja jos se kumisee, on sämpylä valmis.

8. Syö lämpiminä voin kanssa (määrästä tulee pellillinen melko isoja sämpylöitä).

Kurkistus yläkertaan

Matin tekniikkanurkassa mainittiin Ronnalan viihdehuone. Meillä tosiaan on kaksi olohuonetta ja toista puhuttelemme viihdehuoneena.

Koska yläkertamme on viistokattoinen ja ikkunat ovat tosi pienet, ei siellä koskaan tule kuvattua tähän blogiin mitään. Valo on siellä niin huono, että värit vääristyvät ja kuvista on hankala saada kivoja. Tämän uhallakin päätin, että esittelen teille viihdehuoneen.

Huone on ainoa, jota emme muuttaessamme suunnitelleet. Sinne kannettiin kaikki se tavara, joka oli ylimääräistä. Komeus kruunattiin löhösohvalla ja telkkarilla. Vaikka en erityisemmin pidä punaisesta, näytti kovasti siltä, että viihdehuoneeseen kertyi kaikki punainen, jota Matti tai minä omistimme (minä sohvatyynyjä, Matti kitaran). 

Kaikki on siellä eri paria, lämpimän väristä ja hiukan kulunutta. Sinne voi viskata kaikkea talon ilmakuvasta legotaloon ja kaikki näyttää... no, kivalta. Se on huone, jossa voi lötkötellä sohvalla ja pyytää asuinkaverilta jalkojen silitystä ja antaa vastapalveluksena päähieronnan leffan lomassa.

Ruusureppanat

Kelloja siirrettiin tänään ja minä heräsin uutta aikaa 5.20! Teoriassa olisin aamulla siis ehtinyt tehdä vaikka mitä. Sunnuntailaiskottelu kuitenkin vei vallan ja yhteentoista mennessä olin ehtinyt vain juoda kahvit ja lukea kirjaa.

Päätin tehdä pienen happihypyn ennen Matin töistätuloa. Istutin callunoita ja kanervia ruukkuihin. Löysin samalla lumisateen jälkeen puhjenneita ruusunnuppuja ja pelastin rassukat sisälle, jos ne vaikka alkaisivat kukkia.

Tapettipäätös

Tänään päätin ostaa tapetin. Valitsin täälläkin monen suosikkina olleen Borås-tapettien Vintage-malliston version.

Olin kauhean ylpeä, kun olin laskenut tapetin menekin ihan itse laskukaavalla ja marssin kauppaan vain ilmoittamaan tarvitsemani rullamäärän. Loppujen lopuksi tapettia ei kulu kovin paljon (eikä myöskään rahaa), sillä keittiössämme on puolipaneeli. Tapetoitavaa seinää jäi korkeudeltaan jäljelle 120 cm.

Olen haaveillut myös eri pari tuoleista ja tapettien oston nostattamalla innolla päätin toteuttaa myös tämän idean. Koska keittiön tuolimme ovat varsin hyväkuntoiset, niitä ei kannata uusia. Ajattelin siis maalata ne eri väreillä, jotka sovittelin tapetin värimaailmaan. 

Kaaosteoria

Olen melko järjestelmällinen ihminen. Olen arkistoinut kaikki laskuni, verotietoni, takuukuittini ja reseptini eri värisiin kansioihin. Joka kuukausi palkan kilahtaessa tilille lasken mihin rahani kulutan ja arkistoin laskut (ei tämä mitenkään kyllä näy kulutustottumuksissani). Kirjoitan maksettuihin laskuihin "Maksettu" päälle ja mapitan ne tyytyväisenä kuvassa näkyvään limenvihreään mappiin. Koen elämän olevan järjestyksessä, kun laskut ovat turvassa kansioiden uumenissa.

Siksi en ihan käsitäkään, miten opiskeluviikoilla pöytäni alkaa näyttää tältä:

Kirjat kasaantuvat kalentereiden kanssa pinoiksi (tässä kuvassa pino on hyvin matala, sen korkeus on pisimmillään hiponut kolmeakymmentä senttiä), erinäiset lehdet kasaantuvat pöydälle, Matin tietokoneet valtaavat puolet pöydästä ja paperilappusia, joissa on muistiinpanoja, lojuu pitkin pintoja. Ilmeisesti kyetäkseni tuottamaan edes jotenkin järkevyyteen vivahtavia ajatuksia, joudun luomaan ympärilleni kaaoksen. Ensi viikon olen taas kotona pänttäämässä tutkimusmenetelmiä. Jos en ole ilmoittanut itsestäni perjantaihin mennessä, olen jäänyt paperivuoren alle.

Ensilumi

Tänään satoi ensilumi. Tällaisessa päivässä tuntuu olevan jotain maagista. Sitä tavoittaa lapsuuden riemua ja sisällänsä huutaa "Lunta! Lunta!" Koska olin töissä, pitäydyin vain toteamaan "Katsokaa, sataa lunta. Onpa ihanaa." ja hymyilemään hyvin leveästi.

Haaveilin ruusujen kuvaamisesta lumihupun alla. Se ainokainen, joka vielä kukki, oli ehtinyt lakastua. Löysin kuitenkin monta uutta ruusunnuppua. Yhdestä on kuva alimpana. Kukaan ei niille kertonut, että kohta on jo talvi.

En olekaan hullu!

Tunnustan. Minulla on tapana puhella yksinäni ollessani. Usein laittaessani ruokaa yksin saatan selittää ruuanlaittoprosessia keittiön kaapeille. Samoin jonkin tiukan paikan tullen käyn etukäteen keskustelut ja vastapuolen argumentit ääneen. Se on tapa jäsentää ajatuksiani. 

Muiden ollessa paikalla en tätä yksinpuhelua harrasta, koska se on noh... noloa. Myös jotkut saattavat pitää sitä orastavan mielenterveysongelman merkkinä. Koska omalla kohdallani olen jutustellut seinille aina, en ole ollut asiasta huolissani. 

Eräänä iltana minulla oli haastava juttu meneillään töissä ja olin käynyt sitä läpi päässäni koko illan. Mennessäni suihkuun pohdin asiaa edelleen. Lämpimän veden alla jotenkin unohdin Matin olemassaolon seinän toisella puolella. Pelkkä sisäinen puhe ei riittänyt ratkaisemaan ongelmaa ja niinpä aloin purkaa sitä auki ääneen.

Tullessani suihkusta Matti kysyi "Lauloitsä siellä?" "En, kun puhuin." "Kenelle?" "Itelleni." "?"

Nyt sain kuitenkin vapautuksen. "Kirjoittamisen sijasta tai kirjoittamista ennen voit puhua tai kuvitella puhuvasi aiheesta jollekin tutullesi. Voit myös puhua itseksesi ääneen..."(Hirsjärvi, S.& Remes, P.&Sajavaara, P. 2013, 38. Tutki ja kirjoita. Helsinki: Tammi). 

Hurraa tieteellinen tutkimus! Tutki ja kirjoita muuttui kertarysäyksellä mielenkiintoiseksi.

Kukkia ja sidontaa

Kesän viimeiset kukat jaksavat vielä sinnitellä puutarhassa. Toivon, että ruusu kestää lumen tuloon saakka. Mikään ei ole kaihoisampaa, kuin lumen peittämä ruusu. Sen katkeransuloisuuteen voisi upota!

Omenapuut saivat ympärilleen verkot. Niitä sidoimme puolihämärissä ja poltimme samalla puutarhan nuotiopaikalla perennapenkin rikkaruohoja. Ihmettelen, jos yksikään pupujussi pääsee käsiksi makeaan omenpuunkuoreen tänä talvena.

Ruskatukka

Tiistai-iltapäivänä pötköttelin kaikessa rauhassa sohvalla lukemassa määrällisten tutkimusmenetelmien ennakkotehtävää varten, kun jostakin aivojen harmaasta aineesta iskeytyi tajuntaani ajatus: "Milloinkohan se kampaaja muuten oli?" Kalenterista kävi ilmi, että kampaaja oli puoli tuntia sitten.
Kurvasin autolla kampaamon pihaan ja kaikeksi onneksi myös edellinen asiakas oli ollut puoli tuntia myöhässä, joten asiassa ei käynyt kuinkaan.

Ajattelin haluta vähän punaisia raitoja. Noh, nyt tukka loistaa kaikissa punaisen väreissä. Nuo oranssit raidat eivät ole hehkulampun valaistuksen vääristämiä, ne todella ovat oransseja. Matti kommentoi: "Tulitukka." Hehkunpa nyt kilpaa syksyn kanssa!

Tilastotieteestä astiakaappiin

Sain vihdoin ja viimein pakerrettua 3 opintopisteen Johdatus tilastotieteeseen-kurssin oppimistehtävän valmiiksi. Siitä syystä pidin luovan kahvitauon ja surffailin netissä.

Sähköpostiini oli tullut ilmoitus Iittalan uudesta verkkokaupasta ja sieltä löytyi ihanuuksia (kuvat www.iittala.fi). Iittalan tuotteet ovat alkaneet vedota minuun enemmän ja enemmän. Ne ovat puhdaspiirteisiä, seesteisiä ja kuitenkin mukavan pehmeitä. Tykkään!

A/W 2013: Back to the 90`s

Muistan nähneeni tämän kuvan aiemmin. Ei, mutta! Sehän oli vuonna -97.

Kasiluokalla tyylini koostui polkkatukasta, joka sipaistiin sivuun pinnillä, mustasta villatakista, t-paidasta ja bootcut-farkuista. Tyylini vuonna 2013 koostuu... Kappas! Täysin samoista aineksista.

Tosin t-paita on hiukan hillitympi versio vuoden -97 keltaisesta paidasta, jossa oli humanoidin pää ja pinnissä ei ole kukkaa (voisi kuitenkin olla).

Tässä kuvassa jalassa ovat sukat, mutta ne voisivat olla maiharit. Kolmenkympin kypsässä iässä en enää kuitenkaan sitoisi niihin neonvihreitä nauhoja.

Käytän nykyään myös rannekelloa, kuten vuonna -97. Tekeeköhän Swatch enää niitä kumirannekkeisia malleja, joissa oli villejä kuvioita? Rakastin ylitsepääsemättömän paljon mosaiikkikuvioista kelloani, jonka värimaailma mätsäisi kyllä tuohon oranssiin paitaan...

These boots are made for walking

Tänä vuonna minun on ollut hankala löytää mieleisiäni mustia kenkiä ja kun vihdoin löysin yhdet, löysin myös toiset.

Ensimmäiset silmiini osuneet olivat perusbikerbootsit. Edelliset olivat kolme talvea vanhat ja reissussa rähjääntyneet, joten päivitin ne uusiin. Bootsit ovat hyvät töissä, koska lenkkeilen päivittäin ja lenkkarit tai muut vastaavat ulkoilujalkineet eivät vaan ole mun juttu. Voin käyttää niitä metsäretkillä, mutten töissä. Kesällä ostin kokeilumielessä parinkympin mustat tennarit ja en vaan nää itseäni ne jalassa.

Kun olin saanut bikerbootsit kainalooni, jäin katselemaan saappaita. Saappaat ovat kivoja, mutta niissä on usein se vika, etteivät ne mene minulla kiinni. Pohkeeni on auttamatta liian paksu.

Ystävällisen myyjän tuodessa eri mallisia saappaita kokeiltavakseni, alkoi tuskan hiki kihota otsalleni ja totesin, että niistä mitkään eivät mene kiinni. Myyjä oli kuitenkin varsin hyvä työssään ja toi sellaiset saappaat, jotka mahtuivat.

Saappaiden takaosassa on vetoketjulla avattava osio, jonka voi jättää kokonaan auki (kuten minulla) tai pitää kokonaan kiinni.

Ajattelin, että jos kerran löydän nahkasaappaat, jotka saan kurottua pohkeeni ympärille, on ne ostettava. Ja niin saappaat päätyivät kassin pohjalle bikerbootsien kanssa.

Bonuksena vielä tämä ääniraita, joka varmasti jokaisella otsikon lukeneella soi nyt päässä, Nancy Sinatra.

Keittiön kukitus

Puutarha alkaa näyttää ränsistymisen merkkejä. Katkoin kesäkukkia pois ja silppusin niiden varret katteeksi paljaalle mullalle. Koska pihassa kukkii enää sinnikäs orvokki(!)kasvusto, oli aika alkaa kukittaa sisätiloja.

Nappasin viikonlopun kauppareissultani mukaan kaksi punttia alekukkia ja oasis-sienen. Napsin kukista varret poikki ja pistelin ne kasteltuun sieneen. Koko komeuden kruunasin kynttilällä. Matala asetelma on hyvin kissaystävällinen (mitään ei voi kaataa lattialle) ja jotenkin sympaattinen kynttilänsä kanssa.

Hellan päällä ollut puutaso sai väistyä talvilämmityskauden tieltä. Tosin hellaa ei ole vielä pidetty päällä kertaakaan, koska matalapaine vyöryi Suomen ylle. En halua ottaa riskiä syksyn ensimmäisen lämmityskerran ja matalapaineen kanssa. Lopputuloksena saattaa olla nokinen nenä ja savuinen tupa.

Jään odottamaan korkeapainetta ja sillä aikaa ihailen tulen sijasta kuvassa olevia gladioluksia. Ne ehtivät kukkaan tänä vuonna ja kukkatertut olivat niin painavia, että päätin siirtää kukat hiukan tuetumpaan paikkaan pihassa. Sipuleita ylöskaivaessa yllätys oli melkoinen, sillä miltei joka kukka oli tehnyt ison sivusipulin ja monta pientä. Gladiolusten määrä puutarhassa siis tuplaantui!