Tunnustan. Minulla on tapana puhella yksinäni ollessani. Usein laittaessani ruokaa yksin saatan selittää ruuanlaittoprosessia keittiön kaapeille. Samoin jonkin tiukan paikan tullen käyn etukäteen keskustelut ja vastapuolen argumentit ääneen. Se on tapa jäsentää ajatuksiani.
Muiden ollessa paikalla en tätä yksinpuhelua harrasta, koska se on noh... noloa. Myös jotkut saattavat pitää sitä orastavan mielenterveysongelman merkkinä. Koska omalla kohdallani olen jutustellut seinille aina, en ole ollut asiasta huolissani.
Eräänä iltana minulla oli haastava juttu meneillään töissä ja olin käynyt sitä läpi päässäni koko illan. Mennessäni suihkuun pohdin asiaa edelleen. Lämpimän veden alla jotenkin unohdin Matin olemassaolon seinän toisella puolella. Pelkkä sisäinen puhe ei riittänyt ratkaisemaan ongelmaa ja niinpä aloin purkaa sitä auki ääneen.
Tullessani suihkusta Matti kysyi "Lauloitsä siellä?" "En, kun puhuin." "Kenelle?" "Itelleni." "?"
Nyt sain kuitenkin vapautuksen. "Kirjoittamisen sijasta tai kirjoittamista ennen voit puhua tai kuvitella puhuvasi aiheesta jollekin tutullesi. Voit myös puhua itseksesi ääneen..."(Hirsjärvi, S.& Remes, P.&Sajavaara, P. 2013, 38. Tutki ja kirjoita. Helsinki: Tammi).
Hurraa tieteellinen tutkimus! Tutki ja kirjoita muuttui kertarysäyksellä mielenkiintoiseksi.
En ole sitten minäkään ihan hullu :D Viimeksi tänään ajattelin hoitaa monta asiaa yhdellä kertaa: viedä ruokajätteet kompostoriin, roskat poltettaviksi ja hakea postin. Ei onnistunut kuin kaksi kolmesta. Sisään päästyäni tuumasin itselleni ääneen: "No niin, se posti!" Ei kun kengät jalkoihin ja takki ylle ja uudestaan pihalle.
VastaaPoista