Pyysin Matilta synttärilahjaksi loman. Päädyimme yhteisellä päätöksellä lomailemaan Vaasaan, koska a) se on lähellä b) se on tuttu, joten ei ole velvollisuus tehdä mitään. Jos menen uuteen kaupunkiin, ajattelen, että minulla on velvollisuus tutustua siihen edes pintapuolisesti. Alan ymmärtää niitä tyyppejä, jotka varaavat saman etelänmatkan joka vuosi.
Vaasassa teimme seuraavaa:
Söimme. Ensimmäisenä iltana kävimme ensimmäistä kertaa Ravintola Fondiksessa, joka oli aika perus. Ei mitenkään erityisen hyvä, muttei huonokaan. Toisena iltana vierailimme suosikkipaikassamme, mutta ajattelin tehdä siitä oman postauksen.
Nukuimme ja saunoimme. Olimme Hotelli Kantarelliksessa, jossa jokaisessa huoneessa on sauna ja suurimmassa osassa poreallas. Hotelli on melko pompöösi ravintolan keskellä kasvavine puineen ja kultaisine hanoineen, mutta jollakin kummalla tapaa kiehtova. Hotellin aulabaarissa join melko monta Sicilian souria. Yleensä en välitä drinkeistä, mutta se oli hyvää.
Shoppailimme ja kahvittelimme. Ostoksien lomassa istahdimme Vaasan kauppahallissa olevaan kahvilaan ja söimme suloiset kuppikakut. Minä otin sitruunankeltaisen version ja Matti vadelmanpunaisen. Löysin hauskat Eccon goretex-kengät, jotka ovat aivan katu-uskottavan näköiset ja viininpunaisen neuleen. Sunnuntaina saimme hankituksi puolet joululahjoista, mutta niistä ei sen enempää.
Kävelimme. Ensin pienen kierroksen kaupungilla auringonpaisteessa, josta suuntasimme rantaan.
Harrastimme taidetta. Rannassa on Kuntsi (kellertävä rakennus puistovalokuvassa), joka on modernin taiteen museo. Olemme Vaasassa käydessämme usein pistäytyneet katsomassa taidetta tai museossa. Nyt oli Kuntsin vuoro. Siellä oli esillä kaksi näyttelyä. Toinen valokuvataiteilija Mia Dambergin Other stories, joka oli melko ahdistava. Toinen taas oli eurooppalaisten nykytaiteilijoiden Thread and paper-näyttely, jossa jokainen taiteilija yhdisti lankaa ja/tai paperia teoksiinsa. Osa teoksista oli oivaltavia ja hauskojakin, mutta osa ei oikein auennut. Kuntsi on kuitenkin mukavan kokoinen museo, joten kannattaa käydä vilkaisemassa nykytaidetta siellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti