maanantai 1. syyskuuta 2014

Sienisadosta

Sunnuntaina olimme Matin kanssa metsässä sienestämässä. Yritimme etsiä kanttarelleja ja suppilovahveroita. Reissu alkoi haastavissa merkeissä, kun koko metsä oli täynnä erilaisia tatteja. Löysin muutaman herkkutatin, jotka paljastuivat sappitateiksi. Suppilovahveroita ei löytynyt yhtäkään, mutta hirvikärpäsiä sitäkin enemmän. Valkoinen villapaitani teki ne villeiksi.

Siirryimme vakiosuppispaikalta toiselle puolelle Pässilänvuorta, jossa muistikuvani mukaan oli kanttarelleja. Muistini ei tällä kertaa ollut väärässä, mutta kanttarellit olivat mikroskooppisen pieniä. Jätimme ne vielä kasvamaan. Kanttarellipaikan bongatessa mieleemme nousi kuva viime vuonna löydetyistä mustatorvisienistä. Niitäkään ei löytynyt ennen kuin annoin Matin vilaista sienikirjasta kuvaa mustatorvisienestä. Kävelimme muutaman askeleen eteenpäin ja Matti kysyi: "Onks tää se?" Oli se. Ja oli toinenkin. Ensimmäiseltä paikalta löysimme puoli litraa ja toiselta puolitoista litraa. Sitten olikin jo hyvä lähteä kotiin saunomaan ja hävittämään hirvikärpäset viemärin uumeniin.

Tänään mustatorvisienistä syntyi päivälliskeitto ja sen kaveriksi Sikke Sumarin sämpylät, joiden taikinan (puolitettu määrä) laitoin aamulla nousemaan. Keiton voi tehdä myös suppilovahveroista tai kanttarelleista, miksei sekasienistäkin.


Keitto mustatorvisienistä

1 l mustatorvisieniä
2 pienehköä keltasipulia
0,5 dl jauhoja
1 l kasvislientä
1 tl rakuunaa
mustapippuria maun mukaan
1 prk smetanaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
tuoretta persiljaa maun mukaan

1. Pilko sienet ja sipuli pieneksi ja kuullota kattilassa voin kanssa niin, että enin neste haihtuu. Samaan aikaan voit kiehauttaa kasviliemen fondista tai kuutiosta.
2. Lisää sienten ja sipulin sekaan vehnäjauho, pyöräytä seosta pari kertaa ja lisää pian perään kasvisliemi.
3. Mausta rakuunalla (melko vahvanmakuinen yrtti, joten tl riittää varsin hyvin) ja mustapippurilla. Anna keiton kiehua vartin verran.
4. Lisää smetana ja tuorejuusto ja odottele, kunnes juusto on liuennut keittoon ja sen on kivasti kiehahtanut. Ripottele persilja joukkoon.

2 kommenttia:

  1. Mitä tykkäsit Siken sämpyistä?
    Me oltiin äitin kaa myös sienessä sunnintaina. Löytyi herkkutatteja pakkaseen saakka. Oltiin siellä sun ja mun suppispaikassa. :)
    P

    VastaaPoista
  2. Oon tehnyt niitä aiemminkin ja Matti ei oikein silloin niistä tykännyt. Nyt kun tein, niin se kyllä tykkäsi. Ilmeisesti syksy on parempi aika leipoa Siken ohjeella :) Mä kyllä tykkäsin molemmilla kerroilla. Tuossahan kävi niin, että keittoa jäi seuraavalle päivälle, mutta sämpylöitä ei. Oli siis pakko laittaa uusi satsi tulemaan seuraavan aamuna...

    VastaaPoista