sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Vaasassa

Kesäkuun ensimmäisen viikonlopun jälkeen meillä on ollut hulinaa. Olemme kaikki viikonloput olleet vieraissa tai meille on tullut vieraita. Nyt koitti viikonloppu, jolle ei ollut suunnitelman suunnitelmaa tehtynä. Päätimme siis lähteä Vaasaan.






Lounas syötiin Cafe Parisissa, joka ei ihan vetänyt vertoja oikean Pariisin kahviloille. Vohveli oli kuitenkin erityisen hyvää.

Shoppailukierros jäi hiukan tyngäksi, koska kaupat olivat juuri menossa kiinni. Ostin kuitenkin ruusutarhan romantisointia varten lasikoristeet keinuun killumaan ja supervärikkään kesämekon.

Kauppakierroksen jälkeen istuimme kirkon puistikossa ja bongasimme hääauton. Jäimme siis penkeille vakoilemaan häähumua ja vilvoittelemaan varjossa. Kun pari oli vihitty, oli aurinko kiertänyt kirkon tornin takaa paistamaan penkille. Oli siis aika siirtyä muualle. 


Matti oli kuullut, että Vaasan lähellä sijaitseva Sundomin saaristotie on tosi kaunis ja siellä kannattaa käydä. Suuntasimme siis sinne. Vastaisuuden varalle: Sundomin saaristotie on kuin mikä tahansa mökkitie. Meri pilkottaa puiden välistä kaksi kertaa ja yhden kerran ajetaan saaresta toiseen. That`s it. 

Ajelureissun jälkeen otimme kurssin ravintola Il bancoon, jossa emme ole aiemmin käyneet. Ravintola on saanut nimensä siitä, että se sijaitsee vanhassa pankkisalissa. Paikalla on edelleen pankki, johon kävellään ravintolan etuosan kautta. 

Ruoka oli hyvää. Perusitalialaista muutamilla hauskoilla yksityiskohdilla, kuten mozzarella-salaatin kylkiäisenä olleella pestomoussella ja grillatun kanan ja vihannesten sekä parmankinkkuun käärityn possunposken päälle ripotelluilla friteeratuilla yrteillä. Jälkkäriksi Matti söi jäätelöannoksen. Minä valitsin kuumaan kesäpäivään erinomaisesti sopivan sitruuna-, vadelma- ja appelsiinisorbetin. Ruoka oli kohtuuhintaista ja taso aivan hyvä. Il bancoa voi siis suositella Vaasan kävijöille. 



lauantai 27. heinäkuuta 2013

(melkein) Valmis etupiha!

Ennen

Jälkeen

Nyt

Etupihan laatoituksestaa uupuu vielä asennushiekka ja muutama kivi reunoilta. Pahaksi onneksi venäytin selkäni, joten en muutamaan päivään ole hommaillut pihalla muuta, kuin katsellut kukkia. Tosin laatoituksen tekemisen hoitivat Matin isä ja Matti. Ja ihana siitä tuli! Eilen saunan jälkeen oli loistavaa lekotella tuoleilla ja katsella lakeutta.

Käytettiin laatoituksessa Lakka-pihakivien antiikkilaattaa ja reunoilla kahden seulanpääkiven paksuista rajausta. Osa seulanpääkivistä on itse kerätty pelloilta ja osa taas haettu ilmajokisen yrittäjän pihasta. Kivirajaus oli mielestäni hyvä idea, koska se näyttää mukavan pehmeältä laatan kanssa.

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Nyt se on tehty





Ja näin hän käveli ensimmäistä kertaa takapihalleen paljain jaloin!
(kuvat ihka aidosta ekasta kerrasta, ei lavastettu, kirj. huom.)

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Ruusutarhassa


Vaikka usein harrastan yksikseni puhelua kotona sisällä, kirvoitti tämä muutaman spontaanin "Ooo, ooo"-huudahduksen myös pihalla. Kun tuoksutin kukkaa, oli pakko todeta "Eikä!" Sillä se tuoksui juuri niin, kuin ruusun kuuluu tuoksua. Kun katson kuvaa, tunnen sen tuoksuvan tänne asti.  Maailma on taas hetken kauniimpi ja ihmeellisempi paikka.

Paljain jaloin


Kohta nämä kesävarpaat hipsuttelevat ensimmäistä kertaa ilman kenkiä etuovelta takapihalle. Vielä ei uusi laatoitus yllä ihan sinne saakka, mutta kohta...Kohta!

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Vihreä peukalo keskellä ränniä


Kun onnistuneen laatoitusurakan jälkeen halaa miestään kiitokseksi, saattaa havaita olan takaa uudenlaisia maisemia. Voipa tulla mieleen, että olisi hyvä siivota vähän useammin. Myös ulkona.

Meidän rännissä kasvaa ohra. Miten se on päätynyt sinne, älkää kysykö.

Positiivistahan tässä on, että olemme onnistuneet luomaan ihan itse kompostoimalla niin muhevan maa(?)perän (ränniin), että siinä kasvavat viljakasvit.

Syksyllä tai ehkä keväällä tai viimeistään sitä seuraavana syksynä rännejä siivotessa kippaan siivousmoskan suoraan kukkapenkkiin.

Vaihtoehtona on alkaa ohran luomuviljelijäksi.

(se siitä) Tyylikkyydestä

Ihailen kovasti tyylikkäitä naisia. Olen itsekin asetellut tukkaani, kietaissut päälleni mustan mekon ja laittanut helmet kaulaani.

Sekunneissa jotakin kuitenkin tapahtuu. Läikytän rinnuksille mehua, helmien lukko valahtaa keskelle kaulaa tai varomaton hiusten sipaisu rikkoo niiden hohtavan harmonian. Minuutin kuluttua näytän enemmän peikolta kuin täydelliseltä naiselta.

Näin on laita puutarhassakin. Väri- ja istutuskorkeussuunnitelmat kariutuvat. Penkin keskellä piti olla liilaa ja matalahkoa. Nyt siellä on korkeaa ja keltaista. Harmoniset kukkien värivalinnat ovat paljastuneet huvikumpumaisiksi iloitteluiksi. Ruohokin on ajamatta jo toista viikkoa...

Ehkä olen kuitenkin näin tukka tuulen tuivertamana pihatähtimöä kitkevänä samaistuttavampi, kuin tuoksuvien ruusujen keskellä liehuva pikkumustapukuinen nainen.

Kirveltävää on myöntää, että joinakin päivinä vaeltelisin kuitenkin kovin mielelläni ruusun tuoksussa.