Koukku heiluu

Vuonna 2008 tai 2009 päätin päästä pelostani käsitöitä kohtaan. Ala-asteen käsityönopettajani oli luvalla sanoen pedagogi, joka keskittyi virheisiin. Aloin vihata käsillä tekemistä suttuisen neulekäsialani pelossa.

Aikuisena päätin, ettei yksi opettaja voi mitätöidä halua tehdä luovia asioita ja päätin opetella neulomisen ja virkkaamisen uudelleen. Ja se onnistui! Käsialani ei ole edelleenkään siisti, mutta eipä ole kukaan arvostelemassa sen virheitäkään.

Käsityöt ovat olleet jäissä jonkin aikaa, mutta nyt sain inspiraation ottaa koukku esille ja virkata tämän.

Se on makuuhuoneen tosivaaleansininen pitsimatto. Tykkään tästä mallista paljon, se on nopsakka virkattava ja kauhean söpö. Kaikillahan näitä nykyään on, mutta trikookuteesta tehty pitsiunelma on helppo pestä koneessa ja juuri tarpeeksi lapsekas, jotta siitä voi tulla iloiseksi.

Äidin ja iskän mökin saunaan on tulossa harmaa versio tästä mallista ja sekin on ollut kiva virkattava, melko samanlainen kuin yllä olevassa kuvassa oleva Juhannusruusu.

Krokettikenttä

Keskellä pihaamme seisoo viisi kappaletta heinäseipäistä rakennettua porttia. Portteja on luultu ylisuureksi krokettikentäksi ja niille on salaa jopa hieman hymyilty.

Kun raahasimme heinäseipäät pihallemme vuosi sitten ja Matti alkoi pystyttää niitä vastaperustetun kukkapenkin viereen, oli ainakin Matin isä hiukan ihmeissään. Niin oli varmasti Mattikin.

Jokaisen heinäseipään juurelle on kukkapenkistä käsin istutetty jokin köynnöskasvi. Ja kahden kesän odottelun jälkeen, yksi villiviineistä on älynnyt mitä pitää tehdä.

Ehkä tarvitaan vielä kaksi kesää lisää, jotta toinen villiviini, elävä kärhö ja kuollut kärhö äkkäävät myös visioni.

Kaava

Ihastelen kaikenlaisia puutarhapatsaita muiden puutarhoissa. Otsaansa ajatuksissaan nojaavat tytöt vesielementin äärellä, omenapuihin piilotetut enkelipatsaat ja jopa hauskat puutarhatontut ovat yllättävä suola (tai paremminkin sokeri) kauniissa pihassa.

Olen kuitenkin tosi kranttu ostopäätöstä tehtäessä, en millään hyväksyisi mitään pieniä, hauskoja esineitä pihallemme. Kerubit ja taotut perhoset ovat jääneet kauppaan. Jotkin patsaat kuitenkin päätyvät puutarhaamme patsastelemaan ja yht´äkkiä tällä viikolla huomasin toistavani tiettyä kaavaa.

Jos ei se ole pyöreä, sillä ei ole mitään asiaa pihallemme. Lintuteemasta plussaa. Ehkä kannattaisi vaihtaa työsarka autisteista joihinkin vaihtelunhaluisempiin...

Sulle luvannut en ruusutarhaa

Olisiko ollut kolmannet treffit Matin kanssa, kun hän jo lupasi hankkia meille omakotitalon ja sen pihalle paljun. Mies miltei piti sanansa ja osti puolen vuoden kuluttua omakotitalon. Paljua pihalla ei kuitenkaan ole. Tosin en ole lämpimässä vedessä lilluja, joten pärjään ilman sitä.

Ruusutarhaa Matti ei kuitenkaan luvannut, joten sen jouduin tekemään itse. Alun alkaen ladoimme liuskekivet suoraan nurmikolle, joka oli virhe. Nurmikon ajaminen on harvinaisen ärsyttävää, jos joutuu siirtämään puutarhakalusteita ympäri pihaa.

Vapaapäivällä ladoin kivet pois nurtsilta, laitoin maatuvan katemuovin kivien alle, hiekkaa sen päälle ja lopulta asettelin liuskekivet hiekalle. Ympärille kohopenkkiin tuli muutama uusi ruusuntaimi.

Yhdistelmä liuskekivet ja ruusut on ehkä piirun verran liian romanttinen. En kykene käymään ruusutarhassa ilman, että päässäni alkaa soida: "Prinsessa Ruusu linnassa, linnassa, linnassa on pahan noidan pauloissa, pauloissa."

Mutta, mitä ei voi piilottaa, sitä pitää korostaa. Tästä tulee vielä pihamme ällöromanttisin koukeroilla koristeltu ja enkelipatsailla kuorrutettu nurkkaus. Haaveilen jo valkoisesta rautasängystä ruusutarhaan. Kunhan keksisin siihen tarpeeksi tyttömäisen sateensuojan...

Sisälläkin kukkii

Jostakin luin, että kesän hortensiat oli myyty jo loppuun ja niitä ei saisi enää mistään. Ilmajoeltapa sai. Ostin sinertävän yksilön ihastuttamaan keittiössä.

Unikkohurmaa

Olen vierastanut punaisten kukkien valitsemista kukkapenkkeihin, koska punainen on mielestäni liiankin vahva väri pihaan. Mutta näiden unikkojen kukkiessa pyörrän mielipiteeni ja totean, että punainen on ihastuttava, raikkaan täyteläinen väripilkku!

Ulkoistettu säilöntä

Iltaherkkuna mustikkamaito

Sosiaalisesta mediasta (=Facebook) voi paraikaa lukea ihmisten kertomuksia siitä, kuinka monta litraa vadelmia, mustikoita, mansikoita ja lakkoja on kerätty ja säilötty.

Tunnustan. En ole kerännyt itse yhtään mitään tänä vuonna. Mansikat oli noukkinut joku kesäduunari. Lakat saimme Matin äidin tuomana pihaan. Mustikat oli kyykkinyt metsästä 80-vuotias mummeli. Kaikki on siis pakkasessa tänä vuonna ostotavaraa!

Tosin vadelmapuskiin on tulossa paljon marjoja, jotka aion omin kätösin poimia. Ellei joku ehdi ensin. Niin kävi mansikoiden, viinimarjojen ja kirsikoiden kanssa. Onneksi kutakin lajia oli ehtinyt kypsyä vain muutama yksilö.