Olisiko ollut kolmannet treffit Matin kanssa, kun hän jo lupasi hankkia meille omakotitalon ja sen pihalle paljun. Mies miltei piti sanansa ja osti puolen vuoden kuluttua omakotitalon. Paljua pihalla ei kuitenkaan ole. Tosin en ole lämpimässä vedessä lilluja, joten pärjään ilman sitä.
Ruusutarhaa Matti ei kuitenkaan luvannut, joten sen jouduin tekemään itse. Alun alkaen ladoimme liuskekivet suoraan nurmikolle, joka oli virhe. Nurmikon ajaminen on harvinaisen ärsyttävää, jos joutuu siirtämään puutarhakalusteita ympäri pihaa.
Vapaapäivällä ladoin kivet pois nurtsilta, laitoin maatuvan katemuovin kivien alle, hiekkaa sen päälle ja lopulta asettelin liuskekivet hiekalle. Ympärille kohopenkkiin tuli muutama uusi ruusuntaimi.
Yhdistelmä liuskekivet ja ruusut on ehkä piirun verran liian romanttinen. En kykene käymään ruusutarhassa ilman, että päässäni alkaa soida: "Prinsessa Ruusu linnassa, linnassa, linnassa on pahan noidan pauloissa, pauloissa."
Mutta, mitä ei voi piilottaa, sitä pitää korostaa. Tästä tulee vielä pihamme ällöromanttisin koukeroilla koristeltu ja enkelipatsailla kuorrutettu nurkkaus. Haaveilen jo valkoisesta rautasängystä ruusutarhaan. Kunhan keksisin siihen tarpeeksi tyttömäisen sateensuojan...
Nuo liuskekivet on kauniita! Oisko tuo nyt niin pahasti liian romanttinen?
VastaaPoistaJoo, liuskekivet on kyllä ihania. Ja ehkä tämän romanttisuuden kestää ja olen tullut siihen lopputulokseen, että sitä pitää lisätä!
VastaaPoista