Iloista joulua!

Kun joulukuinen aamu saa

pihalla lunta tuiskuttaa.

On pikkuruinen tonttu nyt

hankeen melkein eksynyt.

Sen pienet jäljet johdattaa

kohti talon ikkunaa,

ja sieltä voi se kurkistaa

montaa pientä nukkujaa.

Tonttu pian esiin kaivaa

muistikirjan, päätään vaivaa

miten leikkii lapset täällä

millaisella ovat päällä.

Syövät lapset aamupuuron

reippaasti, mut kera huudon

vast` aamupesu onnistuu

tonttu hiukan lannistuu.

On merkittävä huono käytös,

tonttu toivoo, että näytös

pian iloisemmaks muuttuu,

muuten joululahjat puuttuu!

Lapset ulos kirmaavat,

on leikit villit, ihanat.

Myös pienimmätkin otetaan 
mukaan leikkiin riemuisaan.

Äiti huutaa: Syömään nyt!

On leikki vain niin keskittynyt,

ettei syöminen huvita

ja lapset jatkaa ulkona.

Siitä äiti hiukan suuttuu,

lapset vihaiseksi muuttuu.

Tonttu kirjaan kirjoittaa,

vaikka tunto kolkuttaa.

Koska vihamielissään,

ei maistu ruoka yksikään,

menee lounas ihan pieleen,

ei se ole tontun mieleen.

Pian päiväunilla

hemmotellaan lapsia.

Kun saa hyvin nukkua,

voi paha mieli poistua.

Unen jälkeen ei oo ken

mutrumieli, surullinen.

Leikit taas ne onnistuu,

äitikin on hymysuu.

Onko tämä oikein näin,

että lapset edessäin,

välillä kyllä tuhmia,

mut jäävät ilman lahjoja?

Tonttu toista mieltä on,

katsoo kirjaa, onneton.

Kellariin se kädessään,

hiipii hiljaa, yksinään.

Kellarissa kirja saa

perunapeiton, katoaa

mullan alle kirja tuo.

Tonttu lähtee pukin luo.

Ei oo oikein rankaista,

pikkuisia lapsia.

Kaikkia joskus kiukuttaa,

ei siitä voida sakottaa!

Pukki katsoo tonttua:

”Olet ihan oikeassa.

Tärkeintä on tietenkin,

yritys jos toinenkin.

Jos joskus vaikka suututtaa,

ei siitä voida sakottaa.

Parhaansa jos yrittää,

pukille kyllä riittää.

Joten tonttu huoli pois,

tääl lahjat kaikille lapsille ois!”