Luin aiemmin keväällä (minun kevääni alkoi virallisesti ensimmäisenä pääsiäispäivänä, silloin kävi kevättuuli) juttua Miljoona linnunpönttöä-kampanjasta. Silloin muistin, että meillä on ollut öö... aika monta vuotta jostain myyjäisistä voitettu tai ostettu linnunpönttö, luonnollisesti, autotallissa.
Vihdoin ja viimein saimme sen laitettua esille, kun siivosimme pihaa Veen synttäreitä varten. Tämän jälkeen rekisteröin pöntön Miljoona linnunpönttöä-sivustolle. Pönttömme oli Ilmajoen tuhanneskolmaskymmeneskolmas (ellei samaan aikaan rekisteröitynyt muita pönttöjä). Nyt olemme sormet ristissä, että pönttöön pesii jokin lintu.
Pöntöttäminen kannattaa, koska niistä on lintumaailmassa pula. Iso osa pöntöistä saa asukkaan. Luontaisesti tikat hakkaisivat puihin koloja, joissa muut linnut pesisivät. Nykyaikaisen metsätalouden vuoksi talousmetsiin ei kuitenkaan ehdi kasvaa isokokoisia puita, joita tikat hakkaavat, jolloin myös muut kolopesijät jäävät vaille pesäpaikkaa. Lisäksi haapa on mieluisin puu tehdä kolo ja ne ovat talousmetsissä harvinaisia. (Lähde Pirjo Koskinen, Yle)
jk. Miljoona linnunpönttöä-sivulta löytyy ohjeet pöntön ripustamiseen. Kuten kuvasta näkyy, me emme niitä katsoneet...
Meillä ei ole linnunpöntöissä tuota peltiä suuaukon ympärillä, niin tikat on käyneet niitä suurentamassa. Lisäksi ulkorakennuksen takaseinään on ilmestynyt parikin reikää. :D
VastaaPoistaSaa nähdä miten ton pöntön kanssa käy, mua epäilyttää kissa ja se, että Veen leikkipaikka on pöntön vieressä. Toivotaan kuitenkin :)
VastaaPoista