torstai 21. huhtikuuta 2016

Vaihtoehto kasalle


Kestän omassa kodissani pölyä varsin hyvin, likaisia ikkunoita kiitettävästi ja saunan ja uuninkin pesen vain joulun tienoilla. Yksi asia minut saa näkemään punaista (Matti varmaan miettii, että mikä niistä) ja se on kasat.

Kaikki, jotka ovat asuneet kanssani, tietävät neuroosini kasojen suhteen. En kertakaikkiaan pysty elämään niiden kanssa. Matin kanssa olemme päätyneet tilanteeseen, jossa keittiössä on ryöhnäkulho, johon saa heittää kaiken epämääräisen, jolle ei ole paikkaa. Minä sitten siivoan sen tasaisin väliajoin.

Ostimme edellisen ryöhnäkulhomme kirppikseltä ja se veteli jo viimeisiään. Nyt sitten satsasimme kulhon ulkonäköön aiempaa enemmän. Sehän kuitenkin on koko ajan esillä. Pentikin Tunturi-kulho tuntui juuri sopivalta meidän keittiöön.




2 kommenttia:

  1. Voi kauhistus, onneksi et oo käynyt meillä! Meillä löytyy kasa poikineen. Ja useimmiten ne on kyllä ihan mun omia luomuksia. Oikeastaan osaa vois alkaa jo kutsua röykkiöiksi. Eivät oo enää kaukana kaaosvaiheesta...

    VastaaPoista
  2. Ei mua muiden kotona kasat (tai muutkaan sotkut) haittaa, tämä neuroosi sijoittuu vain omien seinien sisäpuolelle :D

    VastaaPoista