Kiire jonnekin ja ei mihinkään

En ole oikein ehtinyt päivittää blogia, vaikka olenkin ollut nyt täysipäiväisesti kotona. Koko ajan tuntuu olevan jotakin tähdellisempää touhuttavaa tai sitten haluan ihan vain maata sohvalla (tosin joskus sekin on varsin tähdellistä touhuamista).

Tuntuu, että kuukaudessa on tapahtunut kaikenlaista ja toisaalta ei oikeastaan mitään. Viime vuonna tähän aikaan kirosin hidasta kevättä ja joka päivä minun teki mieli huutaa tuulelle, että se lopettaisi. Nyt tuijotan seesteisenä ikkunasta ulos: "Jaahas, räntää."Myös Vee tuntuu yht`äkkiä tosi paljon isommalta pojalta. Ehkä vuoden täyttäminen on jokin merkkipaalu myös vauvan omasta mielestä. Yhä mieluummin jään istumaan lattialle ja katson hänen leikkejään, kuin teen mitään muuta.

Tuntuu, että koko viime vuosi oli melkomoista vääntämistä ja paikan hakemista ja nyt yllättäen kaikki onkin seesteistä ja rauhallista. Ja silti en ehdi tehdä kaikkea mitä haluaisin. Olen kuitenkin sitä mieltä, että prioriteettini ovat asettuneet tähän elämäntilanteeseen sopivaksi. Ja uskallan jopa viestittää siitä kanssaihmisilleni ilman jännitystä, mitä he siitä ajattelevat.

Ja vielä; ilman rimpuilua, ihan itsestään kevät on saapunut meidänkin tontille. Krookukset ehättivät ensin ja sinikellot ovat viime vuodesta lisääntyneet sivusipuleilla pieniksi, suloisiksi ryppäiksi. Enpä sitäkään viime vuonna vielä uskonut.