Kipkop

Kolme ja puoli vuotta sitten muutettuani Ilmajoelle ja aloitettuani uuden työn olin identetiteettikriisissä. En siis muutosten vuoksi (se identiteettikriisi tuli myöhemmin), vaan pukeutumisen suhteen. Korkokengät, korut ja kivat vaatteet jäivät vaatekaapin perukoille, koska niitä ei voinut työssä käyttää. Kuljin pari viikkoa jossakin ihmeellisissä verkkaricapreissa kriiseissäni, mutta pikku hiljaa löysin käytännöllisen tyylin.

Nyt asiat ovat toisin ja voin alkaa taas pukeutua. Halleluja, miten ihanaa päättää aamulla mitä haluaa laittaa päällensä, pukea korva- ja kaulakorut jos huvittaa ja käyttää vaikka kaikkia omistamiaan sormuksia kerralla. Tosin tämäkin vaatii taas totuttelua. Siirryin hyvään suuntaan ostamalla itselleni käyttökengiksi korkkarit (okei, kuvassa oleva korko on jollekin käytännöllisyyttä, mutta kolmen vuoden maihari- ja bikerbootsikauden jälkeen nämä ovat minulle korkokengät). Parastahan tässä on, että kengät kopisevat. Se, jos mikä, tekee pätevän ja asiallisen olon. Ja sitä, kuulkaa, olen kaivannut kovasti.

Osallistuja

Emma on osallistuva kissa. Se tunkee lehden ja tietokoneen päälle loikoilemaan, kun niitä yrittää lukea. Ruokaa (erityisesti jos se sisältää tonnikalaa) laittaessa Emma hyppää keittiön tasolle ja ruokailemaankin se tulee samaan aikaan ihmisten kanssa. Nyt, kun mamma meni yliopistoon, päätti Emma osallistua myös opiskeluun. Siellä se köllöttää kirjakassissa kirjojen Autisminkirjo ja kuntoutus ja Inclusive Teaching kanssa. Minun puolestani se voisi myös lukea ne ja tehdä niihin liittyvät esseet valmiiksi.

Sienisadosta

Sunnuntaina olimme Matin kanssa metsässä sienestämässä. Yritimme etsiä kanttarelleja ja suppilovahveroita. Reissu alkoi haastavissa merkeissä, kun koko metsä oli täynnä erilaisia tatteja. Löysin muutaman herkkutatin, jotka paljastuivat sappitateiksi. Suppilovahveroita ei löytynyt yhtäkään, mutta hirvikärpäsiä sitäkin enemmän. Valkoinen villapaitani teki ne villeiksi.

Siirryimme vakiosuppispaikalta toiselle puolelle Pässilänvuorta, jossa muistikuvani mukaan oli kanttarelleja. Muistini ei tällä kertaa ollut väärässä, mutta kanttarellit olivat mikroskooppisen pieniä. Jätimme ne vielä kasvamaan. Kanttarellipaikan bongatessa mieleemme nousi kuva viime vuonna löydetyistä mustatorvisienistä. Niitäkään ei löytynyt ennen kuin annoin Matin vilaista sienikirjasta kuvaa mustatorvisienestä. Kävelimme muutaman askeleen eteenpäin ja Matti kysyi: "Onks tää se?" Oli se. Ja oli toinenkin. Ensimmäiseltä paikalta löysimme puoli litraa ja toiselta puolitoista litraa. Sitten olikin jo hyvä lähteä kotiin saunomaan ja hävittämään hirvikärpäset viemärin uumeniin.

Tänään mustatorvisienistä syntyi päivälliskeitto ja sen kaveriksi Sikke Sumarin sämpylät, joiden taikinan (puolitettu määrä) laitoin aamulla nousemaan. Keiton voi tehdä myös suppilovahveroista tai kanttarelleista, miksei sekasienistäkin.

Keitto mustatorvisienistä

1 l mustatorvisieniä
2 pienehköä keltasipulia
0,5 dl jauhoja
1 l kasvislientä
1 tl rakuunaa
mustapippuria maun mukaan
1 prk smetanaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
tuoretta persiljaa maun mukaan

1. Pilko sienet ja sipuli pieneksi ja kuullota kattilassa voin kanssa niin, että enin neste haihtuu. Samaan aikaan voit kiehauttaa kasviliemen fondista tai kuutiosta.
2. Lisää sienten ja sipulin sekaan vehnäjauho, pyöräytä seosta pari kertaa ja lisää pian perään kasvisliemi.
3. Mausta rakuunalla (melko vahvanmakuinen yrtti, joten tl riittää varsin hyvin) ja mustapippurilla. Anna keiton kiehua vartin verran.
4. Lisää smetana ja tuorejuusto ja odottele, kunnes juusto on liuennut keittoon ja sen on kivasti kiehahtanut. Ripottele persilja joukkoon.

Terassi ja köynnökset

Tänä vuonna kaivoimme terassin ympärille penkit, jotta se ei kelluisi keskellä nurmikkoa onnettoman, hylätyn lautan näköisenä. Se alkaakin maastoutua jo maisemaan, kun kasvit ovat kasvaneet loppukesän sateiden ansioista melko huimaa vauhtia.

Terassin katosta kannattelee neljä puista pilaria, joita vasten kietoutumaan siirsin toisesta kukkapenkistä villiviinit. Purimme viime kesänä esittele-mäni kroketti- kentän ja siitä sain köynnökset terassiin. Ne juurtuivat kuivasta kesästä huolimatta hyvin ja muodostavat nyt mielestäni yhden viehättävimmistä asetelmista pihalla. Vanha singerinjalka-pöytä, kannu, käsienpesuvati, pyyhe ja köynnös saavat minut iloiseksi.

Toiselle puolelle katosta ostin uutena tuoksu- köynnöskuusamaa. Voin suositella sitä niille, jotka kaipaavat vehreän vihreää, nopeakasvuista köynnöstä. Oma yksilöni on varjossa venynyt mittaa kesän aikana metrin verran ja kaksi kesää vanhat kuusamat toisessa penkissä ovat jo monen metrin mittaisia paksuja yksilöitä, jotka kaatoivat niille asetetun telineenkin kumoon (pergolakaari hankinnassa siis!). Tuoksuköynnös-kuusamaan tulee vienon tuoksuisia, vaatimattomia kukkia. Penkin keskeltä ne eivät tuoksu kulkutielle asti, mutta ehkä ensi kesänä tyynenä kesäiltana terassillamme ne tuoksuvat. Sitä odotellessa!

Vahingossa onnistunut

Tänä vuonna olen ollut erityisen iloinen krasseista. Istutin niitä melko myöhään kesäkuun lopussa mansikoiden kanssa samaan viljelylaariin ja takapihan penkin laajennuksen reunaan. Ja niistä tuli oikein pöyheitä ja onnistuneita yksilöitä. Erityisesti nyt krassit ovat ihania alkavan syksyn kirpeine väreineen.

Järjestys sen olla pitäisi

Etupihamme penkit ovat tämän kesän saaneet kasvaa rauhassa. Kahdesti olen nyppäissyt rikkaruohot niistä rehottamasta, mutta yhtään uutta kasvia en ole istuttanut. Tietoisesti päätin seurailla mihin suuntaan kasvit lähtevät kasvamaan ja ovatko kokeiluni muodostaa harmoninen penkki onnistuneet.

Voin sanoa olevani osittain onnistunut. Pikku penkki ojan vieressä on vallan mukavan näköinen. Se tarvitsee vain yhden uuden alppiruusun täydennykseksi. Tupaa lähinnä oleva penkki (kuvassa) on myös ihan kiva. Tosin siihenkin tarvitsee lisätä tänään istutettujen kuunliljojen kaveriksi muutama lisää riviin.

Syyni istuttaa kuunliljoja uuteen paikkaan on kuvassa alempana. Etupihan suurin penkki tuija-aidan takana ei vain ota luonnistuakseen. Tänään siirsin sen lähes kaikkien kasvien paikkoja ja tuskailin niiden kanssa. Haluaisin penkkiin selkeän ja rauhallisen otteen ja jatkuvasti jotakin pientä väriläiskää. Penkki on kuitenkin kesän aikana ollut vain kahdesti kiva: kun tulppaanit kukkivat + kun ruusut kukkivat. Penkin toisessa päässä on lisäksi koivu, jonka kaveriksi pitäisi saada jotakin kukkia tai maanpeitekasveja. Tuiviot ovat menestyneet siinä kituliaasti kasvaen, mutta vihreinä.

Onko kellään vinkkiä mitä kuivalle, puolivarjoisalle paikalle voisi laittaa kasvamaan?

Savuisesta siistiksi

Viikko lähestulkoon ilman meikkiä ja tukka miten sattuu savulta haisten... Tarvitsin selkeästi lauantaille vastavoiman. Olimme Matin kaverin häissä ja ensimmäistä kertaa sattui niin, että hiukseni ovat tarpeeksi pitkät kampaukselle. Kävin siis ensimmäistä kertaa kampaajalla laittamassa hiukseni.

Niskanutturasta tuli ihana! Nyt haaveilen jo seuraavista häistä, johon voin teettää kampauksen. Joten haluaisiko joku mennä naimisiin?