Muutoksia kotona

Viikonloppuna toteutimme huoneiden vaihdoksen, jossa entisestä makuuhuoneestamme tuli tuleva lastenhuone (nykyinen tila, johon vietiin kaikki ne huonekalut, joita ei muualle saanut sijoitettua) ja entisestä viihdehuoneestamme tuli makuuhuone. Veimme alakerran olohuoneeseen ison sohvan ja tv:n viihdehuoneesta.

Olen muutokseen tosi tyytyväinen, vaikka homma olikin melkomoinen urakka. Kävimme samalla läpi kaikki poisheitettävät tavarat ja niitä kertyikin melko paljon. Olohuoneessa on nyt paljon kivempi löhöillä, kun sohva on iso. Väritys muuttui samalla tummemmaksi ruskean sohvan ja tummapuisen senkin, joka tuotiin tv:n alle, myötä.

Makuuhuone taas värittyi sini-vihreän sijaan voimakkaammilla sävyillä, sillä jostakin syystä kaipasin tyynyihin ja mattoon väriä. Vauvan mobilekin löysi paikkansa uuden lipaston yltä, johon olisi tarkoitus sijoittaa hoitoalusta. Testailimme myös koottua pinnasänkyä tilaan, mutta toistaiseksi se päätyi vauvan tavaroiden säilytyspaikaksi tulevaan lastenhuoneeseen. Vielä tuntui aivan liian aikaiselta ottaa se esiin. Treenataan ensin tuon mobilen kanssa.

On hassua miten paljon huoneen paikan vaihtaminen vaikuttaa. Tuntuu siltä, että nukkumaan mennessä astuisi kokonaan uuteen taloon. Tosin pimeässä hortoilu öisen vessareissun jäljiltä on haastavaa, viime yönä törmäsin mennessä oveen ja tullessa yöpöytään. Toisaalta rutiinien rikkominen lienee parasta aivotreeniä.

Valmistautumista

Tällä viikolla tulee nyt kovasti vauva-aiheisia juttuja. Jostakin syystä nimittäin monet siihen liittyvät asiat ja tavarat rysähtivät nyt käsille ja talomme alkoi valmistautua konkreettisesti tyypin tulemiseen. Henkisestihän valmistautuminen on vielä täysin kesken ja välillä olen ihan paniikissa kyvykkyydestäni vastata toisen ihmisen hyvinvoinnista ja väliin olen hyvin tyyni asian suhteen. Tosin tässä on vielä reilusti aikaa sulatella ja odotella.

Viime viikon viikonloppuna opiskeluystäväni H ja hänen parivuotias poikansa vierailivat meillä. Viikonloppu oli varsin lapsiaiheinen ja touhusimme kaikkea luistelusta puistoiluun. H toi mukanansa veljensä vanhat rattaat, jotka ostimme hyvin huokealla hinnalla.

Kyseessä ovat Brio Sing-rattaat, joihin saa vaihdettua vaunukopan tilalle isomman lapsen istuimen ja vauvan turvakaukalon, tai niin luulimme. Kävi kuitenkin ilmi, että rattaat ovat vuosimallia 2008, johon ei nyt sitten mene turvakaukalo, jonka hankimme jo. Luulen kyllä, että pärjäämme ilmankin ja vaunut olivat kuitenkin niin edulliset, että päätimme alkuun kokeilla niitä. Viemme ne sitten Järvenpäähän tai pistämme eteenpäin, jos päädymme hankkimaan uudet.

Ajattelin, että etuosan pienet pyörät olisivat meidän hiekkatiellä huonot, mutta niillä työnsi kyllä reippaasti päälle kaksivuotiasta lumi-jääpolulla oikein hyvin. Toinen huolenaiheeni on tavarakori, johon ei kyllä kauppakassi mahdu. Onko jollakulla jotain kikkaa mihin muualle vaunuissa sen voisi virittää? Olen nähnyt sellaisia verkkomallisia juttuja (huom, lapsena!), jotka laitetaan roikkumaan vaunujen työntöaisasta. Onko sellaisia vielä ja voiko niitä laittaa roikkumaan vaunuihin vai kippaavatko vaunut ja vauva sen seurauksena ympäri (irrationaaliset pelot osa 2347)?

Uusvanha talvitakki

Ostin tämän talvitakin jo monta vuotta sitten. Se on Marimekon malli, jossa alun alkaen oli todella leveät hihat ja lasketut olkapäät. Takki on laadukasta kangasta ja pitää ryhtinsä hyvin. Takki ei istunut minulle kovin hyvin, mutta se oli 70 % alennuksessa ja maksoi alle 100 e, joten siitä syystä kotiutin sen. Kävin kaventamassa hihat, nostamassa olkapäiden saumat ryhdikkäämmiksi ja ompelin itse nappilistan hiukan sivummalle. Siltikään en takkia juurikaan pitänyt.

Laitoin takin päälle aina syksyllä kerran ja totesin, etten osaa käyttää sitä. Siltikään en takista luopunut, vaikka se oli joka vuosi menossa "tarjoa näitä vaatteita siskoille"-kassiin. Vasta noin seitsemän (?) vuoden jälkeen olen ottanut takin aktiivikäyttöön tänä talvena, koska jostakin syystä se ei nyt ole hankala. En ole saanut selville miksi. Koska mekkovillakangastakkini on polvipituinen, tuntuu tämä takki kivemmalta housujen kanssa pidettynä, koska se paljastaa vähän enemmän jalkoja. Olen kauhean tyytyväinen siihen, että se on nyt käytössä.

Kutkutuksesta tekoihin

Koskapa kevät alkaa hiipiä mieleeni yhtä aikaa valon kanssa, olen korvannut joulukukat jo keväisemmillä versioilla. Viimeisen vuoden olen pitänyt joka viikko jonkinlaista kukkaa keittiössä ja usein myös olohuoneen työpöydälläkin. Noin kympin satsaus joka viikko johonkin niin kauniiseen ei mielestäni ole ollenkaan liikaa.

Olen muutamalle viikolle ostanut tulppaaneja. Niitä valitettavasti rakastaa lisäkseni myös Emma, joka aamuisin sisään tullessa ei ryntääkään suoraan ruokakupille, vaan  tulppaanimaljakon kimppuun. Se napsii tulppaanin varret poikki alta aikayksikön, jos en ehdi sitä kieltämään. Siksi päätinkin ostaa kermaisia ja keltaisia kevätesikoita. Tosin niitäkin Emma tykkää pureskella, mutta vain lehtiä, ei kukkia. Nyt pienet, iloisen väriset kukkaset ilahduttavat joka aamu ja ilta keittiön ikkunan alla. Ja näistä ei kerry taloudellista uhrausta edes vitosta viikkoa kohden, koska kastelemalla säännöllisesti ne pysyvät hyvinä pitkään.

Ensimmäinen kevään kutkutus

Joka syksy olen kyllästynyt puutarhaamme. Tuijottelen suurta keskeneräisyyttä ja päivittelen, mitä kaikkea jäi kesän aikana tekemättä. Samalla tunnen ahdistusta siitä, että ensi kesänä koko homma alkaa alusta, vaikkei minua pätkän vertaa kiinnosta yhdenkään rikkaruohon nyppiminen. Lumen tulo ja maan jäätyminen tuntuu oikeastaan aika ihanalta.

Vähintään jouluun saakka sitä elää ajattelematta koko pihaa ja lumen tullessa kiittää, että ruskeanvihreä nurmikko ja harmahtavat talven törröjät näyttävät edes hetken siedettäviltä. Sitten tammikuussa valo alkaa lisääntyä. Kun tulee iltapäivästä kotiin huomaa, että jouluvalot on aika purkaa pois. Sitten vaivihkaa, ohimennen lukee muutaman jutun siemenkylvöistä. Siitä se alkaa...

Oman kaipaukseni sai kukkeimpaan loistoon tämä blogijuttu. Sitä lukiessani olin hetken pihalla ohuessa pitkähihaisessa paidassa, lapio kädessä, ympärilläni tuoksui multa ja silmäkulmissa väikkyi vihreys. Pihalla on kuitenkin varsin kiitettävästi lunta, joten hetki tässä vielä menee... Sitä odotellen.

Makujen tasapainoa arkiruuassa

Välillä on vaikeaa keksiä mitä tänään syötäisiin. Niissä hetkissä muistan usein tämän keiton. Se on itsekehittelemän ja jollakin tapaa lohduttava. Keitossa yhdistyvät makea ja suolainen ja lime antaa siihen vielä hitusen kirpeyttä. Halutessaan keittoon voi lisätä vielä chiliä, jos pitää poltteesta.

Suurin osa keitoista kaipaa leipää kaverikseen, mutta meillä on sitä melko harvoin kaapissa muussa kuin näkkärimuodossa (ja näkkäri keiton kanssa on vähän blääh), mutta tämä keitto ei. Se on niin täyteläistä, että sen syö pelkiltään ja maha tuntuu silti mukavan täydeltä. 

Bataatti-kookos-kanakeitto

1 pienehkö bataatti

1/2 purjo

n. 0,5 l vettä

1 kasvis- tai kanaliemikuutio 

300 g broilerisuikaleita

1 tlk kookosmaitoa

1 pkt riisinuudelia

1 ruukku korianteria

1/2-1 lime

(suolaa ja chiliä)

1. Pieni bataatti ja purjo ja laita kattilaan. Kaada vettä sen verran kasvisten päälle, että ne juuri ja juuri peittyvät. Lisää kasvis- tai kanaliemikuutio. Anna kiehua kymmenisen minuuttia.

2. Sillä aikaa kun kasvikset kiehuvat, paista kanat pannulla kypsiksi. 

3. Kun bataatti tuntuu pehmeältä, lisää kookosmaito ja kanat. Lämmitä kiehumispisteeseen ja lisää sitten nuudelit hajottaen ne pienemmiksi. Ota kattila levyltä.

4. Kun nuudelit pehmenevät, silppua korianteri ja lisää keittoon. Mausta limemehulla. Lisää tarvittaessa suolaa ja pieneksi hakattua chiliä. 

Tilkkupeitto

Tein tämän tilkkupeiton jo viime syksynä. Siitä asti se on nököttänyt kaapissa viikattuna, koska kissat tykkäsivät löhöillä sen päällä. Ihan kiva kissoille, mutta ajattelin kuitenkin säästää sitä vauvaa varten.

Aloitin peiton teon hiukan ristiriitaisissa tunnelmissa. Se oli oikeastaan vastaisku sitä pelkoa kohtaan, jota tunsin. Hetken aikaa nimittäin raskauden jatkuminen oli hyvin epävarmaa. Koska jouduin pääasiassa oleilemaan sohvalla, halusin jotain tekemistä ja pohdin, että virkkaamalla vauvalle tilkkupeiton, pelkäisin vähemmän. En tiedä onko se yhtään loogista, mutta auttoi.

Peitosta tuli tosi kiva ja nyt kun katselen sitä, harmittelen etten tehnyt siitä isompaa. Tosin tilkkujen virkkaus sujui nopeasti, joten periaatteessa samankaltaisen voisi tehdä myös suurempana. Todellakin periaatteessa, veikkaan ettei periaate pääse toteuttamisen asteelle.

Peittoon sain inspiraation täältä ja oma tuotokseni on melkein yksi yhteen tämän bloggaajan peiton kanssa. Halusin sellaisen, joka sopii sisustukseemme eikä ole leimallisesti lapsellinen. Tosin tämän ajatuksen tunnustan muuttuneen. Vielä syksyllä ajattelin hankkivani vain jotain ajattomia, kivoja tavaroita, joita lapsi voi käyttää koko lapsuutensa ja nyt kun olemme menossa sunnuntaina Ikeaan, olen netistä katsellut kaikenmaailman lapsekkaita karhumattoja, pupupeittoja ja pienen pieniä tuoleja ja pöytiä (vaikka oikeasti tarvitsemme vain pinnasängyn ja siihen härpäkkeet). Että ehkä seuraavaksi virkkaan jonkin pikku kettuja vilisevän viltin.