Pulma

Yritän suunnitella hiekkalaatikon ympärystän istutusaluetta. Olin jo päätynyt ratkaisuun (yksinkertainen, yhden kasvin aidanne, ehkä yksi puu), kunnes tämä töröttäjä sekoitti pasmat.

Se on raparperi. Luulin siirtäneeni ne viime vuonna uuteen paikkaan, mutta uudesta paikasta ei löydy niitä yhtään ja vanhasta paikasta tällainen monen varren verkosto. Hmm... Nyt sitten mietin, että josko tekisin raparperista ja jostakin muusta syötävästä asiasta aidanteen. Ja jos siihen tulisikin vaikka kirsikka- tai omenapuu ja ehkäpä joku vartettu, pallomainen herukkapensas. Menestyyköhän karhunvatukka meillä?

Auttakaa! Monilajinen, syötävä kasviaidanne hiekkiksen ympärillä: uhka vai mahdollisuus?

Melkein vehreys

Meinaan haljeta kevätilosta, kun lehdet, nurmikko ja perennojen alut kasvavat silmissä! 

Viime viikolla bongasin paisuneita silmuja herukkapensaissa ja nyt siellä on lehdet.

Siivosin kastehelmen viimevuotiset varret pois ja senkin alta pilkotti jo uhkea kasvin alku.

Pionien nuput nousevat punaisina (naapurilla näemmä tekevät jo lehtiä, huomasin vaunulenkillä), myös suurimmassa osassa niitä, joiden puolesta pelkäsin tammikuussa, on varrenalkuja.

Ja jos, jos, tämä sää jatkuu, löydän pihakoivusta ensimmäisen hiirenkorvan tällä viikolla!

Hiekkis

Tajusin, etten ole esitellyt uusinta pihamme projektia ollenkaan! Nimittäin hiekkalaatikkoa.

Teimme sen viime syksynä entisen ruusutarhan tilalle kiristyksen, uhkailun ja lahjonnan säestämänä, kun olin sitä mieltä, että sen on oltava keväällä valmiina. Onneksi projekti kesti vain viikonlopun, koska meillä ei Matin kanssa tuo yhteistyö suju sitten ollenkaan. Elämme arkea, juhlaa ja reissuja melko onnellisissa merkeissä (esimerkiksi yhdelläkään matkalla emme ole koskaan riidelleet), mutta kun aloitamme yhteisen työn, alkaa myös riita.

Valtavan kuopan kaivamisen, laatikon parhaan rakennustavan neuvottelun ja hiekan kippaamisen jälkeen sovimme ja olimme tyytyväisiä lopputulokseen.  Tälle keväälle jäi routavaurioiden tsekkaaminen ja istumalautojen naulaus sekä istutusten tekeminen hiekka-alueen ympärille. Vee saa hoitaa hiekan tasaamisen tulevina vuosina.

Ja voi kuinka hiekkalaatikko onkaan kiva! Siellä on mukava möyriä, syöksyä laidalta pää edellä hiekkaan (nyt peppu ensin-käsky alkaa jo tehota) ja napsia kiviä suuhunsa. Minustakin on mukava istua siellä auringon läikässä ja taputtaa ämpärin pohjaa: "Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku!"

Kiire jonnekin ja ei mihinkään

En ole oikein ehtinyt päivittää blogia, vaikka olenkin ollut nyt täysipäiväisesti kotona. Koko ajan tuntuu olevan jotakin tähdellisempää touhuttavaa tai sitten haluan ihan vain maata sohvalla (tosin joskus sekin on varsin tähdellistä touhuamista).

Tuntuu, että kuukaudessa on tapahtunut kaikenlaista ja toisaalta ei oikeastaan mitään. Viime vuonna tähän aikaan kirosin hidasta kevättä ja joka päivä minun teki mieli huutaa tuulelle, että se lopettaisi. Nyt tuijotan seesteisenä ikkunasta ulos: "Jaahas, räntää."Myös Vee tuntuu yht`äkkiä tosi paljon isommalta pojalta. Ehkä vuoden täyttäminen on jokin merkkipaalu myös vauvan omasta mielestä. Yhä mieluummin jään istumaan lattialle ja katson hänen leikkejään, kuin teen mitään muuta.

Tuntuu, että koko viime vuosi oli melkomoista vääntämistä ja paikan hakemista ja nyt yllättäen kaikki onkin seesteistä ja rauhallista. Ja silti en ehdi tehdä kaikkea mitä haluaisin. Olen kuitenkin sitä mieltä, että prioriteettini ovat asettuneet tähän elämäntilanteeseen sopivaksi. Ja uskallan jopa viestittää siitä kanssaihmisilleni ilman jännitystä, mitä he siitä ajattelevat.

Ja vielä; ilman rimpuilua, ihan itsestään kevät on saapunut meidänkin tontille. Krookukset ehättivät ensin ja sinikellot ovat viime vuodesta lisääntyneet sivusipuleilla pieniksi, suloisiksi ryppäiksi. Enpä sitäkään viime vuonna vielä uskonut.

Vaihtoehto kasalle

Kestän omassa kodissani pölyä varsin hyvin, likaisia ikkunoita kiitettävästi ja saunan ja uuninkin pesen vain joulun tienoilla. Yksi asia minut saa näkemään punaista (Matti varmaan miettii, että mikä niistä) ja se on kasat.

Kaikki, jotka ovat asuneet kanssani, tietävät neuroosini kasojen suhteen. En kertakaikkiaan pysty elämään niiden kanssa. Matin kanssa olemme päätyneet tilanteeseen, jossa keittiössä on ryöhnäkulho, johon saa heittää kaiken epämääräisen, jolle ei ole paikkaa. Minä sitten siivoan sen tasaisin väliajoin.

Ostimme edellisen ryöhnäkulhomme kirppikseltä ja se veteli jo viimeisiään. Nyt sitten satsasimme kulhon ulkonäköön aiempaa enemmän. Sehän kuitenkin on koko ajan esillä. Pentikin Tunturi-kulho tuntui juuri sopivalta meidän keittiöön.

Yrttien päivitys

Bloggasin jokin aika sitten yrteistä, joiden uhosin kestävän kesäkuuhun saakka. No, uhoksi se jäi...

Onnistuin tappamaan basilikan ja korianterin liialla kastelulla (!). Rosmariini kituuttaa, mutta ei osoita suuria kasvun merkkejä. Minttu sen sijaan tuntuu pitävän hoitotoimenpiteistäni, sillä se on pöyhkeyttänyt olemustaan, lehdet tosin ovat pysyneet pieninä.

En kuitenkaan luovuttanut vastoinkäymisistä huolimatta, vaan kävin ostamassa uuden korianterin ja basilikan. Katsotaan kuinka kauan saan ne pidettyä elossa.

Ellei maailman paras leipä

Minulla oli vaihe elämässä, etten oikein syönyt leipää. Nyt olen löytämässä sitä uudestaan. En syö sitä kuitenkaan enää puolihuolimattomasti aterian siivellä, vaan se on nykyään ruokapöydän tähti, silloin kun sitä on. Ateria siis koostetaan leivän ympärille.

Ja sitä tarkoitusta varten kannattaa hankkia hyvää leipää. Ainakin yhtä Suomen parhaimmista, ehkä ihan maailmankin. Aroma Bageri & Konditorin Levain-leipä nimittäin. Tätä leipää, voita, parsaa ja munasta. Aika lähellä täydellistä ateriaa, etten sanoisi. Jos eksytte Vaasaan, käykää, ottakaa leipä mukaan ja syökää paikan päällä pullaa, sekin on superhyvää!