Tottunut silmä

Keskustelin viime viikonloppuna (jolloin olin elämäni ensimmäisessä tyttöjenillassa Seinäjoella!) remontin tekemisestä. Ja lähinnä siitä, miten helposti sitä oppii olemaan näkemättä puuttuneita listoja ja hiukan sutaisten maalattuja seiniä. Meillä kotona yritän kerätä kaikki kasat ja toimittaa esineet niille kuuluville paikoilleen, jotta en tottuisi katselemaan niitä hujan hajan ympäriinsä (pyykkiteline on poikkeus).

Ilmeisesti en tätä pihalla tee, koska tänään havahduin kummalliseen yksityiskohtaan. Oli niin lämmin, että jäin aivan istumaan auringonläikkään tupakalla ollessani ja bongasin samalla kevään ensimmäisen lentävän önniäisen, joka muistutti perhosta (kieltäydyn uskomasta, että se oli perhonen, koska luotan teoriaan, että kevään ensimmäisen perhosen väri kuvaa tulevaa kesää ja tämä näkemäni önniäinen oli harmaa). Samalla kun silmäilin ei-perhosta, totesin riippuvien ruukkuistutustemme olevan vähän eri ajassa kuin muu piha. Toisaalta lohduttaudun sillä, että viikonlopuksi luvattiin taas kylmää, että josko tuo lumihiutale-koriste olisi sitten ajankohtainen.