keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Puutarhakierrokset alkakoon!

Minulla on kasvukauden alettua tapana käydä kiertämässä päivittäin puutarhassa seuraamassa, mitä sinne on milloinkin ilmaantunut. Joka päivä piha on uusi ja siellä tapahtuu pienenpieniä muutoksia koko ajan. Jos olemme reissulla, on ensimmäinen asia kotiin palattuamme käydä kiertämässä pihan penkit ja puut.

Olen jo nyt aloittanut kierrokset, vaikka saalis onkin jäänyt vähän laihaksi. Facebookissa on näkynyt jo parin viikon ajan kuvia kukkivista krookuksista, mutta meillä niitä saadaan vielä odottaa. Ehkä muutaman vuoden päästä pääsemme todellisen nelosvyöhykkeen makuun, jos suunnitelmani kasviaidasta pihan ympärille toteutuu tänä kesänä. Nyt pihamme on tuulille altis ja sen verran suojaton, että aikaisimmat kevätkukkijat sulostuttavat penkkejä vasta lähempänä toukokuuta.






2 kommenttia: