Päädyin talven aikana siihen ratkaisuun, että laarit on siirrettävä. Otin sen kevään ekaksi hommaksi puutarhassa, koska arvasin sen olevan melko kamala operaatio. Kuten se olikin. 1x1m laariin nimittäin mahtuu seitsemisen kottikärryllistä multaa ja samanmoinen määrä hiekkaa. Ensin lapioin mullan kottareihin ja siirsin sen tulevan laaripaikan viereen. Sitten lapioin hiekan ajotielle ja siirsin laarin oikealle paikalleen. Sitten lapioin hiekan ajotieltä kottikärryihin ja laarin pohjalle. Sen jälkeen siirryin multakasan kimppuun ja lapioin sen laariin. Ja toisen laarin kohdalla koko repertuaari uusiksi. Urakkaan kului aikaa neljä tuntia. Joten, jos ikinä puhun laarien uudelleen siirtämisestä, minua voi nipistää.
Nyt laarit löysivät uuden paikan talomme toiselta sivulta. Kuusiaita varjostaa niitä hiukan, toivottavasti ei liikaa. Tähän kohtaan ei kuitenkaan tuule niin kovasti ja se on lähempänä sekä keittiötä että grillipaikkaa. Laarit saivat myös uuden kaverin vanhan p**kakaivon renkaasta. Ajattelin maalata sen punertavansävyisellä betonimaalilla. Toiseen laariin on jo istutettuna kymmennen viimevuotista mansikantainta. Ajatuksissa on laittaa toisiin ainakin korianteria, basilikaa ja persiljaa. Myös haluaisin härkäpapuja ja ehkä retiisejä ja maa-artisokkaa. Ja vaikka en itse pidä herneistä, ajattelin niitä kasvattaa ihan vain ulkonäön vuoksi. Kasvimaa siis saattaa kevään aikana laajentua myös nimensämukaisesti maan tasalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti