perjantai 10. heinäkuuta 2015

Lopu jo blaah

Tässä postauksessa kerrotaan, miten tylsästä päästään Kööpenhaminaan
Tällä hetkellä blogiin on haastava keksiä aiheita, koska kaikki on vähän blaah (paitsi pionit).

Vauva Veen kanssa päivissä ei ole hirveästi mitään erityistä. Ellei lattialla makoilua päästellen "Öy, öy, öykkärivauva"-tyyppisiä hetken runoelmia ja laulelmia lasketa erityiseksi tekemiseksi. Iltaisin meitä makaa kaksi lattialla, joten ei siitäkään postauksen aihetta saa.

Puutarhasta ei voi ottaa kuvia, koska ulkona sataa lähes poikkeuksetta (tosin kasvit juurtuvat hyvin, että se on sen homman plussa). Samaan aikaan on kuitenkin vähän lämmin. Se tarkoittaa sitä, että kaikki keinokuitupaidat ovat ihan hirveitä päällä. Siis ihan hirveitä: liikut sentin ja hikoat. Hyi. Eli se siitä, että ostin kivan valkoisen paidan. En kuvaa hikistä minää paidassa.

Koska hiki on huono, tilasin tänään kolme uutta valkoista puuvillapaitaa (ne hengittävät). Paidat ovat siis tulossa ja ehkä pääsevät tähän blogiinkin, jos ovat kivoja. Eilen ostin mekon. Mutta on sen verran kylmä, että pitäisi laittaa sukkikset (mustat) ja toistaiseksi vastustan ajatusta, että kesällä käyttäisin mustia sukkahousuja (huomenna voin olla eri mieltä). Joten ei siitäkään asukuvaa saa, ellei keli muutu.

Ja ai niin. Ostin myös uuden kissapaidan, jossa lukee miau (Matin mielestä se on nyt sopivan naivi, kun en ole enää sinkku "kissatäti") ja kun ajattelin kuvata paidan, sotkin sen oliiviöljyyn. Se sitten siitäkin aiheesta.

Onneksi me lähdetään parin viikon kuluttua Kööpenhaminaan. Sitten tapahtuu. Ehkä. Ainakin me syödään siellä, olen googlettanut ravintoloita joka päivälle ja vähän ylikin. Jos on vinkkejä, mitä muuta siellä voi tehdä, kommentoi. Kiitos.

(ensi viikolla teen jotain muuta kuin nettishoppailen ja vaunulenkkeilen väistellen sadekuuroja)

2 kommenttia:

  1. Mä voisin kyllä haluta nähdä sen paidan, nauroin kyllä ajatukselle " crazy cat ladystä" :D lukisin myös mielelläni vauvajuttua, ihan mitä vaan :) ja puutarhakuvia!

    VastaaPoista
  2. Paita on nyt kuivamassa, otan siitä kuvan kun saan sen päälle ;)

    VastaaPoista