Viime syksynä siirsin etupihan penkistä paljon kasveja takapihan uuteen penkkiin, joten tila ruopata maa kunnolla oli tällä kertaa ruhtinaallisesti.
Tyhjä tila tarkoittaa myös uusia hankintoja. Tällä haavaa olen halunnut etupihalle enemmän ikivihreitä, sillä talvella siihen osaan puutarhaa kiinnittää eniten huomiota.
Ikivihreiksi valikoitui tuivioita, jotka pärjäävät koivun kaverina, vuorimäntyjä ja alppiruusuja. Penkin maa on melko hapan, koska se on perustettu turpeeseen, joten toivon näiden kasvien tykkäävän siitä. Alppiruusut ovat tietysti haastavimpia, mutta valitsin suomalaisen Haagan, jonka luvattiin kestävän vitosvyöhykkeellä saakka.
On se mukavaa, että sulla on siellä apulainen :)
VastaaPoistaApulainen vaan tuppaa rikkaruohojen nyppimisen sijaan nyppimään kaikki ihanan väriset kukat ja syömään multaa :D
VastaaPoista