Vekotin

En perinteisesti ole mikään välineurheilija. Siis puutarha- (tai missään) mielessä. Uskon tämän saaneen alkunsa lapsuudessani, kun olemme mökillä olleet ties missä lapsityövoimatalkoissa. Saunan perustusten alla olevat kivet vieritettiin rinnettä pitkin alas ihan vaan lapion avustuksella ja valtavat risukasat siirrettiin paikasta A paikkaan B käsin.

Kun muutin Ilmajoelle oli autuaan tietämätön koneiden ja erilaisten vekottimien mahdollisuuksista. Lapioin tyytyväisenä ison multakasan noin parinkymmenen neliön penkkiin ihan itse käsin, kun Matti unohti kertoa, että sen voi tehdä myös koneella.

Pikkuhiljaa olen alkanut ymmärtää koneiden ja vekottimien päälle. Silti olin skeptinen, kun voikukkarautaa ostaessani näin tämän:

Se on rikkaruohon kitkijä, jonka avulla kitkemisen pitäisi sujua selkä suorana ja kädet mullattomina. "Onkohan tuo mistään kotoisin?" ajattelin heti. Mutta sitä oli kuulemme kehuttu. Autontakapenkille siis ja testiin.

Ja huhhei, vihaan kitkemistä, mutta tämän vekottimen kanssa kitkin ihan iloisena puolet tuijapenkistämme!

Se toimii erityisesti yksijuuristen tai tiheän juurituppaan omaavien rikkaruohojen kanssa, juolavehnä ja muut juuristonsa levittävät kannattaa edelleen kitkeä käsin. Laite laitetaan maahan kallistaen poispäin itsestä, jalalla painetaan poljinta ja nostetaan rauta maasta. Rikkaruohon saa irrotettua painamalla varren liukuvaa osaa alaspäin. Todella nopeaa ja tehokasta. Työasentokin on huomattavasti mukavampi kuin epämääräinen kykkiminen, polvillaan olo ja kumartelu.

Pihapuut

Pihallamme on kasvanut muuttaessamme pelkästään koivuja ja yksi vaahtera. Naapurin kuusiaidan saimme esiin, kun Matti purki huonokuntoisen raja-aidan ja minä istutin moneen kertaan ylistetyn douglas-kuusen ovemme läheisyyteen. (pitää muuten kertoa surullinen uutinen, kuusi ei kestänyt viime talvea vaan on nyt ihan haaleanvihreä ja ruosteenruskea...)

Jostakin syystä aloin kaivata viime vuonna pihallemme näiden puiden lisäksi pihlajaa. Sillä on kaunis kukinta, helakat marjat ja suurimmalla osalla vielä upea syysväri. On siis varsinainen ihme, etten ole aiemmin innostunut siitä. Niinpä viime kesänä istutin uuden tuija-aidan viereen muutaman pihlajan.

Koivujen lehdet ovat merkinneet minulle puhjetessaan kesän olevan aivan nurkan takana. Ne ovat olleet ehdottomasti raikkaiden aamujen, peippojen liverryksen ja loputtoman kesän  puita. Olen kuitenkin alkanut arvostaa myös vaahteran vuoden kiertoa ja seuraavaksi odotan rakastuvani pihlajiin. Ainakin nämä herkät loppukevään lehdet antavat lupauksen siitä.

Kuopimista

Aloitin puutarhatyöt hirveimmästä hommasta; kitkemisestä. Etupihan penkki saa tänä vuonna oikein kunnon huolenpitoa, sillä olen kääntänyt maan kerrankin kunnolla. (kuvasta näkyy, että sain myös vähän apuja)

Viime syksynä siirsin etupihan penkistä paljon kasveja takapihan uuteen penkkiin, joten tila ruopata maa kunnolla oli tällä kertaa ruhtinaallisesti.

Tyhjä tila tarkoittaa myös uusia hankintoja. Tällä haavaa olen halunnut etupihalle enemmän ikivihreitä, sillä talvella siihen osaan puutarhaa kiinnittää eniten huomiota.

Ikivihreiksi valikoitui tuivioita, jotka pärjäävät koivun kaverina, vuorimäntyjä ja alppiruusuja. Penkin maa on melko hapan, koska se on perustettu turpeeseen, joten toivon näiden kasvien tykkäävän siitä. Alppiruusut ovat tietysti haastavimpia, mutta valitsin suomalaisen Haagan, jonka luvattiin kestävän vitosvyöhykkeellä saakka.

Pöytäliina

Viikonloppuna kävimme hakemassa uuden pöytäliinan terassille lämpimien ilmojen innoittamana. Grilli ja muut ruuanlaittovehkeet ovat tosin vielä varastossa, mutta first things first.

Meillä on ollut muutaman vuoden Pentikin liina, joka viime syksynä sai lähtötuomion. Liinan käytännöllisyyden (pinnoite) ja kauneuden (ei-muovi-liina) vuoksi ostin taas saman putiikin pöytäliinan.

Tällä kertaa päädyin Lupiini-kuosiin. Se oli ehdottomasti ihanin. Kysyin muodon vuoksi myös Matin mielipidettä asiaan ja hänkin kannatti Lupiinia. Se se sitten oli. Saatan hankkia kesemmällä samaa kuosia tyynyt terassin sohvalle. Se hankinta tosin on hyvin keliriippuvainen. Jos kesä on samanlainen kuin viime vuonna, tyydyn vain pöytäliinaan.

Pulma

Yritän suunnitella hiekkalaatikon ympärystän istutusaluetta. Olin jo päätynyt ratkaisuun (yksinkertainen, yhden kasvin aidanne, ehkä yksi puu), kunnes tämä töröttäjä sekoitti pasmat.

Se on raparperi. Luulin siirtäneeni ne viime vuonna uuteen paikkaan, mutta uudesta paikasta ei löydy niitä yhtään ja vanhasta paikasta tällainen monen varren verkosto. Hmm... Nyt sitten mietin, että josko tekisin raparperista ja jostakin muusta syötävästä asiasta aidanteen. Ja jos siihen tulisikin vaikka kirsikka- tai omenapuu ja ehkäpä joku vartettu, pallomainen herukkapensas. Menestyyköhän karhunvatukka meillä?

Auttakaa! Monilajinen, syötävä kasviaidanne hiekkiksen ympärillä: uhka vai mahdollisuus?

Melkein vehreys

Meinaan haljeta kevätilosta, kun lehdet, nurmikko ja perennojen alut kasvavat silmissä! 

Viime viikolla bongasin paisuneita silmuja herukkapensaissa ja nyt siellä on lehdet.

Siivosin kastehelmen viimevuotiset varret pois ja senkin alta pilkotti jo uhkea kasvin alku.

Pionien nuput nousevat punaisina (naapurilla näemmä tekevät jo lehtiä, huomasin vaunulenkillä), myös suurimmassa osassa niitä, joiden puolesta pelkäsin tammikuussa, on varrenalkuja.

Ja jos, jos, tämä sää jatkuu, löydän pihakoivusta ensimmäisen hiirenkorvan tällä viikolla!

Hiekkis

Tajusin, etten ole esitellyt uusinta pihamme projektia ollenkaan! Nimittäin hiekkalaatikkoa.

Teimme sen viime syksynä entisen ruusutarhan tilalle kiristyksen, uhkailun ja lahjonnan säestämänä, kun olin sitä mieltä, että sen on oltava keväällä valmiina. Onneksi projekti kesti vain viikonlopun, koska meillä ei Matin kanssa tuo yhteistyö suju sitten ollenkaan. Elämme arkea, juhlaa ja reissuja melko onnellisissa merkeissä (esimerkiksi yhdelläkään matkalla emme ole koskaan riidelleet), mutta kun aloitamme yhteisen työn, alkaa myös riita.

Valtavan kuopan kaivamisen, laatikon parhaan rakennustavan neuvottelun ja hiekan kippaamisen jälkeen sovimme ja olimme tyytyväisiä lopputulokseen.  Tälle keväälle jäi routavaurioiden tsekkaaminen ja istumalautojen naulaus sekä istutusten tekeminen hiekka-alueen ympärille. Vee saa hoitaa hiekan tasaamisen tulevina vuosina.

Ja voi kuinka hiekkalaatikko onkaan kiva! Siellä on mukava möyriä, syöksyä laidalta pää edellä hiekkaan (nyt peppu ensin-käsky alkaa jo tehota) ja napsia kiviä suuhunsa. Minustakin on mukava istua siellä auringon läikässä ja taputtaa ämpärin pohjaa: "Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku!"