Viisi väriä

Matti on todennut minusta, ettei värillä väliä kunhan se on valkoinen. Ja tämä pitää paikkansa. Jos ostan huonekalun, se on luultavimmin valkoinen. Jos astioita, mukana on aina valkoista. Maalaisin lattiammekin valkoisiksi, jos se ei olisi kissojen kanssa hiukan epäkäytännöllinen väri.

Heinäkuinen piha saa kuitenkin hehkua. Tässä uusia lempivärejäni. 

Mihin kukkakimppu riittää?

Nelliinan uudehkossa blogissa 37800 Pätsiniemi hän ilmaisee mielipiteensä siitä, ettei kukkakimppu yksinään ole aihe blogipostaukseen. Vaikka Nelliina on ihana, on hän nyt pahasti väärässä. Mikä onkaan kuvauksellisesti parempi aihe kuin kukkakimppu?

Lisään kuitenkin hiukan sisältöä: tämä kuvassa oleva kukkakimppu on ensimmäinen kunnon kimppu, jonka olen meidän pihalta kerännyt. Se on kolmen vuoden uurastuksen tulos. Aiemmin en ole raatsinut saksia niitä muutamia kukkia, jotka kasvavat pihalla.

Mummoni tapasi aina antaa kotiinviemisiksi pihalta kukkakimpun. Nyt minullakin on niin paljon kukkia, että voin jatkaa perinnettä.

Tarpeeksi sisältöä? Tässä kuvat.

Sipuleista ja niiden antajasta eli miten olla ylpeä siitä mitä on tehnyt

Istuimme Anttilan tilan kesäkahvilassa, kun eteeni pöydälle lensi nippu sipuleita. Niiden antaja oli vanhempi mies. Sen näköinen mies, joka tulee mieleen sanasta maanviljelijä. Harmaan sävyinen lippalakki päässä, vihertävä paita. Iho ahavoitunut ja ruskea ulkoilmasta. Kädet karheat ja kynnenalusissa multaa.

- Oletteko samasta perheestä? Tässä kotiinviemisiksi nippu sipuleita, mies sanoi.

Hän kertoi viljelevänsä sipulia, kaalia ja yrttejä ja tuovansa niitä myyntiin tilan pihalle. Peräkärryyn kyhätty hyllykkö, vaaka, jossa vihannekset punnita ja pieni lipas, johon laittaa rahat. Sipulinipun hinta oli euron. Minä sain sen ilmaiseksi.

Kuulin myöhemmin, että kun sipuleita tulee paljon, saa nipun kaupan päälle. Kaaleissa sama. Hinnat ovat niin alhaiset, että ihmiset laittavat ylimääräistä rahaa lippaaseen. Mies viljelee kolmea hehtaariaan korvausta vastaan, jolla hankitaan pääoma seuraavalle vuodelle.

Mies kertoi, miten sipulit kannattaa laittaa, jotta ne olisivat erityisen hyviä. Varret kannattaa silputa salaattiin ja valkoiset osat hauduttaa voissa ja syödä uusien perunoiden kanssa. Kerroin pitäväni uusista sipuleista. Mies hehkui ja harmitteli, ettei hänellä ollut mukanaan kaalia. Olisin saanut sellaisenkin mukaan.

Toivoin, että jonakin päivänä olisin yhtä ylpeä työstä, jonka olen tehnyt. Ja yhtä aulis jakamaan sen saavutukset muille.

Okra-messuilla

Olimme tiistaista lauantaihin Okra-messuilla, jotka ovat Suomen suurimmat maatalousalan messut. Matti oli siellä esittelemässä Mobiilifarmiaan ja minä oli mukana hääräilemässä milloin missäkin tehtävässä. Torstaina ja perjantaina meillä oli tukena vielä Matin yhteistyökumppani Hollannista. Okra järjestetään Oripäässä ja me yövyimme Matin tutun maatilamatkailukohteessa Anttilan tilalla, joka on erikoiskasvinviljelytila. Tilalla on kasvatuksessa pääasiassa marjoja ja herneitä. He myös jalostavat tuotteitaan tehden hilloja, mehuja ja limppareita (meidän häissä tarjotut limsat olivat Anttilan tilalta).

Vaikka messut olivat omalta osaltani pääasiassa seisoskelua, kahvin tuomista ja juomien kaatamista (paitsi esittelin kyllä muutamalle ihmiselle kanalan ohjaustietokonetta ja vesimittaria, joiden käytöstä tiedän käytännössä melko vähän), olivat ne yllättävän rankat. Kävijöitä oli neljän päivän aikana yli 80 000, joten monenmoista ihmistä messuilla tuli nähtyä.

Kiersin aluetta vasta viimeisenä päivänä, mutta koska se oli valtava (n. 23 hehtaaria) en nähnyt ollenkaan kaikkia laitteita, koneita ja elukoita, joita paikalle oli tuotu. Meillä oli ständi sisäteltassa, joka jälkikäteen ajatellen koru- ja vaatemyyjien keskellä ei ollut paras mahdollinen paikka. Kuitenkin jonkin verran kiinnostuneita ihmisiä kävi kojullamme.

Neljän päivän huikealla messukokemuksella olen todennut, ettei minusta todennäköisesti myyjää. Olen melko ulospäinsuuntautunut, mutten kuitenkaan ihan niin ihmisihminen. Kokemus kuitenkin oli kiva ja avartava. Opin paljon uutta. Juttelin monen farmarin kanssa, puhuin kaksi päivää putkeen lähinnä englantia, sisustin messukopin ja aloin tajuamaan jotakin myymisen psykologiasta. Plus messuilla näin ruman kalkkunakukon ja hirmuisen söpöjä lehmiä.

Väliin jääviä hetkiä

Tuntuu, että mitä vanhemmaksi tulee sitä vähemmän on ei mitään tekemistä. Aina on jotain, voi nipsiä rikkaruohoja, lukea kasvatustieteeseen liittyvää kirjaa tai siivota saunan. 

Tulimme maanantai-iltana maatalousnäyttely Okraan tarkoituksenamme koota tänään Mobiilifarmin messupiste valmiiksi kiireettömästi. Se luonnistuikin hyvin, mutta sähkömiehillä kesti melko monta tuntia sähköjen vetämisessä paikalle. Me siis odotimme. Ja meillä ei ollut mitään tekemistä.

Istuskelimme sohvalla, kävimme välillä juomassa kahvia ja odottelimme. Ostin Iltalehden ja täytin sen kaksi ristikkoa kaikessa rauhassa. Sitten odottelin vähän lisää ja luin lehden kannesta kanteen. Ajattelin omiani. Olin vähän pettynyt, kun sähkömiehet tulivat jatkojohtoineen.

Jos jotakin teette lomalla, niin yhtenä päivänä älkää tehkö mitään.

Muiden pihoilla

Pääsin taas toteuttamaan uteliaisuusviettiäni, kun Avoimet puutarhat-tapahtuma järjestettiin. Olemme aikaisemminkin osallistuneet päivään ja se on mielestäni ihana. Ne puutarhat, jotka ovat mukana tapahtumassa, ovat yksinkertaisesti upeita. 

Tällä kertaa piipahdimme Seinäjoella Siltasen, Katilan ja Tieahon puutarhoissa, jotka kaikki olivat yksityispihoja. Siltasen puutarhassa oli paljon vihreää ja melko vähän kukkivia kasveja. Mutta mikä nurmikko! Samettisen vihreä vailla yhtä ainutta rikkaruohoa. Puutarhassa oli hiukan japanilaista henkeä ja rauhallista, eleetöntä kauneutta. Katilan puutarha oli minulle mieluisin. Se oli maatalon piha, pullollaan perennoja, ruusuja ja rinnepengerryksiä. Tieahon puutarhassa kasvoi erikoisia puita, kuusia ja piha oli niin sokkeloinen, että sinne miltei eksyi. Valon ja varjon leikki metsäisessä pihassa oli viehättävää. 

Seinäjoelta suuntasimme Lapualle, jossa kävimme kahdessa puutarhassa. Toinen oli Eevan puutarha ja toinen Ristimaan. Eevan puutarhassa etupiha oli siisti ja tyylitelty ja takapihalla kasvit kasvoivat miten huvittivat, riemunkirjavissa värien yhdistelmissä. Ristimaan puutarha oli tyypillisempi pohjalaispiha. Siistit istustusalueet ja valtava, puistomainen nurmikko, jossa robottileikkurit ahkeroivat. Ja siellä sai ehkä parasta toscapiirakkaa, jota olen ikänä syönyt. 

Vaikka päivän aikana sadekuurot kastelivat meidät useaan kertaan (ja kotipihalla ei ollut satanut laisinkaan, vaikka siitä haaveilinkin!), oli päivä hauska. Suosittelen osallistumaan ensi vuonna. Aloin myös haaveilla itsekin puutarhan avaamisesta yhdeksi päiväksi vieraille... Valitettavasti siihen kulunee ainakin kymmenen vuotta.

ps. kuviin on lupa pihojen omistajilta ja ne on otettu Ipadilla, samaisella, jolla tämä blogi on myös kirjoitettu tällä kertaa. En ole varauksettoman ihastunut tähän tyyliin, taidan pitäytyä kamerassa ja kannettavassa.

Erään pionin tarina