sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Muiden pihoilla

Pääsin taas toteuttamaan uteliaisuusviettiäni, kun Avoimet puutarhat-tapahtuma järjestettiin. Olemme aikaisemminkin osallistuneet päivään ja se on mielestäni ihana. Ne puutarhat, jotka ovat mukana tapahtumassa, ovat yksinkertaisesti upeita. 

Tällä kertaa piipahdimme Seinäjoella Siltasen, Katilan ja Tieahon puutarhoissa, jotka kaikki olivat yksityispihoja. Siltasen puutarhassa oli paljon vihreää ja melko vähän kukkivia kasveja. Mutta mikä nurmikko! Samettisen vihreä vailla yhtä ainutta rikkaruohoa. Puutarhassa oli hiukan japanilaista henkeä ja rauhallista, eleetöntä kauneutta. Katilan puutarha oli minulle mieluisin. Se oli maatalon piha, pullollaan perennoja, ruusuja ja rinnepengerryksiä. Tieahon puutarhassa kasvoi erikoisia puita, kuusia ja piha oli niin sokkeloinen, että sinne miltei eksyi. Valon ja varjon leikki metsäisessä pihassa oli viehättävää. 

Seinäjoelta suuntasimme Lapualle, jossa kävimme kahdessa puutarhassa. Toinen oli Eevan puutarha ja toinen Ristimaan. Eevan puutarhassa etupiha oli siisti ja tyylitelty ja takapihalla kasvit kasvoivat miten huvittivat, riemunkirjavissa värien yhdistelmissä. Ristimaan puutarha oli tyypillisempi pohjalaispiha. Siistit istustusalueet ja valtava, puistomainen nurmikko, jossa robottileikkurit ahkeroivat. Ja siellä sai ehkä parasta toscapiirakkaa, jota olen ikänä syönyt. 

Vaikka päivän aikana sadekuurot kastelivat meidät useaan kertaan (ja kotipihalla ei ollut satanut laisinkaan, vaikka siitä haaveilinkin!), oli päivä hauska. Suosittelen osallistumaan ensi vuonna. Aloin myös haaveilla itsekin puutarhan avaamisesta yhdeksi päiväksi vieraille... Valitettavasti siihen kulunee ainakin kymmenen vuotta.

ps. kuviin on lupa pihojen omistajilta ja ne on otettu Ipadilla, samaisella, jolla tämä blogi on myös kirjoitettu tällä kertaa. En ole varauksettoman ihastunut tähän tyyliin, taidan pitäytyä kamerassa ja kannettavassa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti