torstai 5. kesäkuuta 2014

Laittomuuksia

Kävimme Matin kanssa viikonlopulla metsäpalstalla katsastamassa vanamoiden kukintatilanteen. Matin perheen omistuksessa on peltojen keskellä pieni metsäpala, joka peittyy vanamoiden kukintaan ja on maailman kaunein näky tuolloin. Vanamot eivät vielä kukkineet, mutta minulla oli mukana pieni lapio ja muovipusseja, joihin keräsin metsän antimia.

Suomessa ovat voimassa jokamiehenoikeudet, joihin kuuluu esimerkiksi kukkien ja marjojen kerääminen mistä tahansa metsästä. Oikeudet ovat hieno juttu ja mahdollistavat metsässä samoilun monenlaisissa merkeissä. Koska metsäpalstan omistus oli tiedossa ja sain Matilta luvan, kaivoin pusseihini yhden poimulehden ja sananjalkoja. Sitten päädyin rikkomaan oikeuksia. Ajelimme metsäisiä teitä ja näin eräässä mutkassa valtavan kielorykelmän. Sisäinen rikolliseni heräsi ja pyysin Mattia pysäyttämään auton. Hiippailin metsään ja kaivoin kielontaimia kassiin. Pahaksi onneksi vieras auto ajoi ohitsemme, enkä uskaltanut kerätä kolmea tainta enempää. Nyt esitän virallisen anteeksipyynnön maanomistajalle. Se olin minä, joka kaivoi kielontaimet metsästäsi. Mutta niitä oli vain kolme ja ne saivat hyvän kodin kuusen juurelta.



1 kommentti:

  1. Meille tuli kielot vahingossa. Saatiin anopilta aikoinaan kirsikkapuun alku. Sen juurella kasvaa nyt niin kieloa kuin jotain kivikkokasviakin. Suunnittelin syksyllä siirtäväni kielot toiseen paikkaan. Nyt niitä ei voi siirtää, kun kukkivat parhaillaan.

    VastaaPoista