Kävimme monella pihalla, söimme lohileipää ja kinuskikakkua. Omaan puutarhaamme päätyivät lasten maalaamat kissakivet ja taiteilija Dorrit Axén-Viidan naispatsas, sen kuva on viimeisenä. Tässä kaikki parhaat palat reissulta.
sunnuntai 15. kesäkuuta 2014
Kristiinankaupungin avoimet portit
Kristiinankaupungissa järjestetään nykyään vuosittain tapahtuma, jossa yksityisten ihmisten puutatarhoihin pääsee katselemaan yhtenä viikonloppuna kesässä. Osa asukkaista avaa myös kotinsa ovet. Olimme Matin kanssa lauantaina Kristiinankaupungin tapahtumassa. Kuljeskelimme pitkin vanhan kaupungin pihoja ja juttelimme niiden omistajien kanssa. Kaupunki ja sen pihat ovat viehättäviä, juuri sellaisia omenapuiden varjostamia pesiä, jollaisen toivoisin oman puutarhani olevan. Myös kahvilat ovat herttaisia, täynnä kauniisti aseteltuja sisustustavaroita.
Kävimme monella pihalla, söimme lohileipää ja kinuskikakkua. Omaan puutarhaamme päätyivät lasten maalaamat kissakivet ja taiteilija Dorrit Axén-Viidan naispatsas, sen kuva on viimeisenä. Tässä kaikki parhaat palat reissulta.
Kävimme monella pihalla, söimme lohileipää ja kinuskikakkua. Omaan puutarhaamme päätyivät lasten maalaamat kissakivet ja taiteilija Dorrit Axén-Viidan naispatsas, sen kuva on viimeisenä. Tässä kaikki parhaat palat reissulta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti