tiistai 1. heinäkuuta 2014

Väliin jääviä hetkiä



Tuntuu, että mitä vanhemmaksi tulee sitä vähemmän on ei mitään tekemistä. Aina on jotain, voi nipsiä rikkaruohoja, lukea kasvatustieteeseen liittyvää kirjaa tai siivota saunan. 

Tulimme maanantai-iltana maatalousnäyttely Okraan tarkoituksenamme koota tänään Mobiilifarmin messupiste valmiiksi kiireettömästi. Se luonnistuikin hyvin, mutta sähkömiehillä kesti melko monta tuntia sähköjen vetämisessä paikalle. Me siis odotimme. Ja meillä ei ollut mitään tekemistä.

Istuskelimme sohvalla, kävimme välillä juomassa kahvia ja odottelimme. Ostin Iltalehden ja täytin sen kaksi ristikkoa kaikessa rauhassa. Sitten odottelin vähän lisää ja luin lehden kannesta kanteen. Ajattelin omiani. Olin vähän pettynyt, kun sähkömiehet tulivat jatkojohtoineen.

Jos jotakin teette lomalla, niin yhtenä päivänä älkää tehkö mitään.

1 kommentti:

  1. Ei hätää. Mä en tee varmaan yhtenäkään päivänä mitään. Ainakaan mitään hyödyllistä.

    VastaaPoista