Pelkäsin pienenä aika paljon kaikkia eläimiä. Koirat, erityisesti haukkuvat, kiersin kaukaa ja kissoistakaan en liiemmin välittänyt. Mieleeni olivat leppäkertut, joille rakentelin erilaisia koteja hiekkalaatikolla. Edelleen pidän leppäkertuista. Nehän nyt ovat älyttömän söpöjä ja hellyyttäviä. Niillä on kuitenkin pimeä puolensa, josta siitäkin pidän.
Puutarhaan tuli tänä vuonna aika paljon tuholaisia. Olemme säästyneet niiltä pari kesää, mutta nyt kirsikassa majailee kirsikkakoi ja lehtikaalin lehdet on ehtinyt syömään joku muu kuin minä. Ruusuissa ja härkäpavuissa asusti valtava kirvayhdyskunta, jota yritin häätää mäntysuopa-vesiliuoksella (ei onnistunut). Sitten eräänä päivänä leppäkertut olivat täällä.
Ne syövät nyt kirvoja minkä ehtivät ja yhdyskunta on pienentynyt huomattavasti. Kirvat eivät siitä varmaankaan tykkää, mutta minä tykkään. Se ei ole kovin reilua kirvoja kohtaan, mutta haluaisin päästä nauttimaan härkäpavuista tänä kesänä. Varovasti jopa kannustan leppiksiä suurempaan tuhovoimaan, enkä häiritse niiden eloa kovin paljon.
Pitäisikö tästä kehittää itselleen moraalinen dilemma, jota pohtia kesän ajan? Niin välttyisi pohtimasta niitä oikeita kriisejä, joista voi lukea uutisissa. Voi olla, että laitan pääni härkäpapupensaaseen.
Petojahan nuo leppikset on, mutta toteuttavat vain omaa osaansa luonnossa. Mitä siitä huonoa omaatuntoa potemaan. Päin vastoin, teillähän on tarjolla niille herkkuja :)
VastaaPoistaKäytiin muuten tänään Yli-Lauroselassa - sitruuna-appelsiinitorttu oli todella hyvää! Kiitos.
:) ehkä selviän tämän leppis-kirva-taistelun tuoksinnassa. Ja kiitos kehuista, sen reseptin kehittelin ihan itse. Ensimmäinen versio oli liian kirpeä, mutta sitten löytyi hyvä balanssi. On myös superhelppo leipoa, kun se on sellainen peltipiirakka.
VastaaPoista