Uuteen alkuun hurahtanut?

Tänään on virallisesti ensimmäinen päivä, kun aloitan uuden työsuhde-opiskelukuvion. Puolet kuusta olen töissä ja puolet opiskelen avoimessa yliopistossa kasvatustieteen ja erityispedagogiikan aineopintoja.

Vähän jännittää. Olen lisäksi lupautunut laittamaan lounaan tilalla työskenteleville. Eilen tein lounaslistan, johon ujuttelin kookos-kanakeittoja ja muita merkillisyyksiä.

Tässä kuva pariisilaisesta pesulasta, jossa koin
tämän vuoden lempihetkeni.
Sen aion varmasti siirtää tähän syksyyn.

Huomaan, että uuden alku saa minut ajattelemaan muitakin uusia asioita. Kuten tätä. Olisinko energisempi ja raikkaampi ihminen nautittuani viikon pakurikääpäteetä ja ilman tupakkaa? Varmasti. Yritänkö nyt kahmia itselleni työväenopiston kursseja, raikastusviikkoja, uusia opiskelu- ja työkuvioita, sienimetsällä käyntejä ja säilömistä liiaksikin? Takuuvarmasti.

Syksyisin minulle tapahtuu hurahdus. Tuntuu, että kaikki on uutta ja jännittävää ja pystyisin helposti mihin vain. Ajattelen, että muutan tuosta noin kaikki arkirutiinini uudeksi.

Rakastan rutiineja, mutta niissä tuppaa käymään kehnosti. Saan vihamielisyyden puuskia, jos rutiinit ja ajatukseni jostakin asiasta eivät toimikaan. Muistan kuitenkin sanan spontaani (terveisiä vaan P, se on se sana, joka alkaa ässällä).

Ehkäpä järkevintä olisi nyt jättää aikaa sille spontaaniudelle. Tehdä joka päivä jotakin vähän outoa. Pakurikääpäteetä en kuitenkaan vielä aio maistaa.