Vuosi 2013

Lueskelin tässä muiden blogeja ja ilmeisesti vuoden viimeisenä päivänä on tarpeen tehdä tilinpäätös vuodesta 2013.

Tammi-maaliskuu

Alkuvuosi oli kohdaltani melko ankea. Töissä oli luvalla sanoen kamalaa, olin ahdistunut, vihasin Pohjanmaata ja lähes kaikkia pohjalaisia. Valopilkkuna oli helmikuussa kolmikymppisjuhlat tyttöjen kanssa asenteella parempi-myöhään-kuin-ei-milloinkaan.


Huhti-toukokuu

Huhtikuussa lähdimme interrailille. Minulle se oli tähän astisen elämän pisin ja eittämättä hienoin reissu. Koti-Tukholma-Kööpenhamina-Pariisi-Reims-Amsterdam-Berliini-Kööpenhamina-Tukholma-Koti. Reissu oli täynnä auringonläikkiä, onnentunteita, painavia matkalaukkuja ja junia. Sitä odottaessa kesti kurjan arjen. Reissun bloggaamisen jälkeen päätin jatkaa kirjoittamista arkiblogin muodossa. Melko pian päätin myös, että kirjoitan tänne vain kivoja juttuja. Arki tuntui niin alleenhautaavalta, että blogissa elämä olisi vain hattaraa ja onnellista. Ja parasta oli, että kirjoittaminen alkoi pikku hiljaa auttaa.


Kesä-elokuu

Kesällä teimme pihaa. Oikein urakalla. Saimme monta uutta hedelmäpuuta, laatoituksen etupihalle ja pari perennapenkkiä valmiiksi. Elokuussa piipahdimme myös mökillä. Kesäkuussa päätin, että jotakin on kamalalle arjelle tehtävä. Ja niin vain loksahtelivat palaset työssä ja avoimen yliopiston opinnoissa kohdilleen. Totesin, että isäni viljelemä "elämä kantaa lastaan" pitää paikkansa.


Syys-lokakuu

Syksyllä jatkoimme laiskahkosti pihahommia ja kävimme sienessä. Vähensin töitä puoleen ja aloitin opiskelun. Tein "vapaaviikoilla" ruokaa tilan työväelle. Pikku hiljaa arki alkoi tuntua kamalan sijaan ihan kivalta.


Marras-joulukuu

Marraskuussa kävimme Vaasassa viikonlopun mittaisella minilomalla. Reissu oli oikein kiva. Loppuvuosi on kulunut jouluvalmisteluissa, opinnoissa ja töissä.

Summatessa yhteen, vuosi 2013 on ollut nousujohteinen. Tosin melko pohjalta se lähti liikenteeseen. Näin jälkikäteen ajatellen olin varmaan vaaksan mitan päässä loppuun palamiselta. Onneksi kanssani kulkee fiksuja ihmisiä, jotka eivät aikaile sanoa suoraan asioita. Joskus jopa vähän kuuntelen, mitä heillä on sanottavana.

Olen myös vihdoin tottunut asumaan täällä peltojen keskellä. Tänä vuonna olen ensimmäisiä kertoja kaupassa moikkaillut minun tuttujani ja jäänyt vaihtamaan sanan tai pari. Järvenpäässä käydessä silmä törmää kattoihin ja melko pian alan kaivata maisemaa, jossa metsänraja häälyy kaukana.

Loppuvuodesta olen ollut melko onnellinen ja tyytyväinen. Välillä elämä tuntuu jopa hiukan tylsältä, mikä on ihanaa! Olen oppinut huolehtimaan vähän vähemmän ja ottamaan rennosti vähän enemmän. Mielestäni olen aika paljon mukavampi ihminen nyt kuin tammikuussa. En parempi, mutta rennompi ja hauskempi. Ainakin välillä.

Tahdon siis toivottaa teille tasaista arkea ja muutamaa loistokasta juhlahetkeä vuodelle 2014!

Vanhasta talosta

Hakiessani aamulla puita hellan lämmitystä varten, jäin pohtimaan vanhan talon ihanuutta. Katselimme eilen huviksemme netistä Ilmajoella myynnissä olevia asuntoja. Vaikka uudet ja vähän vanhemmat remontoidut omakotitalot olivat kivannäköisiksi laitettuja, totesin etten enää ehkä koskaan voi asua sellaisessa.

Vanhoissa taloissa kaikki on hiukan kulunutta. Maali ovenkarmeissa lohkeilee, hellan edessä on pieni palanut läntti ja lattiat narisevat. Meillä keittiön nurkka heittää suorasta kulmasta kolmisen senttiä. Epätäydelliselle ihmiselle se on helpottavaa. Koska puuvarasto on viisikymmenluvulta, ei siellä vuosikymmennen roikkuneita vihtoja ole pakko just-nyt-heti siivota. Koska rännikin vuotaa, ei kaikkia koivunlehtiä ole syytä nyppiä nurmikolta.

"Minä olen vähän rempallaan ja pysyn silti suojaisana", tuntuu talo sanovan ja antaa armahduksen sen omistajalle, joka tänään(kin) jätti kynnet lakkaamatta, äyskähti miehelleen tai tuskaili mille alalle sitä pitäisi ruveta. "Kaikki selviää", sanoo talo ja pitää muurissa lämpöä kaksi päivää. Lattialautojen alla se säilöö lehtiä siltä ajalta, kun lattia rakennettiin. Samanlaiset uutiset, arki ja ihmiset. Sotia jossakin, mitä ruokaa laitetaan viikonloppuna ja onko tämä nyt oikea päätös.

Uusissa taloissa ovia ei ole auottu, vieraille keitetty kahvia, riidelty ja suudeltu. Toki niihin rakentuu historia ja niissä voi olla ensimmäisten joukossa sitä luomassa. Minä kuitenkin istun mieluummin vanhan talon rappusilla, katson peltoa ja mietin, mitä sitä sitten tekisi.

Helppo ja herkullinen maa-artisokkakeitto

Joulu on viuhunut ohi ja monen päivän muiden kokkaaman graavilohi-kinkku-lanttulaatikko-dieetin (okei, eilen matkalla kotiin poikkesimme Tampereella Marusekissa syömässä sushia) jälkeen on ihan kiva vaihteeksi hääriä keittiössä itse. Koska en ole lähes viikkoon koskenutkaan uuniin, oli parempi tänään aloittaa ruuanlaitto helpoissa merkeissä.

Maa-artisokkakeiton jujuna on mantelijauhe. Se tekee siitä kuohkeaa ja sakeaa tuoden esiin juureksen pähkinäisen sävyn. Keitto on nopea ja helppo valmistaa.

  Maa-artisokkakeitto

1 kg maa-artisokkaa
1 l kasvislientä
1,5 dl kermaa
25 g mantelijauhetta (1/2 pss)
n. 100 g ilmakuivattua kinkkua tai pekonia

1. Keitä maa-artisokkia kasvisliemessä (itse tein liemen fondikuutioista pakkauksen ohjeen mukaan) n. 20 minuuttia.

2. Soseuta sauvasekoittimella liemi ja maa-artisokat ja lisää kerma norona edelleen soseuttaen.

3. Älä säikähdä, vaikka keitto on juoksevaa, mantelijauhe sakeuttaa sen. Lisää mantelijauhe ja käytä sauvasekoitinta vielä hetken.

4. Pieni kinkku paloiksi. Paahda paloja uunissa tai pannulla. Käsittele pekoni samoin. Ripottele keiton pinnalle.

Iloista joulua!

Lokki tuli taloon

Tai oikeammin Lokki tuli taloon jo jonkin aikaa sitten, mutta nyt se pääsi keittiön kattoon Matin isän suosiollisella avustuksella. Jostakin syystä ihastuin pikku hiljaa tähän supersuosion saavuttaneeseen klassikkolamppuun. Ei se kovin omaperäinen ole, mutta valo on hyvä ja valaisin sympaattinen roikkuessaan katosta kuin mikäkin emoalus.

Pimeys

Joulu on ihan juuri tuossa noin ja pellot hohtavat mustaa. Koko ajan on harmaata, hämärää tai pilkkopimeää. Joulumieli on aivan kadoksissa. Eilen löysin sen hetkeksi, kun kävin ostamassa kuusen. Nyt kuusi nököttää vesiämpärissä pihalla. Se voi olla vesiämpärissä, koska eihän vesi jäädy, kun ei ole pakkasta.

Tänään on vuoden pimein päivä. Kuva on otettu klo 8.45 pimeältä pihalta. Hiukan taivaanrannassa sarastaa, mutta vain hiukan. Eilen katuvalot syttyivät ajomatkalla kotiin klo 15.15.

Tarkalleen ottaen talvipäivänseisaus on tänään klo 19.11. Juuri silloin on mustinta ja kamalinta. Mutta sitten se kuulkaas valkenee taas. Jo jouluaattona päivä on minuutin pidempi. Valoa on vähän enemmän, vaikkei lunta olisikaan.

Ja valoa kelpaa juhlistaa lumettoman syksyn ja alkutalven jälkeen. Kannan kuusen tänä iltana sisään ja koristelen sen oikein koreaksi. Olemme myös varanneet ravintolasta pöydän 19.30. Aika hyvä aika, koska silloin tämä pimentyvä talvi on jo ohi.

Söpöt pikku piparit

Meillä leivottiin tänään pipareita. Siinä missä minä keskityin sydämiin, tähtiin ja piparkakku-ukkoihin, joilla on ranskanpastilli mahassa, loi Matti jotain muuta.

Nimittäin panssarivaunun, Queen Elisabeth 2-valtamerialuksen (huomaa kolme savupiippua), ydinsukellusveneen ja Viggen-hävittäjän. Kuvasta puuttuu B52-pommikone ja Enola Gay. Että rauhallista joulun odotusta kaikille.

Joogasta

Olen käynyt monilla ohjatuilla ryhmäliikuntatunneilla ja aloin olla jo kyllästynyt perusjumppiin. Aloitin joogan viime vuonna, mutta jätin sen keväällä kesken, koska minulla tuntui olevan koko ajan kiire johonkin. Tosin en vieläkään tiedä mihin.

Nyt kun elämä on seestyneempää ja onnellisempaa, on joogakin alkanut maistua. Se oikeastaan tuntuu niin kivalta, että olen joogaillut kotonakin. Olen jopa pakottanut Matin kokeilemaan. Tosin siinä vaiheessa, kun sanoin, että laita kädet sydänkeskukseen, sain sen verran puhuttelevan vilkaisun, että olen joogannut pääasiassa yksin.

Yritin ottaa joogaharjoituksen jälkeisestä seesteisestä itsestäni kuvaa, mutta tukkani on räjähtänyt ja kasvot jotenkin punaisenkirjavat. Ylläoleva kuva kuvaa punakkaa naamaani paremmin joogan jälkeistä olotilaa. Vaikka kuinka v*tuttaisi (ja varsinkin silloin), on joogan jälkeen aina jotenkin puhdas ja rauhallinen mieli.

Joulukorttiteline

Kävin (taas) myyjäisissä ja bongasin sieltä kuvassa näkyvän joulukorttitelineen. Idea on hauska ja toteutus kaunis. Valitettavasti kovin moni haluaa päästä turhista kirjoistaan eroon (miten mikään kirja voi olla turha?) ja tässä oli ihanalla tavalla yhdistetty kirjaturhake somaksi ja aivan hyödylliseksi koristeeksi.

Joku näppäsorminen varmasti askartelisi tällaisen varsin helposti itsekin, mutta 10 euron hinnalla päätin kotiuttaa sen ilman askartelun vaivaa. Varsinkin kun ostin sen teinimyyjiltä. Ja varsinkin, koska myyjistä toinen oli fiksunoloinen, hiukan nörtti, mutta ihan söpö silmälasipäinen poika. Takuuvarmasti sellainen, johon olisin ollut ihastunut 15-vuotiaana pahojen poikien rinnalla.

Ekat macaronit

P kertoi lähtevänsä huomenna Pariisiin. Olen kateellinen ja siksi leivoin macaroneja. No ei... kateellinen olen kyllä (ja P:n puolesta oikein iloinen), mutta macaroneja olin ajatellut leipovani jo aiemmin. Syksyn lempisarjani on ollut Koko Suomi leipoo. Leipurit olivat hirmu taitavia ja kaikki näytti (pienestä sekasortoisuudesta huolimatta) kovin helpolta. Ja koska Koko Suomi leipoossa eräs kilpailija teki syötävän suloisia macaroneja, päätin minäkin kokeilla. Koska mielestäni (ja todetaan, että mielipiteelle on hyvin objektiivinen vahvistus: Matti) olen melko hyvä ruuanlaittaja, kehitin päätelmän, että olen myös hyvä leipuri.

Väitteen paikkaansapitävyys joutui kuitenkin koitokselle tänään. Macaronit ovat tunnetusti haastavia leivonnaisia, jossa miltei mikä tahansa kvanttifysiikkaan liittyvä ilmiö voi mennä niitä leipoessa pieleen. Ajattelin, että olen tarkka, en ollenkaan suurpiirteinen, ja teen juuri niinkuin ohjeessa seisoo.

Teinkin, mutta... Allaolevasta syystä en postaa tällä kertaa ohjetta.

Macaronien tulee olla juuri tietynlaisia: sileitä, chewy (miten se käännetään?), pyöreitä, pieniä ja niillä tulee olla jalka (se rosoreuna). Sain tästä listasta kaksi kohtaa oikein: chewy ja pieni. Pyöreitä ja sileitä ne eivät olleet ja pettymysten pettymys, niillä ei ollut jalkaa. Jalkahan oikeastaan tekee macaronin, se saa sen näyttämään pullealta ja herkulliselta. Täältä ja täältä voi lukea aiheesta lisää. Kuten jutuista huomaa, voi macaronien leipomiseen kehittää melkomoisen addiktion. Ymmärrän kyllä addiktion muodostumisen kaavan. Minun ei tee nyt mieli yhtään syödä kuvassa näkyviä epätäydellisiä leivonnaisia, vaan leipoa niitä lisää, jotta saisin aikaan täydellisen kauniin yksilön!

Tähdet, tähdet

Kuvassa oleva paperitähti on minulla keittiön ikkunassa ties monettako vuotta. Se koristi myös Sauvakadun keittiön ikkunaa parina jouluna. Tänä vuonna se on uudessa keittiössä entistä ihanampi. Sinipohjaiset seinät nostavat valkoisen värin uuteen hohteeseen. Minulla on samankaltainen tähti myös punaisena. Se pääsee olohuoneeseen, kun joulua tuodaan enemmän tähän tupaan. Odotellaan nyt kuitenkin hieman...

Tänä jouluna olen päättänyt jättää kodin koristelua viime tippaan. Kun kodissa tuoksuu puhtaus, matot ovat vielä pihallaolon jälkeen viileät ja kuusi paikoillaan, joulu mielessäni alkaa. Yritän säästellä sen tunteen hankkimista viime tippaan, ettei aattona olo olisi jo vesittynyt.

Avokadopastan haastaja

Avokadopasta villitsi viime ja tänä vuonna suomalaiset harmstraamaan avokadot kaupasta. Olen tehnyt pastaa useamman kerran, mutta ei se itkuun saa purskahtamaan. Toki se on varsin hyvää, mutta ei nyt mitenkään erityisihmeellisen hyvää.

Matti kehui tämän pastan olevan parempaa. Ja joudun ehkä yhtymään mielipiteeseen, vaikka itse olenkin reseptin kehitellyt. Toki ei tässä mitään ihmeellistä ja uutta ole (kuten ei avokadopastassakaan), mutta hyvää tämä on. Ja helppoa.

Punajuuripasta

3 suurta esikeitettyä punajuurta (saa myös valmiina kaupasta, joka nopeuttaa ruuanlaittoa paljon)
1 pkt vuohejuustoa (minä tykkään kuorettomasta versiosta)
3 valkosipulin kynttä
2 rkl oliiviöljyä
suolaa
pippuria
ruukku basilikaa (tai rucolaa)
40 g pinjansiemeniä
250 g pappardelle-pastaa

1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Paloittele punajuuret melko isoiksi lohkoiksi.
2. Pilko valkosipuli pieneksi murskaksi ja kaada kulhon pohjalle. Lisää joukkoon öljy, suola ja pippuri. Lisää punajuurilohkot mausteöljyyn ja pyörittele punajuuret öljyssä.
3. Kaada punajuurilohkot öljyineen uunin kestävään vuokaan ja pilko vuohenjuusto niiden päälle. Työnnä koko komeus uuniin siksi aikaa, kun keität pastan. Punajuuret saavat lisukkeineen olla uunissa n. 25 minuuttia.
4. Pastan keittyessä paahda pinjansiemenet kuivalla pannulla.
5. Kun pasta on keitetty ja valutettu kaada se tarjoiluastiaan. Lisää päälle uunista tulleet paahtuneet punajuuret ja vuohenjuusto, pinjansiemenet ja basilika (tai rucola). Sekoittele kaikki keskenään ja tarjoa. Voit ripotella päälle parmesania, mutta minusta se ei ole tarpeen.

Myyjäisissä

Ilmajoella järjestettiin peräti kahdet jouluaiheiset myyjäiset viikonlopulla. Työväentalolla ja Toiskan miljöössä oli molemmissa myyjäiset. Työväentalolta mukaan tarttui kranssi, joka pääsi oveen. Toisista myyjäisistä en hankkinut mitään, kuolasin vaan kaikkea. Tosin siellä oli yläkertaan täydellinen lipasto, jota olemme yrittäneet metsästää. Harmi vain, että se oli jo myyty.

Olemme saaneet aiemmin tänä vuonna lahjakortin Mallan makeat-liikkeeseen ja kävin tuhlaamassa sen pois. Tapettien vaihdon myötä olen alkanut haluta harmaata keittiöön. Sen löytäminen on onneksi helppoa, koska ilmeisesti muutkin sitä halajavat.

Tämän postauksen pointtina on ilmeisesti kertoa viehtymyksestäni myyjäisiin. Niissä on kiva kiertää ja hypistellä kaikkea. Erityisesti olen oppinut arvostamaan itse tehtyjä juttuja niiden uniikkiuden vuoksi. Vaikka uuden kranssini idea toistuu varmasti monissa muissakin kransseissa, ei kellään ole tasan samanlaista. Lisäksi käsin tehtyä tavaraa katsellessa voi palata ajatuksissaan sen tekohetkeen; joku on ihan itse kieputtanut risut kokoon ja arvioiden valinnut koristeet. Se tuntuu mukavalta.

Askartelua

En ole mikään huippuaskarteluihminen, mutta kerran vuodessa tartun mielelläni liimaan ja saksiin. Askartelen joulukortit. Muutaman vuoden ajan olen virkkaillut pieniä pitsikoristeita, mutta nyt en jaksanut. Käsityöinnostunukseni on ollut unholassa koko vuoden. Äidille ja isälle elokuussa lupaamani mattokin on vielä kesken. Olen saanut aikaiseksi vuonna 2013 kaulaliinan ja yhden maton. Melko huono saavutus.

Joulukorteissa päädyin siis yksinkertaiseen malliin, jotta ne ylipäätään tulisivat valmiiksi. Ja tulivathan ne. Ainoana ongelmana on, että korttien kuoret tuppaavaat aukeamaan. Niihin pitäisi ostaa tarrat. Toivottavasti tarrojen ostamiseen ei kulu kauaa, jotta kortit pääsevät ajoissa matkaan.