maanantai 2. joulukuuta 2013

Myyjäisissä


Ilmajoella järjestettiin peräti kahdet jouluaiheiset myyjäiset viikonlopulla. Työväentalolla ja Toiskan miljöössä oli molemmissa myyjäiset. Työväentalolta mukaan tarttui kranssi, joka pääsi oveen. Toisista myyjäisistä en hankkinut mitään, kuolasin vaan kaikkea. Tosin siellä oli yläkertaan täydellinen lipasto, jota olemme yrittäneet metsästää. Harmi vain, että se oli jo myyty.


Olemme saaneet aiemmin tänä vuonna lahjakortin Mallan makeat-liikkeeseen ja kävin tuhlaamassa sen pois. Tapettien vaihdon myötä olen alkanut haluta harmaata keittiöön. Sen löytäminen on onneksi helppoa, koska ilmeisesti muutkin sitä halajavat.

Tämän postauksen pointtina on ilmeisesti kertoa viehtymyksestäni myyjäisiin. Niissä on kiva kiertää ja hypistellä kaikkea. Erityisesti olen oppinut arvostamaan itse tehtyjä juttuja niiden uniikkiuden vuoksi. Vaikka uuden kranssini idea toistuu varmasti monissa muissakin kransseissa, ei kellään ole tasan samanlaista. Lisäksi käsin tehtyä tavaraa katsellessa voi palata ajatuksissaan sen tekohetkeen; joku on ihan itse kieputtanut risut kokoon ja arvioiden valinnut koristeet. Se tuntuu mukavalta.

2 kommenttia:

  1. Ja lauantainahan on taas myyjäiset. Tervetuloa :) Tosin mun pöydässä ei oo myynnissä mitään, mitä et itse osaisi tehdä, mutta on siellä tämän päiväisen lehtijutun mukaan aika monta muuta myyjää...

    VastaaPoista
  2. Näin huomasinkin. Ne oli ainakin viime vuonna tosi hyvät myyjäiset, eli pitänee varmaan tulla paikanpäälle. Onneksi en noista edellisistä ostanut kauheasti, joten vielä on taloutta vähän tuhlata rahaa :)

    VastaaPoista