Ekat macaronit

P kertoi lähtevänsä huomenna Pariisiin. Olen kateellinen ja siksi leivoin macaroneja. No ei... kateellinen olen kyllä (ja P:n puolesta oikein iloinen), mutta macaroneja olin ajatellut leipovani jo aiemmin. Syksyn lempisarjani on ollut Koko Suomi leipoo. Leipurit olivat hirmu taitavia ja kaikki näytti (pienestä sekasortoisuudesta huolimatta) kovin helpolta. Ja koska Koko Suomi leipoossa eräs kilpailija teki syötävän suloisia macaroneja, päätin minäkin kokeilla. Koska mielestäni (ja todetaan, että mielipiteelle on hyvin objektiivinen vahvistus: Matti) olen melko hyvä ruuanlaittaja, kehitin päätelmän, että olen myös hyvä leipuri.

Väitteen paikkaansapitävyys joutui kuitenkin koitokselle tänään. Macaronit ovat tunnetusti haastavia leivonnaisia, jossa miltei mikä tahansa kvanttifysiikkaan liittyvä ilmiö voi mennä niitä leipoessa pieleen. Ajattelin, että olen tarkka, en ollenkaan suurpiirteinen, ja teen juuri niinkuin ohjeessa seisoo.

Teinkin, mutta... Allaolevasta syystä en postaa tällä kertaa ohjetta.

Macaronien tulee olla juuri tietynlaisia: sileitä, chewy (miten se käännetään?), pyöreitä, pieniä ja niillä tulee olla jalka (se rosoreuna). Sain tästä listasta kaksi kohtaa oikein: chewy ja pieni. Pyöreitä ja sileitä ne eivät olleet ja pettymysten pettymys, niillä ei ollut jalkaa. Jalkahan oikeastaan tekee macaronin, se saa sen näyttämään pullealta ja herkulliselta. Täältä ja täältä voi lukea aiheesta lisää. Kuten jutuista huomaa, voi macaronien leipomiseen kehittää melkomoisen addiktion. Ymmärrän kyllä addiktion muodostumisen kaavan. Minun ei tee nyt mieli yhtään syödä kuvassa näkyviä epätäydellisiä leivonnaisia, vaan leipoa niitä lisää, jotta saisin aikaan täydellisen kauniin yksilön!