Muiden pihoilla

Pääsin taas toteuttamaan uteliaisuusviettiäni, kun Avoimet puutarhat-tapahtuma järjestettiin. Olemme aikaisemminkin osallistuneet päivään ja se on mielestäni ihana. Ne puutarhat, jotka ovat mukana tapahtumassa, ovat yksinkertaisesti upeita. 

Tällä kertaa piipahdimme Seinäjoella Siltasen, Katilan ja Tieahon puutarhoissa, jotka kaikki olivat yksityispihoja. Siltasen puutarhassa oli paljon vihreää ja melko vähän kukkivia kasveja. Mutta mikä nurmikko! Samettisen vihreä vailla yhtä ainutta rikkaruohoa. Puutarhassa oli hiukan japanilaista henkeä ja rauhallista, eleetöntä kauneutta. Katilan puutarha oli minulle mieluisin. Se oli maatalon piha, pullollaan perennoja, ruusuja ja rinnepengerryksiä. Tieahon puutarhassa kasvoi erikoisia puita, kuusia ja piha oli niin sokkeloinen, että sinne miltei eksyi. Valon ja varjon leikki metsäisessä pihassa oli viehättävää. 

Seinäjoelta suuntasimme Lapualle, jossa kävimme kahdessa puutarhassa. Toinen oli Eevan puutarha ja toinen Ristimaan. Eevan puutarhassa etupiha oli siisti ja tyylitelty ja takapihalla kasvit kasvoivat miten huvittivat, riemunkirjavissa värien yhdistelmissä. Ristimaan puutarha oli tyypillisempi pohjalaispiha. Siistit istustusalueet ja valtava, puistomainen nurmikko, jossa robottileikkurit ahkeroivat. Ja siellä sai ehkä parasta toscapiirakkaa, jota olen ikänä syönyt. 

Vaikka päivän aikana sadekuurot kastelivat meidät useaan kertaan (ja kotipihalla ei ollut satanut laisinkaan, vaikka siitä haaveilinkin!), oli päivä hauska. Suosittelen osallistumaan ensi vuonna. Aloin myös haaveilla itsekin puutarhan avaamisesta yhdeksi päiväksi vieraille... Valitettavasti siihen kulunee ainakin kymmenen vuotta.

ps. kuviin on lupa pihojen omistajilta ja ne on otettu Ipadilla, samaisella, jolla tämä blogi on myös kirjoitettu tällä kertaa. En ole varauksettoman ihastunut tähän tyyliin, taidan pitäytyä kamerassa ja kannettavassa.

Erään pionin tarina

Maisema kuin taulu

Muutama ilta sitten istuin pihalla ja katsoin peltoja. Pihaltamme aukeaa lakeus ja vaikka se on siinä koko ajan, ei sitä välttämättä näe. Se tuo kuitenkin olemassaolollaan rauhaa vaikkei sitä katsomalla katsoisi. Huolimatta siitä, että sielunmaisemani on järvi rinteen päältä nähtynä, on tuo pellon hidas aaltoilu ja tasainen pinta vienyt sydämeni. Etenkin, kun auringonlasku on yhtä herkkä kuin kuvausiltana.

Puutarhassa kukkivat

Kesäkuun lopussa meillä ovat kukassa tänä vuonna mansikka, syreeni, tuoksuköynnöskuusama, pensasruusu "Tove Jansson", juhannusruusu, särkynyt sydän ja koivuangervo.

Juhannuskuvat

Minun oli tarkoitus napsia kivoja tunnelmakuvia juhannuksen läpi ja laittaa tänne blogiin. Aika moni bloggari tekee niin, että kantaa kameraa mukanaan ja tallentaa tunnelmalliset hetket. Totesin, etten ole sellainen. Tunnelma kaappaa mukaansa ja unohdan koko kameran. Kaikki ottamani kuvat ovat jotakin tarkoitusta varten otettuja, eivät hetkien kuvaamista.

Tässä kuvat, jotka unohdin ottaa blogiin.

Auton takakontti täynnä luonnonkukkia. Bellinilasit vieraiden kädessä. Oranssinpunerva sicilian sour lasissa. Vieraat, joista puolet tapasin ensimmäistä kertaa. Matti kääriytyneenä vilttiin terassilla hengitys huuruten. Samalla terassilla selkäni takana aurinko, joka melkein pilkisti taivaanrannasta. Makoilu sohvalla puoliksi nukkuen. Matin vanhempien makkarahökkelin ikkunasta näkyvä petuniaruukku, jonka takaa pilkisti vaaleanpunainen syreeni. Illan viimeinen drinkki: johtamisen erikoisammattitutkinnon johdoksi saatu stroh, joka poltti kurkussa. Niin harmaa aamu, että puutarhan valkoiset kukat hohtivat.

Tässä kuvat, jotka otin blogia varten.

Juhannuksen jälkiruoka

Minulla ei ole mitään suuria juhannusruokaperinteitä. Oikeastaan vain se, että jonakin päivänä pitää syödä uusia perunoita. Muuten menu on vapaa. Jälkiruuaksi en raatsinut ostaa mansikoita, koska ne olivat superkalliita (4,95 e/250g!). Päätin sitten hakea pihaltamme ilmaisia raparpereja ja leipoa koe-erän raparperimuffinsseja. Niitä tarjotaan myös Lauroselan kahvilassa maanantaista eteenpäin.

Tämän ohjeen myötä, iloista juhannusta!

Raparperimuffinssit (12 kpl)

115 g voita
115 g sokeria
2 kananmunaa
1 tl vaniljasokeria tai -uutetta
115 g vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 rkl maitoa
1-2 dl pieneksi silputtua raparperia (2 pientä vartta)

1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Jos voi on jääkaappikovaa, voi sitä käyttää pehmenemässä mikrossa muutaman sekunnit ajan.
2. Vatkaa kananmunat yksitellen voi-sokeri-seokseen.
3. Sekoita jauho ja leivinjauhe sekä vaniljasokeri (mikäli käytät sitä) yhteen. Jos käytät vaniljauutetta sekoita se maidon kanssa yksiin.
4. Lisää kevyesti sekoitellen vuoronperään maito ja jauhoseos taikinaan. Lisää raparperit.
5. Nostele kahdella teelusikalla taikina muffinssivuokiin. Jos sinulla on muffinssipelti, laita vuuat sen koloihin. Näin muffinssit pysyvät muodossaan paremmin.
6. Paista 175 asteisessa uunissa 15-20 min. Jäähdyttele muffinsseja hetki pellillä (n. 10 min) ja nosta sitten pöydälle viilenemään.

Kuorrute

130 g voita
200 g tuorejuustoa
n. 3,5-4 dl tomusokeria
ripsaus kanelia

1. Sekoita voi ja tuorejuusto yhteen. Jos voi on kovaa, käytä sitä mikrossa hetki.
2. Lisää kuorrutteeseen tomusokeri ja kaneli. Tässä voi mennä vähän maun mukaan, alkuperäisessä ohjeessa tomusokeria laitettiin koko paketti, joka oli (jopa!) minun makuuni ihan liian makeaa. Maistele siis kuorrutetta ja päätä mikä on sopiva määrä sokeria ja mikä kanelia.
3. Pursota täyte muffinssien päälle joko aloittaen reunoilta ja päättyen keskelle (silloin kuorrutteeseen tulee huippu) tai aloittaen keskeltä ja päätyen reunoille (silloin saat ruusun näköisen kuvion, minun muffinsseissa kuvio oli tehty näin päin). Kuorrutetta tulee melko paljon, joten pursotuksessa ei tarvitse ollenkaan säästellä.
4. Koristele syötävillä kukilla ja lehdillä. Itse käytin orvokkeja ja mustaherukan lehtiä. Muita syötäviä kukkia ovat mm. kehäkukka, ruusu, apila, maitohorsma, krassi, ruiskukka, samettikukka ja malva.

Juhannusterassi

Päätimme laajentaa terassiamme kohti naapurin rajaa. Tavoitteenamme on lähes nurmikoton piha jossakin vaiheessa elämää ja terasssin tekeminen vei 12 neliötä lähemmäs tavoitetta. Annoin Matille deadlineksi juhannuksen ja se piti! Terassi oli valmis jo keskiviikkona.

Ensin kaivoimme kuopan Avantilla ja käsin. Sitten laitoimme kuoppaan suodatinkankaan ja muovikelmuun käärittynä styroksilevyt ehkäisemään routimista. Levyt kietaistiin muoviin, koska ne ovat oikeasti sisätilaan tarkoitettuja, katsotaan miten muovi pitää kosteutta loitolla. Matti levitti murskeen Avantilla levyjen päälle ja minä tasasin lapiolla ja haralla. Koska lapiointihomma ei nyt just vaan ole mun juttu, opettelin ajamaan Avantia. Siispä sitten minä(!) levitin Avantilla keskiviikkona kivituhkakerroksen. Yhdessä laatoitimme laatat ja koska Matti joutui tasaamaan kivituhkakerroksen ennen laattojen laittamista, lupasin harjata asennushiekan laattojen päälle. Sitten terassi olikin valmiina ja sai torstaina päällensä uuden sohvan.

ps. puutarhaohjelmissa aina näytetään se laatoitusvaihe, jossa valmista tulee nopeaan ja kenelläkään ei ole hiki. Oikeasti laatoituksen tekeminen on kaikkea muuta kuin se laatoitusvaihe ja valmistuminen vaati kaivamista, hikeä ja nahinan alkuja. Tosin täytyy kyllä siitä huolimatta sanoa, että tämä oli kaikista puutarhaprojekteistamme helpoimmasta päästä.

Kristiinankaupungin avoimet portit

Kristiinankaupungissa järjestetään nykyään vuosittain tapahtuma, jossa yksityisten ihmisten puutatarhoihin pääsee katselemaan yhtenä viikonloppuna kesässä. Osa asukkaista avaa myös kotinsa ovet. Olimme Matin kanssa lauantaina Kristiinankaupungin tapahtumassa. Kuljeskelimme pitkin vanhan kaupungin pihoja ja juttelimme niiden omistajien kanssa. Kaupunki ja sen pihat ovat viehättäviä, juuri sellaisia omenapuiden varjostamia pesiä, jollaisen toivoisin oman puutarhani olevan. Myös kahvilat ovat herttaisia, täynnä kauniisti aseteltuja sisustustavaroita.

Kävimme monella pihalla, söimme lohileipää ja kinuskikakkua. Omaan puutarhaamme päätyivät lasten maalaamat kissakivet ja taiteilija Dorrit Axén-Viidan naispatsas, sen kuva on viimeisenä. Tässä kaikki parhaat palat reissulta.

Kuukauden kuva(t) 2014

En ymmärrä, miten luonto rymistelee kesään niin nopeasti. Kuukaudessa kaikki on alkanut kasvaa, kukkia ja vihreän heleys vaihtua jo kypsempään sävyyn. Uskomatonta!

Tammikuu

Helmikuu

Maaliskuu

Huhtikuu

Toukokuu

Kesäkuu

Kesätyö

Sain kesätyöpaikan! Matin kaveri Anu Kuivaniemi oli Facebookissa kysellyt kakunleipoja-ihmisiä Lauroselan talomuseon kahvilaan ja viime viikolla kävin koeleipomassa juustokakun ja raparperipiirakkaa siellä. Anu veti myös viime kesänä kahvila- ja museokauppatoimintaa Laurosella.

Miljööhän on mitä ihastuttavin kesätyölle. Laurosela on kaksifooninkinen (kerroksinen) vanha maalaistalo Ilmajoen keskustassa. Sinne on tehty puutarha, jossa on erilaisia perinne- ja hyötykasveja. Sieltä kahvilaan tulevat nyt raparperit, myöhemmin mansikat ja viinimarjat. Juhannusruusut ja unikot hehkuvat täydessä kukassa talon nurkalla.

Olin torstai-iltana leipomassa ensimmäistä kertaa siellä virallisesti ja tilanne oli jännittävä. Ei suinkaan leipomisen vuoksi, vaan muista syistä. Laittaessani uunin päälle en huomannut sen pohjassa olevan likaa ja uunin kärtsäys sai aikaiseksi palohälytyksen. Palokellot soivat myös ulkona ja ihmetteleviä ohikulkijoita riitti. Paikalle tuli melko paljon palomiehiä, jotka tuulettivat talon. Onneksi enää ei hävetä niin paljon kuin teininä, muuten olisin sulanut noloudesta.

Leipominen siis venyi melko myöhälle ja jäin yksin kahvilaan. Olen lukenut viime aikoina jostakin syystä melko paljon maagista realismia, kuten Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjo-kirjan. Lisäksi kesä sai minut lainaamaan kirjastosta Osuuskumman julkaiseman Ruumiittomat - suomalaisia aavenovelleja. Kun siis Lauroselan talomuseo hiljeni ja yläkerrasta kuului vanhan talon narinoita ja hurinoita, hiipi selkäpiitä pitkin väristyksiä ja nurkissa tuntui häilähtelevän varjoja. Älkää siis vaan kukaan kertoko, jos siellä kummittelee!

Vierashuone

En ole esitellyt vierashuonettamme ollenkaan siitä yksinkertaisesta syystä, ettemme Matin kanssa siellä kovin usein oleile. Viikonloppuna meillä oli vieraita ja siksi siellä tuli nyt käytyä siivoamassa ja järjestelemässä paikat kesäkuntoon.

Vierashuoneemme on entinen sauna, joten se on melko pieni. Huoneeseen mahtuu lähinnä kulmahylly ja sänky. Kun alunperin hankimme sinne patjat kolme vuotta sitten, muistin, että sänky olisi levitettynä 180 cm ja ostimme siksi 90 senttisen patjat. No, sänky tietenkin oli 160 cm leveä, joten pariskuntien meillä käydessä toinen osapuoli joutui lattialle. Eipä enää, sillä nyt siellä on uudet patjat!