Onnen vuosi 2014

Jos summaisin vuoden 2014 yhteen sanaan, valitsisin adjektiivin ihmeellinen. Kun olen vuotta elänyt, on se tuntunut melko seesteiseltä ja tasaiselta, mutta loppujen lopuksi se ei ole ollut kovin tasainen eikä seesteinen ja vasta jälkikäteen tarkasteltuna se osoittautui huippuvuodeksi.

Vuoden alkupuolella tajusin, että olen itse ainoa henkilö, joka voi vaikuttaa omaan henkiseen hyvin- tai pahoinvointiini. Päätin säästää veronpalautukset ja jokaisesta palkasta rahaa lopettaakseni työt toukokuussa. Pohjanmaan aikani paras päätös. Muutto tänne ei ole ollut helppo elämänmuutos ja jos asuinkaveri ei sattuisi olemaan niin ihana, olisin palannut jo monta kertaa etelään. Epätyydyttävä työ on ollut iso osatekijä asiassa ja nyt - vihdoin - opin luopumaan siitä.

Erään pseudopsykologisen oppaan nimi on muistaakseni "Saat sen mistä luovut". No, en saanut uutta työtä, mutta kaikenlaista muuta puuhasteltavaa työn tilalle. Keväällä aloitin pääsykokeisiin lukemisen ja ilo oli suuri, kun tärisevin käsin avasin Vaasan yliopiston kirjekuoren. Olin ihan hemmetin ylpeä siitä, että pääsin yliopistoon. Sen unelman olin nimittäin jo haudannut ja ajatellut, etten vaan olen tarpeeksi fiksu sinne. Totesin, ettei kysymys ollutkaan fiksuudesta, vaan oikeasta lukutekniikasta ja viitsimisestä. Tämä on ensimmäisiä asioita, joissa en selittänyt onnenkantamoisella tai sattumalla, vaan ihan todella koin ansaitsevani paikan.

Kesäkuulla jäin pois töistä. Olin ajatellut hetken olevan täynnä vapautta, mutta ei se ollut. Menin pahalla tuulella kotiin ja joimme Matin kanssa skumppaa. Vasta pikku hiljaa vapaus alkoi vallata mieltä. Sain kesätyön Lauroselan kahvilan leipojana, tein koulutehtäviä ja meillä kävi kesävieraita. Helteillä uimme Matin kanssa joka ilta. Kesä oli pitkä ja rauhallinen. Aloin odottaa koulun alkua jo viikkoja ennen syyskuuta. Samalla toinenkin odotuksen aihe teki itsensä tiettäväksi ja syksy oli välillä vähän liiankin jännittävä.

Jos joudun kertomaan tästä syksystä vuoden kuluttua jotakin, se lienee, että syksyllä istuin paljon. Luentosalissa, sohvalla ja sairaalan tai neuvolan odotusaulassa. Ensin käsissä virkkuukoukku ja sitten tenttikirja. Pääasiassa olen ollut peloissani. Ja välillä onnellinen. Joulua kohti mentäessä enemmän onnellinen kuin peloissani. Olen itkenyt enemmän kuin vuosiin, ilosta ja pelosta ja välillä ihan muuten vaan, esimerkiksi Yle Puheen urheiluillan koostetta kuunnellessa. Kuulin huhua, että tilanne tulee pahenemaan.

Huima vuosi. Ihanat rakkaat perhe ja ystävät. Motivoiva ja innostava uuden oppiminen. Odotus. Toivottavasti tätä onnea riittää tuhlattavaksi vielä ensi vuodellekin. Lupaan olla siitä kiitollinen (virallinen uudenvuodenlupaukseni).

Ihanaa ja onnellista vuotta 2015 kaikille!

Joulunvieton paluumatkalla

 

Olimme jouluaaton vielä Ilmajoella, mutta joulupäivänä ajelimme Järvenpäähän. Muutama päivä kavereiden ja perheen näkemistä ja ylensyömistä latasi akkuja oikein hyvin. Eilen lähdimme kotiin jo puolenpäivän huitevilla ja meillä oli kerrankin aikaa kotimatkalla poukkoilla minne sattuu. Yleensä posotamme kolmostietä niin nopeasti kuin mahdollista kotiin, mutta nyt kehitimme kiertoreitin Tampereelle.

Kiertoreitin syynä oli aivan Hämeenlinnan ja Hattulan rajalla (Aulangolta muutama kilometri eteenpäin) sijaitseva Metsäkylän Navetta, joka on vanhoihin rakennustarvikkeisiin ja uusvanhoihin remonttijuttuihin erikoistunut rautakauppakokonaisuus. Pihapiiri on vallan hurmaava, siellä oli myös kovaan ääneen huutava aasi.

Totesimme, että ainakin sähkökytkimet menevät meillä vaihtoon. Lisäksi haaveilemme valurautapattereista. Kaupassa luvattiin testata saako niitä toimimaan hyvin sähkövastuksilla ja jos se on mahdollista, niin patteritkin vaihdetaan. Vaihtaisin vielä myös pintavetona tehdyt sähköjohdot kangaspäällysteisiin, jos se ei olisi jo hullua... ehkä jonakin päivänä. 

Jos et ole remontoimassa kotia tai pidä vanhoista rakennustarvikkeista, on paikalla myös Kahvila Leivintupa, josta saa suolaisia ja makeita pannukakkuja. Miljöö on kertakaikkisen ihana ja kutkuttaa erityisesti vanhan talon asujia.

Näiden kuvien myötä, iloista joulua kaikille!

Uudet koristeet

Loppujen lopuksi en laita jouluna mitenkään ihan hirveästi koristeita esille. Keittiöön riittää ikkunatähti, olohuoneessa kuusi tuo joulun tunnelman. Lisäksi yläkerran viihdehuoneeseen tonttu, olkipukki ja muutama punainen pallo riittää. Olen enemmän joulukukilla koristaja.

Tänä jouluna kuitenkin hankin yhden uuden koristeen ja samalla valjastin yhden vanhan uusiokäyttöön. Kysymyksessä ovat paperitähdet. Ripustin ne koukuista kattoon killumaan. Vanha ikkunatähti on rauhallisen valkoinen, mutta uusi on hyvin värikylläinen tapaus. Se menee heittämällä kitchin puolelle ja on mielestäni siksi niin ihana. Suomalaista, pirttijoulutunnelmaa se ei saa aikaan, mutta itämaiseen, mausteiseen jouluun se mielestäni osuu.

Jotakin ihan muuta ennen joulua

Lienee hyvä tasata vatsaa ja nauttia täysin erilaisia makuja ennen joulua. Siten perinteiset ruuat maistuvat kahta ihannimmilta. Tosin en tätä ruokaa jouluruokien paremmalta maistumisen vuoksi tehnyt. Näihin makuihin minulla on ollut himo viimeiset puoli vuotta, sillä sattuneesta syystä sushi on ollut pannassa. Nyt kirpeäntulisen wasabin, pehmeän avokadon ja suolaisen kalan yhdistelmän hinku iski niin mahdottomaksi, että oli pakko kehittää jonkinlainen versio makupareista niin, ettei lautaselle jäisi mitään raakaa eikä merilevää. Ja se onnistui yllättävän hyvin!

Kypsä sushi kahdelle

300 g lohta
suolaa
seesaminsiemeniä
3,5 dl vettä
1,5 dl riisiä
1/2 tl suolaa
2 tl sokeria
n. 1 rkl riisiviinietikkaa
150 g ranskankermaa
wasabia maun mukaan
2 avokadoa
soijaa

1. Suolaa lohifile ja paista sitä uunissa 200 asteessa noin 15-20 min. Ota lohi ulos uunista ja ripota pinnalle seesaminsiemeniä. Nosta uunin lämpö 250 asteeseen ja vaihda grillivastuksille. Paahda seesaminsiemenillä kuorrutettua lohta uunissa muutama minuutti.
2. Keitä riisi kypsäksi vähässä vedessä. Mausta kypsennyksen loopuvaiheessa suolalla, sokerilla ja riisiviinietikalla.
3. Sekoita ranskankerma ja haluamasi määrä wasabia kastikkeeksi lohelle.
4. Koverra avokadoista sisus ulos pikkulusikalla tai pilko avokado kauniisti paloiksi (mitä minä en osaa ja siksi käytän pikkulusikkaa).
5. Kokoa annos ja mausta soijalla.

Perinteitä haikaillen

En ole aiemmin vaihtanut jouluksi verhoja tai mattoja. Joskus olen saattanut muutaman punaisen tyynynpäällisen ja jouluisen kaitaliinan vaihtaa, mutta isommat tekstiilit ovat saaneet pysyä ennallaan.

Kun olin pieni, meille tuotiin aina joulumatot. Ne olivat tummemmansävyiset kuin muuten. Erityisesti muistan ison, paksun (villa)maton, joka oli pohjaväriltään musta tai tummansininen ja kirjailtu eri värisillä tulppaaneilla. Samoin keittiön ruskea-virheä-hailakan vaaleanpuna-raitaiset matot.

Nyt kun vanhempani eivät enää vaihda joulumattoja ja suhtautuvat muutenkin kovin lipsuvasti perinteisiin, alkaa kolmekymppinen konservatiivi kauhistua. Pakko saada joulumatto! Toimme maanantai-iltana kotiin kahdesta vaihtoehdosta toisen. Tiistaiaamuna se ei ollut enää hyvä ja matto lähti takaisin kauppaan. En ole kertonut Matille, että kävin vaihtamassa sen. Kuulisin siitä kuitenkin. Katsotaan huomaako se mitään ennen tämän postauksen julkaisua.

Kumpi teistä on kivempi?

Edit. ei se Matti mitään huomannut.

Matto numero 1 lähti kauppaan takaisin

Matto numero 2 saa jäädä meille

Kuukauden kuva(t) 2014

 

 

 

 

Siinä se sitten on. Koko vuosi kuvina yhdestä ja samasta paikasta. Muuten kiva vuosi helteineen ja pitkine syksyineen, mutta kyllä tuo lumen puute kypsyttää. Ajattelin, että tänä vuonna en hermostu, jos joulu on musta ja märkä. Huomaan, että silti kaipaan lunta. Tai edes pakkasta. Tämä märkä pimeys ei ole mistään kotoisin. Viikko vielä toivoa...

Keittiön jouluilme

Keittiö on sellainen paikka, jossa oleilemme aika suuren osan kotonaoloajasta. Ruoka laitetaan ja syödään siellä ja istumme usein Matin kanssa ihan vain tietokoneilla tai lehden ääressä keittiön pöydän ympärillä. Lisäksi saatan tehdä myös koulutehtäviä keittiössä, kun olohuoneen työpöydän ääressä ei homma enää suju.

Keittiöön on siis kiva tuoda ensimmäisenä joulua. Se tapahtuu melko helposti ja pienellä vaivalla. Valkoinen, valaistu tähti on ripustettu ikkunaan jo joulukuun ensimmäisenä. Viikonloppuna hankin ensimmäiset hyasintit avautumaan ja tuoksumaan. Tänä vuonna ne ovat vaaleanpunaiset. Löysin myös Pentikin tämän joulun harmaan Juhla-malliston pöytäliinan. Aiemmin olen tyytynyt kaitaliinoihin, mutta nyt satsasin pöytäliinaan, kiitos veronpalautusten. Tosin tajusin, että vaalea pöytäliina tarvitsee suojaa, joten saman sarjan tabletit pääsivät tähän tehtävään. Pöytäliinan levitän vasta vähän ennen joulua, mutta tabletit pääsivät pöydälle jo nyt.

Järvenpääläinen ja pohjalainen ostivat jouluvaloja - pohjalainen voitti

Meillä on Matin kanssa kovin harvoin kulttuurisia yhteentörmäyksiä, vaikka muualla olenkin saanut niistä enemmän kuin oman osani. Oma kulttuuriperintöni on itä-, pohjois- ja etelä-suomalainen sekamelska, mutta tietääkseni pienintä pisaraa etelä-pohjalaista verta ei minussa virtaa. Matti taas on ties monennen polven pohjalainen ja vaikkei ihan tyypillisimmillään tätä heimoa edustakaan, nousee se joskus esiin yllätävissä yhteyksissä. Kuten jouluvaloja ostaessa.

Olimme yhdessä liikenteessä, kun kävin hakemassa ihanan pehmeään douglas-kuuseemme jouluvaloja. Se oli kasvanut viime vuodesta sen verran paljon, että viimevuotiset valot riittivät kiertämään sen oksien ympäri vain kerran. Ostin siis pidemmät valot ja levittelin ne kuuseen. Kaveriksi kuusen valoille ripustin tähtinä tuikkivat valot eteiseen. Lopputulos oli omasta mielestäni varsin sievä ja hillitty. 

Tutkiessani erilaisia jouluvalopaketteja Matti kiusoitteli minua siitä, että alan pian kilpavarustella naapurien kanssa. Ja myönnetään, kävi kyllä mielessä, että jonkinlainen poro tai tonttu-ukko olisi mielestäni ihan hauska idea pihalla. Mutta kuinkas sitten kävikään kilpavarustelijan kanssa? Matti nimittäin hurahti nähdessään yhden paketin ja vaatimalla vaati, että se on ostettava. Niinpä itsenäisyyspäivänä hilasimme lipputankoon, ei lippua, vaan koko Ronnalan kylän massiivisimman ja näkyvimmän jouluvalon. Se siitä sievyydestä ja tyylikkyydestä. 

Soon ny sellane, jotta varmahan meirän naapurikki näköö, jotta meil on jouluvaloohi satsattu.

Pienemmät vaatteet

Olen tullut siihen lopputulokseen, että jokaisen suomalaisen tulisi omistaa jossakin vaiheessa elämäänsä Marimekon vaate, asuste tai edes kangastilkku. Niin sisäänkirjoitettu yrityksen muotoilu ja värimaailma on kansalliseen muistiimme.

Ensimmäinen oma muistikuvani Marimekosta on ekaluokan reppu. Se oli samaa, paksua kangasta kuin nykyiset kassitkin. Kestävä, kaunis ja punainen. Minusta on kuvia äidin ompelemassa vihreässä mekossa ja punaisessa repussa ekana koulupäivänä. Huomattavaa on, että poseerasin selkä edellä kameraan, koska hohtavan uudenpunainen reppuni oli niin kertakaikkisen hieno.

Yritin viedä tätä muotoilun ja värikkyyden perinnettä omalta osaltani eteenpäin ja hankin viime viikolla pieniä Marimekon vaatteita. Tasaraita on klassisista klassisin kuosi ja taloilla ja autoilla kuviotu potkupuku ensi kevään uutuusmallistoa. Näissä kelvannee vauvana kasvaa.

Marokkolaissävytteinen lihapata

Itsenäisyyspäivän kolkuttaessa ovelle pitäisi kai pohtia suomalaiskansallisia reseptejä. No, tämä ei nyt ole ihan sitä. Toki karjalanpaistilihoja tässä pataruuassa käytetään, joten ehkä siinä on suomalaisuutta riittämiin. Muuten mausteet ja fiilis on lainattu Marokosta. Millään tavalla autentista pata tai sen kaverina tarjottava kuskus ei ole, vaan ihan oman näppituntuman perusteella sovellettu kokeilu. Mutta hitsi, miten hyvää. Onnistuin kerrasta.

Kun viime viikkoinen resepti venytti puolituntisen kahteen, niin tähän sitten kannattaakin varata jo nelisen tuntia. Selkeä viikonlopun ateria.

Lihapata

700 g karjalanpaistilihoja
1 iso sipuli
7 valkosipulin kynttä
1/2-1 chili (riippuen kuinka tulista haluaa)
1 1/2 tl juustokuminaa
1 tl kanelia
1 sitruunan mehu/appelsiinin mehu
8 dl vettä
2 lihaliemikuutiota

Kuskus

2 dl kuskusia
3 dl vettä
1/2 tl suolaa
2 kourallista pistaasipähkinöitä
1/2 granaattiomenan siemenet
200 g parsakaalia
oliiviöljyä & voita
1 ruukku minttua
1 ruukku persiljaa

1. Paista lihoihin kunnon paistopinta pannulla ja laita pataan.
2. Pilko sipuli, valkosipuli ja chili melko isoiksi paloiksi (chilin voi noukkia lopputuloksesta pois) ja lisää pataan.
3. Lisää pataan mausteet, vedenkeittimessä kiehautettu vesi ja lihaliemikuutiot sekä sitruunan tai appelsiininmehu.
4. Anna muhia 150 asteessa 3-4 tuntia.

1. Valmista kuskus aloittamalla pistaasipähkinöiden kuorimisella ja granaattiomenan siementen esiin kaivamisella. Lämmitä samalla parsakaalit mikrossa, jos otit ne pakkasesta ja kiehauttamalla hetken vedessä, jos hankit tuoretta.
2. Kiehauta suolattu vesi ja lisää kuskus siihen turpoamaan. Mausta nokareella voita ja lorauksella oliiviöljyä. Pöyhi haarukalla kuskusin turvotessa.
3. Lisää kaikki aineet kauniissa kulhossa sekaisin. Pilko yrtit ja ripottele kuskusin sekaan.
4. Tarjoa uunista tulleen lihapadan kanssa.

Maanantain mekkotyyppi keskiviikkoon

Maanantai oli ehkä tämän viikon ainoa arkipäivä, kun edes yritin pukeutua ihmisen näköiseksi. Loppuviikon luenkin sitten tentteihin, joten kotilegginssit ovat vakiovarustus.

Maanantaina kävin tässä kesällä ostetussa mekossa ja villatakissa yliopistolla. Olen käyttänyt tänä syksynä aika paljon mekkoja ja nyt tämä pääsi kierrokselle. Se on kivempi ilman villatakkia, mutta lyhythihaisena ei enää mene näillä keleillä pelkiltään. Mekko on mielestäni viitisen senttiä liian lyhyt, mutta mustilla sukkiksilla se ei haittaa.

Mustavalkoisuus ei tavallisesti ole ollenkaan juttuni, eivät myöskään pienet, kukertavat printit. Jotain tässä mekossa kuitenkin oli, kun nappasin sen alerekiltä. Se on päässyt myös kohtuullisen paljon käyttöön kesän ja syksyn aikana. Oikeastaan väritys on mekossa oikein hyvä. Se passaa kesään, mutta ei ole pöllömpi talvellakaan (toisin kuin roskiskatoksen päältä otetussa kuvassa keikistelevä tyyppi). 

Joulukalenteri

Aika monessa blogissa on tähän aikaan vuodesta joulukalenteri. Minä en sellaiseen kuitenkaan ryhdy. Mutta voi kertoa meidän jo perinteeksi muodostuneesta joulukalenterista. Olemme Matin kanssa tehneet joulukalenterin joka vuosi siitä lähtien, kun olemme asuneet yhdessä. 

Kalenteri saattaa selitettynä kuulostaan melko romanttiselta hömpänpömpältä. Ja okei, sitä se vähän onkin, mutta toisaalta siitä tulee joka päivä hyvälle mielelle. Tarkoituksena on kirjoittaa joka päivälle toiselle lappu, jossa on jokin kiva asia. Ensimmäisenä vuonna se oli jokin kiva asia toisesta, toisena vuonna jokin kiva tekeminen yhdessä ja viime (ja tänä) vuonna päädyimme yhdistelemään molempia. Viikonloppuna kalenterista saa lapun kanssa karkin.

Olen saanut jokaisena vuonna "Olet hyvä laittamaan ruokaa"- ja "Sinulla on nätti hymy"-laput. Katsotaan tulevatko ne tänä vuonna vai onko ruuanlaittotaitoni rapistunut ja hymyni hyytynyt. 

Vaikka osan suhtautuminen lienee melko skeptinen, kannustan silti tekemään tällaisen kalenterin. Sitä tulee harvoin kehuttua kanssa-asujaa kunnolla, joten kerran vuodessa sen voi ihan hyvin tehdä kuukauden kahtenakymmenenäneljänä päivänä. Ja loppujen lopuksi, kun lappuja kirjoittaa, ei ole kovin vaikea keksiä rakkaastaan kahtakymmentäneljää hyvää asiaa.