Tämä on paras kasvisruoka. Ikinä. Sen valmistaminen kestää pitkään, mutta jokainen minuutti on sen arvoinen.
Tein tätä tupla-annoksen ja söimme sitä monta päivää. Olisi ehkä voinut laittaa puolet pakkaseen odottamaan sitä päivää, kun kaipaa lohturuokaa. Koostumus lienee hyvin pakkasen kestävä.
Tee tätä. Edes kerran. Tai tule joskus meille syömään.
Melanzane alla parmigiana eli Melankolia eli Munakoisovuoka
1 kg munakoisoja
suolaa
vehnäjauhoja (pari desiä)
öljyä paistamiseen
2 tlk kirsikkatomaatteja (Mutti)
5-10 kynttä valkosipulia
oreganoa
mustapippuria
öljyä
300 g mozzarellaa
200 g parmesania
1. Siivuta munakoisot pitkiksi siivuiksi ja ripottele siivujen päälle suolaa. Itketä munakoisoja vähintään puoli tuntia, mielellään tunti. Sillä aikaa valmista tomaattikastike.
2. Pilko valkosipulit ja paista hetki pannulla. Lisää kirsikkatomaatit, mustapippuri ja oregano. Anna hautua hiljakseen munakoisojen paistumisen ajan.
3. Pyyhi munakoisot talouspaperilla kuiviksi. Levitä vehnäjauhoja lautaselle ja kuumenna kaksi paistinpannua. Leivitä munakoisoviipale ja nakkaa se pannulle paistumaan öljyssä. Tarkoituksena on saada munakoisoihin väriä, ei kypsentää niitä. Muutama minuutti per puoli on riittävä määrä. Paista kaikki munakoisot valmiiksi.
4. Raasta parmesani ja revi mozzarella paloiksi. Kokoa vuoka kuten lasagne. Kerros munakoisoja, kerros tomaattikastiketta ja juustoja päälle.
5. Paista vuokaa 175 asteessa n. 45 minuuttia. Anna vetäytyä vähintään puoli tuntia. Nauti hyvän leivän kera.
Kerro milloin tätä on seuraavan kerran tarjolla... Tulen syömään!
VastaaPoistaP
Sovitaan millon tuut, sitten teen tätä. Tosin silloin ei voi olla helle, tää ei oo helleruokaa :)
VastaaPoista