torstai 15. lokakuuta 2015

Suojatiellä

Kun perheeseen tulee lapsi, alkaa väkisinkin kartoittaa vaaran paikkoja. Olen jo nyt huolissani Veen koulumatkasta, sillä lyhimmällä matkalla hän joutuu ylittämään ison tien, jossa ei ole suojatietä. Nopeusrajoitus on meidän kohdalla 60 km/h, mutta valitettavan harva sitä noudattaa. Vaikka opettaisin kiertämään reittiä, jossa on suojatie, on varmaa, että joskus sitä lyhintä tietä kuitenkin käytetään.

Olin itse ajaa hetki sitten jalankulkijan yli suojatiellä. Olin ajatuksissani. Aika moni on ajatusten lisäksi puhelimessa, somessa, Whatsupissa... Ehkä tämä video saa hetkeksi ajelemaan skarppina.

Laulun on säveltänyt Kari Rydman suojatiellä kuolleen oppilaansa muistoksi. Videolla esiintyvät artistit toivovat, että laulua jaetaan sosiaalisen median kanavissa mahdollisimman paljon, jotta viesti tavoittaa monet.


1 kommentti:

  1. Mä olen myös kelannut mielessäni M:n tulevaa koulureittiä päässäni jo satoja kertoja vaikka koulun aloitukseen on vielä melkein kaksi vuotta. Tätä vanhemmuus ilmeisesti on; jatkuvaa huolissaan olemista. Onneksi se on aika paljon kaikkea muutakin:)

    Blogissani on sinulle tunnustus:
    http://lillinkirjataivas.blogspot.fi/2015/10/tunnustus-ja-vastauksia-kysymyksiin.html

    VastaaPoista