keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Vaateviikko, osa 2: Kotimaisia vaatteita käytössä

Ensinnäkin täytyy sanoa, että kotimaisten lastenvaatteiden käyttökokemukseni on rajallinen (n. 6 kk). Ajattelin kuitenkin voivani kirjoittaa aiheesta. Ostan kuitenkin myös ei-kotimaisia vaatteita. Perusvalkoiset bodyt ja verkkahousut löytävät meille tiensä Lindexistä, Kappahlista ja Ellokselta. Samoista kaupoista hankin myös kivaprinttisiä bodyja ja yllätyksekseni Elloksen valikoimista olen löytänyt tosi laadukkaita yksilöitä.

Olen ostanut, saanut lahjaksi ja käytettynä sekä kotimaisia että ulkolaisia vaatteita. Erityisesti käytetyissä vaatteissa laatua on helppo arvioida. Onko vaate xx lapsen käytön jälkeen asiallisessa kuosissa? Hinta tai kotimaisuus ei tässä tapauksessa välttämättä ole tae laadusta. Minulla on käytettynä Lindexin bodyja, jotka ovat säilyttäneet värinsä paljon paremmin kuin kotimainen tuote. Toisaalta taas olen ostanut Ellokselta bodyn, joka menetti ensimmäisessä pesussa (jo siis ennen kuin tuotetta oli pidetty kertaakaan) väriään.

Vertailut kotimaisen ja ulkolaisen suhteen kuitenkin sikseen. Seuraavaksi suositaan ja suomitaan suomalaista:

Nosh

Olen tosi ihastunut Noshin suunnitteluun. Monet vaatteista sopivat mielestäni sekä tytöille että pojille. Tässä on vaatemerkki, jossa melkein jokainen vaate kolahtaa minun lastenvaate-estetiikkani kanssa. Nosh on kutsuvaatemerkki, mutta itse olen hankkinut vaatteet lastenvaatekaupasta ja merkillä on myös kattava nettikauppa. Kuvan vaatteet ovat Veelle vielä liian isoja, mutta trikoo ei sormituntumalta ole sitä laadukkainta. Värit kestivät ainakin yhden 60 asteisen pesun hyvin. Trikoon laatuun nähden vaatteet ovat mielestäni hintavia, mutta onneksi on alet!



Marimekko

Veeltä löytyy Marimekkoa melkein joka koossa käytettynä ja uutena. Ekat vaatteet, jotka Veelle hankin olivat Marimekkoa ja ovat nyt muistojen laatikossa (joka on muuten Iittalaa). Marimekon trikoo on kestävää, käytetytkin vaatteet ovat hyväkuntoisia. Kirkkaat värit kuitenkin haalistuvat tosi nopeasti, mikä on sääli, sillä ne ovat Marimekon parasta antia.Voit verrata kuvan käyttämättömän raitapaidan ja käytetyn kulkuneuvo-bodyn sinisiä, ne ovat olleet alunalkaen samaa sävyä. Lisäksi Marimekon jotkin vaatteet ovat aika leveitä, joten jos vauva on kovin hoikka roikkuvat ne päällä. Veelle mallit ovat kuitenkin tosi passeleita.


Mainio

Löysin tämän merkin erään blogin kautta ja aluksi vaatteiden kuosit ja värit olivat mielestäni hiukan outoja. Mutta sellaisella kivalla tavalla outoja, että ne jäivät mieleen. Palasin verkkokauppaan monta kertaa ja tuijottelin vauvojen osastoa ja lopulta päädyin tilaamaan yhden alebodyn ja haalarin. Koskapa 50 euron jälkeen postituskuluista tuli verkkokaupassa ilmaiset, oli legginssit pakko ottaa kylkeen kyytiin. Mustavalkoinenhan sopii kaiken kanssa, eikö? Vaatteet tuntuvat laadukkailta, trikoo on näistä merkeistä paksuinta. Värien haalistumisesta en osaa sanoa, koska en ole pessyt vaatteita. Vaatteet ovat mielestäni hinta-laatusuhteeltaan hyvässä tasapainossa, alelaaria penkomalla erinomaisia. Uskon, että näiden vaatteiden design on sellainen, jota Vee kauhistelee parikymppisenä, että "Äiti, mihin ihmeeseen meidät on pienenä puettu?" Just hyvä!


Reima ja Tutta

Näitä olen käyttänyt vaatteista eniten. Tuttaahan löytyy myös äitiyspakkauksesta. Vaatteiden värit kestävät hyvin, materiaalit ovat kohtuullisen laadukkaita. Pallopaidan olemme saaneet käytettynä ja kuten näkyy, sen värit ovat kirkkaat. Vaatteiden värimaailma on sellainen, että se istuu Veen väreihin kuin nenä päähän. Tuo sini-valkoraidallinen vaate on yksi suosikeistani. Kuoseissa ja väreissä kivaa on se, että niitä löytyy sekä ajassa kiinniolevia että retroja. Mallit ovat kuitenkin hiukan nafteja ja Veelle Tutan ja Reiman vaatteiden käyttämisen saa aloittaa aina aika ajoissa. Vee oli kuukausi sitten n. 66 cm pitkä ja koon 68 kuvassa oleva fleecehaalari ei mahtunut kiinni, kun sen silloin tilasin. Koko 74 oli sitten sopiva. Hoikalle vauvalle mitoitus lienee kuitenkin passeli.


Metsola ja Papu

Sain juuri postista uunituoreen paketin, jossa oli Metsolan muutama vaate ja Papun yksi body. Kuviin eivät vaatteet vielä ehtineet, eivät edes pesukoneeseen. Ensifiilikset kuitenkin ovat, että molempien merkkien vaatteet vaikuttavat laadukkailta. Metsolan frotee ja trikoo on tosi paksua ja värit oikein loistavan kirkkaat. Toivon, että ne säilyvät pesussa. Papun trikoo on myös paksua ja plussaa siitä, ettei kaulassa ole neppareita. Vee vihaa niiden kiinnittämistä, joten kiitän aina suunnittelijoita, jotka ovat tehneet olkapäille sellaiset taitokset, joilla pääntien saa suuremmaksi. Palaan kuvien kera vielä näihin vaatteisiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti