Pihapuut

Pihallamme on kasvanut muuttaessamme pelkästään koivuja ja yksi vaahtera. Naapurin kuusiaidan saimme esiin, kun Matti purki huonokuntoisen raja-aidan ja minä istutin moneen kertaan ylistetyn douglas-kuusen ovemme läheisyyteen. (pitää muuten kertoa surullinen uutinen, kuusi ei kestänyt viime talvea vaan on nyt ihan haaleanvihreä ja ruosteenruskea...)

Jostakin syystä aloin kaivata viime vuonna pihallemme näiden puiden lisäksi pihlajaa. Sillä on kaunis kukinta, helakat marjat ja suurimmalla osalla vielä upea syysväri. On siis varsinainen ihme, etten ole aiemmin innostunut siitä. Niinpä viime kesänä istutin uuden tuija-aidan viereen muutaman pihlajan.

Koivujen lehdet ovat merkinneet minulle puhjetessaan kesän olevan aivan nurkan takana. Ne ovat olleet ehdottomasti raikkaiden aamujen, peippojen liverryksen ja loputtoman kesän  puita. Olen kuitenkin alkanut arvostaa myös vaahteran vuoden kiertoa ja seuraavaksi odotan rakastuvani pihlajiin. Ainakin nämä herkät loppukevään lehdet antavat lupauksen siitä.