Juhannus

Yritän tallettaa mieleeni vaaleanpunaisena hehkuvat tulppaanit, tuulessa nuokkuvat nauhukset, tuoksuvat pionit ja heleän vihreät koivut. Kasaan kimpun koiranputkista, niittyleinikeistä ja kurjenpolvista. Valvon pitkään vaaleassa hämärässä ja tuoksutan yöttömän yön ilmaa.

Tästä eteenpäin käännymme talveen. Alkukesän kukkea nuoruus vaihtuu keskikesän uhkeuteen ja elokuun tummiin iltoihin. Siksi nautin tästä. Juuri nyt. Juhannuksena.

Toivoton rakkaus

Minä kohtelin huonosti häntä. Siirsin syksyllä hänet uuteen paikkaan ja annoin lakastua.

Hän oli kuitenkin niin toivottoman rakastunut, että päätti keväällä alkaa kasvaa. Hän teetteli nuppuaan pitkään ja vasta silloin minä kiinnostuin. Katselin häntä joka ikinen aamu ja ilta. Kun nuppu puhkesi päihdyttävän tuoksuvaan kukkaan, en malttanut pysyä pois puutarhasta laisinkaan.

Entä kun hän lakastuu? Sitten jään minä toivottoman rakastuneena odottamaan ensi kesää...

Kekkonen, Kekkonen, Kekkooooneeeen

Parasta kaikkkiin rientoihin lähtemisessä on valmistautuminen. Matti silitti paidan, iskä housut. Äiti ja minä laitettiin hiuksia ja vaihdettiin vaatteet muutamaan kertaan. "Onks tää hyvä? Laitanks mä tän korun? Oisko parempi jos ois vaan korvikset?"

Tähän rientoon mukaan piti pakata libretto, viltti ja liput.

Kekkonen-oopperaa esitettiin Ilmajoen musiikkijuhlilla jokirannassa, jossa on Ilmajoen vanhan kirkon alkuperäisten piirustutsten perusteella tehty museo. Katsomo oli katettuna joen vierellä.

Kaikkiin suomalaisiin kesäjuhliin kuuluvat palelevat kansalaiset, kulttuuritädit ja vähintäänkin vesikuuro. Ehdottomana välttämättömyytenä kesätapahtuman onnistumisessa on katettu teltta, josta saa kahvia, pullaa ja kaljaa. Parasta on, jos teltassa on kansallispukuun pukeutunut orkesteri, joka soittaa Säkkijärven polkkaa haitarilla. Tässä teltassa oli, nimeltään Nuottikriisi.  

Ooppera-areenan lavaste, Suomi-laiva. Vesikuuro tuli ja meni. Ooppera soi, mutta siitä tiedän niin vähän, että hyvyyttä tai huonoutta en analysoi. Sen sanon, että kannattaa lähteä katsomaan kesäkulttuuria, oli se sitten muodoltaan mitä tahansa.

Kurnau

Vaikka sää on muuttunut viime viikon paahteesta sateiseksi, on siinä puolensa. Kukat aukeavat, ilma on raikkaampaa ja kissat haaveilevat ikkunan alla... Unelmoiva Inkeri toivottaa viikonlopuksi pilvilinnoja!

Työbrunssi

Jos työskentelet paikassa, jossa lounas kaupungilla on harhainen haave, voit aina piristää mieltäsi tekemällä eväslounaastasi astetta trendikkäämmän.

Otsikkona on työbrunssi, koska resepti on oikeastaan aamupalaan kuuluva, aika ruokaisa ja yhdistelee suolaista ja makeaa. Plus se on helppo ja nopea pakata mukaan vaikka pieneen muovipussiin taikka, jos oikein haluaa hienostella, kauniiseen lasipurkkiin. Lisäksi sen voi tehdä koko viikolle etukäteen. Kun kuvittelet kesken työtehtäviesi syöväsi brunssia, on maailma hetken aurinkoisempi paikka!

ps. brunssimielikuvaa voi vahvistaa pakkaamalla mukaan jotakin hedelmäistä; piltti on oikein hyvä vaihtoehto, siitä saa myös makua aurinkoinen!

Hienosteleva puuro

5 dl kaurahiutaleita
1 pss kuivahedelmä-pähkinäsekoitusta
1 rkl kanelia
2 tl kardemummaa
2 tl suolaa

1. Kaada ainekset kauniiseen purkkiin.
2. Ota lusikka ja sekoita aineet keskenään.
3. Säästä tiskiä ja jätä sama lusikka törröttämään purkkiin Sillä samalla lusikalla on siis tarkoitus lusikoida seos valitsemaasi astiaan aamulla.
4. Töissä laita vedenkeitin päälle ja kaada puuroseos lautaselle.
5. Kaada kiehuva vesi puuroseoksen päälle ja anna hautua hetki.
Vinkki! pidempään kypsyvät puurohiutaleet ovat paljon paremman makuisia kuin pikakauraversio.

Ei näin

Kävimme Matin kanssa nimeltä mainitsemattomassa ketjuravintolassa Seinäjoella, joka tarjoaa erään keski-Euroopan maan, jossa juuri kävimme, ruokaa. Onneksi reissu oli vain sellainen ajoin-järvenpäästä-kotiin-kaappi-tyhjä-jotakin-ruokaa, muuten olisi saattanut harmittaa.

Alkuruoka oli aivan jees, tosin sen haastavuusaste oli kokille lähinnä asettaa asiat lautaselle. Pääruoka olikin sitten jotain muuta. Se markkinoitiin nimellä, joka kuului jotakuinkin "paahdettu briossi, kanan rintafilee, bearnaise-kastiketta ja salaattia." Ja se se olikin. Ei muuta, paitsi pari hassua kurkunpalaa salaatin joukossa. Eikä siinä mitään, joskus yksinkertainen on parasta. Nyt ei ollut.

Bearnaise-kastike, jonka piti tuoda koko annokseen maku, oli pahaa. Mielestäni siinä oleva voi maistui eltaantuneelta tai vähintäänkin sellaiselta, että se oli jääkaapissa napannut mukaansa muita makuja. Ensimmäistä kertaa elämässäni päätin olla syömättä pahaa ruokaa ja palauttaa annoksen. Siihen ei kuitenkaan tajoutunut mahdollisuutta, koska kukaan ei tullut kysymään maistuuko se.

Kun tarjoilija tuli korjaamaan lautasia, näki hän annoksen, josta oli syöty salaatti. Hän myös varmasti näki, etten näytä ihmiseltä, joka syö annoksesta vain salaatin ja närpii vähän kanaa. Silti minä jouduin aloittamaan aiheesta miksi ruoka ei maistunut. Kerroin, että kastike ei ollut hyvää, koska mielestäni se ei ollut kunnossa. Tarjoilija vei annoksen keittiöön ja tuli kertomaan sen jälkeen, että kaikki muut asiakkaat ovat syöneet sitä ja kukaan ei ole valittanut. Eikä tässä vielä kaikki, tarjoilija palasi samaan asiaan kun toi laskun pöytään. "Voi harmi sen kastikkeen kanssa, mutta ei siitä kukaan ole kyllä valittanut vaikka sitä on meidän lohessa, pihvissä ja siinä kanassa."

Mikä meni siis pieleen? Tarjoilija jätti minulle tasan kaksi vaihtoehtoa. 1) myöntää, että olen väärässä (vaikka olen maksava asiakas, joka ei syönyt ruokaansa) 2) alkaa ilkeäksi snobbailijaksi tyyliin "Kuule, tulin juuri Pariisista ja söin siellä Michelin tähditetyissä ravintoloissa ja voin kertoa, että bearnaise-kastikkeen ei kuulu maistua tuolta."

Tarjoilija ei myöskään tuonut esiin, että hän itse tai kokki olisi maistanut kyseistä kastiketta tai tarkistanut voita, jota siihen oli käytetty. Minulle on ihan sama, jos muut haluavat syödä huonosti tehtyä ruokaa, minä en halua. Jos se olisi ravintola-alan ammattilaisen mielestä ollut hyvää, niin fine. Toiset asiakkaat eivät kuitenkaan ole mielestäni auktoriteetti, joiden pitäisi tietää miltä ruuan tulisi maistua.

Olen tottunut sellaiseen käytäntöön, että jos on pienikin mahdollisuus, että ravintola on mokannut, se korvataan. Tarjoilija ei koskaan tarjonnut edes kahvikuppia korvaukseksi ja kyllä, maksoimme ruuasta täyden hinnan.

Olen yrittänyt kasvaa ihmiseksi,  joka antaa palautetta, jotta virheen voi korjata. En siis äänestä jaloillani. Tässäkin tapauksessa syömättä jäänyt annos olisi ollut kompensoitavissa pienellä kahvikuppi-hyvityksellä tai edes virheen myöntämisellä. Jäin kuitenkin nyt itse idiootiksi. Ja idiootit äänestävät jaloillaan.

Omat kirjauutuudet

Olen kirjastonhoitajan tytär ja saanut verenperintönä intohimon lukemiseen. Äiti ehkä on myötävaikuttanut tähän piirteeseen ensin lukemalla minulle kirjoja ääneen ja sitten kirjoittamalla minun sanelemiani "kirjoja" paperille. Niistä on muutama vieläkin tallessa. Ensimmäisiä asioita, joita tein Ilmajoella itsenäisesti, oli kirjastokortin hankkiminen.

Vaikka Ilmajoen kirjasto on aika pieni, löytyy sieltä kohtuullisesti uutuuksia. Viimeksi olen lukenut nämä:

Marisha Rasi-Koskinen: Valheet. Kirjassa nivoutuu yhteen perätysten monta pientä tarinaa kaupungista, joka on olemassa jossakin lähitulevaisuudessa. Ilmasto on muuttunut ja aina sataa. Ihmiset etsivät suuntaa eteenpäin kukin omalla tavallaan. Kirja on hämyinen, tiheällä kielellä kirjoitettu ja psykologisesti mielenkiintoinen kertomus. Kirjoittaja on psykologi ja sen näkee ihmiskuvauksesta. Pidin tästä paljon.

Hanna Hauru: Paperinarujumala. Tämä kirja on hyvin lyhytlukuinen yksilö. Sujahdin sen läpi yhtenä iltana, kun en saanut unta. Vaikka kirja on nopeasti ohi, jää se vellomaan alitajuntaan. Kirjailija kertoo pienieleisesti tarinan, joka liittyy heinoslaiseen herätysliikkeeseen. Liike oli hetken voimissaan Oulussa 60-luvulla. Kirja alkaa, kun päähenkilö saa puhelun Jumalalta. Mielenkiintoinen pikku opus.

Janne Huilaja: Hevonen. Lyhytproosaa hyvinhyvin suomalaisen miehen näkökulmasta. Kuulin monen tuntemani miehen puheenparren lukiessani milloin ryyppyporukasta, milloin armeijasta. Sielunmaisemaa siitä miehestä, jota vähän itkettä kuunnella humalassa Yötä, joka räpeltää autoja, jonka on vähän vaikea lähestyä naista ja jonka autoradiossa pauhaa Nova. 

Voimabiisi

Minulla on ollut elämän kinkkisemmissä vaiheissa voimabiisi, jota kuuntelemalla olen saavuttanut helposti tunnetilan, jota olen tarvinnut juuri kyseiseen vaiheeseen.

Vihainen nuori nainen-vaihe vaati voimakseen tämän.

Elämän surullisessa kohdassa rinnassa kivistävästä tunteesta huolimatta oli kevyt hymyillä tämän tahdissa.

Kappaleita yhdistää, että ne ovat kyseisen ajan radiohittejä ja niillä ei ole mitään tekemistä hyvyys-huonous-akselin kanssa.

Elän nyt hiukan kinkkistä aikaa ja olen huomannut alitajuntaisesti valinneeni uuden voimabiisin.  Se on J. Karjalaisen Mennyt mies.

Aluksi kuulin vain laulun alun ja se jäi soimaan päähän, teki hyvälle tuulelle. Kuunneltuani biisin kokonaan tajusin, että ironisen hellä suhtautuminen (omaan) menneisyyteen on juuri sitä mitä tarvitsen.

Ja kukapa ei salaisesti haluaisi olla mystinen, hopeinen diskomies?

Tee-se-itse viljelylaari

Ja siitä se ajatus sitten lähti...

Tonttimme on vanhaa peltomaata ja paikoin hyvin savinen. Koska piha oli hoitamatta niin kauan, pursuaa se juolavehnää ja voikukkaa.

Ajatus yrttimaan perustamisesta maahan tuntui ylivoimaiselta. Kitkeminen ei nimittäin ole lempipuuhiani. Olen hoitanut yhden kesän vanhalla pellolla palstaa ja kitkin epähuomiossa porkkanan taimetkin maasta pois.

Kalenterissa näyttää uhkaavasti olevan kesäkuu, joten yrttien kylvämisaika alkaa vedellä viimeisiään. Viljatkin olisi kuulemma hyvä kylvää kesäkuun puoleen väliin mennessä. En usko yrttien käyttäytyvän eri tavoin, jos mielin saada satoa. Sunnuntaina päätimme siis rakentaa laarit.

Ne valmistuivat näin:

1. Anna kanssaihmisesi ja hänen isänsä rakentaa terassi. Ostakaa lautoja niin monta, että niitä jää yli. Säilytä lautoja autotallissa vuosi.

2. Lue googlesta viljelylaarin teon ohjeita. Kauhistu siitä, että painekyllästetty lauta on ongelmajäte ja sitä ei ehdottomasti saisi käyttää mihinkään rakentamiseen. Pode hetki huonoa omaatuntoa. Päädy kuitenkin siihen ratkaisuun, että vuoraamalla viljelylaarin muovilla säästyt myrkyiltä. Ohita kaikki kommentit siitä, että muovihan se vasta ympäristötuhon aiheuttaa.

3. Helteisenä sunnuntaina päätä rakentaa viljelylaarit.

4. Yritä hahmottaa 90cmx90cm kokoinen laatikko päässäsi. Jos hahmotuskykysi on heikko, pyydä kanssaihmistä vertaamaan sitä johonkin konkreettiseen asiaan. Meillä se asia oli puolikas ruokapöytä.

5. Käy appivanhempiesi maatilalla sirkkelöimässä laudat 90 cm mittaisiksi pätkiksi. Kokeile sirkkeliä itsekin, se on ihan hauskaa.

6. Kanssaihmisesi isä todennäköisesti säilöö erinäisiä asioita talteen. Kaiva hänen varastostaan kakkoskakkosta. Opi, että kakkoskakkosen mittayksikkö ei ole sentti vaan tuuma. Sirkkelöi kakkoskakkonen 65 cm mittaisiksi pätkiksi, näin viljelylaarista tulee mukavan korkea, etkä joudu kyykkimään kasvimaalla.

7. Kiinnitä viisi lautaa kakkoskakkoseen ruuveilla, jotka otit sirkkelöintikeikalta mukaasi (jos kanssaihmisesi isä on sitä säilövää mallia)  tai ostit rautakaupasta. Kaksi ruuvia per lauta on hyvä. Tarkista, että ruuvit kestävät ulkoilmassa.

8. Tee ensin laarin päädyt, sen jälkeen sivut. Tässä tarvitset kanssaihmistä avuksesi. Laarista on mahdotonta saada edes jokseenkin neliötä ilman apua.

9. Lähetä kanssaihmisesi kauppaan ostamaan mehua ja jää voimiesi tunnossa ruuvaamishommiin. Ostoslistalle 2 pakettia jätesäkkejä, joilla vuorataan laarit.

10. Tässä vaiheessa sinulla on jo hiki. Onneksi kanssaihminen palaa kaupasta ja ymmärtää tuoda mukanaan jätskit.

11. Kanna hienot, rustiikkiset laarisi kanssaihmisen kanssa paikoilleen. Katso niitä pitkään ja vaihda niiden paikkaa. Jää edelleen miettimään ovatko ne nyt oikeassa paikassa. Kiellä kanssaihmistä, ettei hän vielä saa laittaa niitä lopullisesti paikoilleen tekemällä rautakangella maahan rei`ät, joihin laarin jalat upotetaan.

12. Aloita laarien vuoraaminen. Tähän tarvitset muuten niittipyssyn. Ärsyynny, koska kyykkiminen saa hien valumaan silmiin. Kanssaihmisen tehtävä on tässä vaiheessa olla lievän kiukuttelun kohteena. Varoita kanssaihmistä ajoissa.

13. Opettele miten niittipyssyyn laitetaan lisää niittejä. Jatka vuoraamista loppuun saakka. Kuusi jätesäkkiä menee yhteen tämänkokoiseen laariin. Kolme ensin "pohjaksi" ja kolme pitkittäin kylkiä myöten kiinni.

14. Ihaile kättesi töitä. "Ihan itte tein."

Kiikkaa, kiikkaa

Kun muutimme, pihalta löytyi ruosteinen puutarhakeinu, joka oli joskus ollut punainen. Ostin keltaista maalia ja sudin keinun keltaiseksi, jotta se sopisi taloomme. Samalla hankin valkoista metallimaalia ja maalasin keinun rautaosat ruosteen estämiseksi. Valkoista maalia jäi ja niinpä keinumme sai hipahtavan kuosin valkoisista palloista keltaisella pohjalla.

Keinulla kiikuttiin kaksi kesää katsellen auringonlaskua lakeudella (ihan totta, tämä ei ole kirjallista maalailua!). Tämän kesän ensimmäisen keinumisen yhteydessä kiikku sanoi ensin minun puoleltani rits ja sitten Matin puolelta rats ja viimein räsähti rikki.

Minä olisin hankkinut tavalliset tuolit, mutta Matti oli ihastunut keinuumme. Hän etsi rautaputkiliikkeestä uuden keinun keinuosan ja maalautti sen valkoiseksi. Keinu tuli parahiksi viikonloppua sulostuttamaan!

Sireeni - syreeni

Aloitimme pihan rakentamisen lähes nollasta. Tontilla kasvoi vaahtera, kaksi koivua, monta keijuangervoa ja muutama yksittäinen syreeni sekä syreeniaita. Lisää syreeneitä istutimme viime vuonna aidanteeksi tielle päin.

Pienenä tyttönä puhuimme sireenistä ja ilmeisesti se on kansanomaisempi nimitys kasville. Kansanomaiselle nimitykselle myönnetäköön, että se on helpompi lausua. Siltikin olen alkanut puhua syreenistä. Tosin joudun hetken ajattella mitä sanon, ennen kuin päästän sanan suustani. Vähän sama kuin kaakao (lausuimme lapsena kaakkao) ja jauheliha (lausuimme lapsena jauhelliha puolellatoista ällällä).

Joka tapauksessa sireeni-syreenit kukkivat nyt tavallista runsaampina, tuoksuvat makeilta ja ovat huikaisevan ihania!