Minulla on ollut elämän kinkkisemmissä vaiheissa voimabiisi, jota kuuntelemalla olen saavuttanut helposti tunnetilan, jota olen tarvinnut juuri kyseiseen vaiheeseen.
Vihainen nuori nainen-vaihe vaati voimakseen tämän.
Elämän surullisessa kohdassa rinnassa kivistävästä tunteesta huolimatta oli kevyt hymyillä tämän tahdissa.
Kappaleita yhdistää, että ne ovat kyseisen ajan radiohittejä ja niillä ei ole mitään tekemistä hyvyys-huonous-akselin kanssa.
Elän nyt hiukan kinkkistä aikaa ja olen huomannut alitajuntaisesti valinneeni uuden voimabiisin. Se on J. Karjalaisen Mennyt mies.
Aluksi kuulin vain laulun alun ja se jäi soimaan päähän, teki hyvälle tuulelle. Kuunneltuani biisin kokonaan tajusin, että ironisen hellä suhtautuminen (omaan) menneisyyteen on juuri sitä mitä tarvitsen.
Ja kukapa ei salaisesti haluaisi olla mystinen, hopeinen diskomies?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti