lauantai 7. syyskuuta 2013

350 sipulia


Tunnustan. Hurahdin kaupassa. Se alkoi viattomasti laukoista. Siirtyi sitten helmilijoihin. Sitten krookuksiin, tulppaaneihin. Ostin 350 kukkasipulia.

Tänään olin jo ennen yhtätoista menossa uimaan, mutta uimahalli avautui vasta klo 12. Ajoin pidempää reittiä kotiin, kuunnellen tätä täysillä. Sain biisistä hyvän, uhmakkaan olon ja tartuin kolmensadanviidenkymmenen sipulin haasteeseen.

Olen ennenkin istuttanut kukkasipuleita. Sata kappaletta äidin kanssa mökille. Valkosipulin kynsien kanssa. Ihan totta, kuorimme myös 100 valkosipulinkynttä! Myyrät varmasti nauttivat niistä. Meillä kissat pitävät jyrsijäkannan aisoissa ja viimevuotisista sipuleista nousivat lähes kaikki. Krookukset eivät tosin kukkineet.

Aloin siis istuttaa sipuleitani tarmokkaasti etupihalle. Vaaleanpunaiset tulppaanit rykelmään töyhtöangervon keskelle, krookukset ja helmililjat sievään riviin penkin reunalle. Kevätkurjenmiekat ja narsissit ojan vierelle. Takapihan penkkiin laukkaseosta.

Ja niinhän siinä kävi, että 350 sipulia ei riittänyt mihinkään. Tarvitaan ainakin haaleanvaaleanpunaisia ja valkoisia tulppaaneja, ehkä krookuksia, muutama keltainen kurjenmiekka...

3 kommenttia:

  1. Adele on aivan mahtava! Ja tuon linkin kautta päädyin kuuntelemaan Sonata Arcticaa, yhtä kestosuosikkiani.

    Tuo kukkasipulihulluus on täälläkin tuttua.Tosin se on vuosien mittaan hiipunut. Nyt enää sitkeimmät sipulit jaksavat kukkia keväisin.

    VastaaPoista
  2. Joo, mä tykkään kanssa Adelesta. Jos on huono päivä ollut töissä, se vaan kotimatkalla soimaan niin jo helpottaa :)

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista