maanantai 27. tammikuuta 2014

Venäläinen viikonloppu

Ruuanlaitossa on erilaisia kaaria. Joskus se on pakkopullaa ja joskus taas hyvin inspiroivaa hommaa. Nyt olen inspiraatiovaiheessa ja kokeilen ilolla uusia reseptejä. Veljeni antoi joululahjaksi venäläisen keittokirjan ja siitä se ajatus sitten lähti...


Lauantaina syötiin blinejä (resepti lopussa). Täytteeksi valikoitui kirjolohenmätiä & smetanaa & punasipulia, suolakurkkua & hunajaa & smetanaa ja savuporohässäkkä, johon tuli ranskankermaa, savuporoleikkelettä, kapriksia ja kevätsipulia.


Jälkkäriksi tuhdille blineille piti saada jotain raikasta. Raikkaan virkaa toimitti tällä kertaa appelsiinimehussa marinoitu hedelmäsalaatti, joka sisälsi mansikoita, ananaskirsikoita ja säilykeaprikoosin siivuja. Kaveriksi vähän jäätelöä.


Sunnuntaina syötiin borssikeittoa, jonka liemen valmistuksen aloitin jo lauantaina blinien paistamisen yhteydessä. Borssikeiton jälkiruuaksi yritin tehdä syrnikkejä, rahkalettuja, mutta muutaman ensimmäisen paistamisen jälkeen lisäsin taikinaan munia ja vehnäjauhoja. Venäläisillä lienee syrnikkien paistaminen hallussa, mutta minulla ei ollut.

Olen tehnyt kaikki elämäni blinit allaolevalla reseptillä. Toki blinien kokonaismäärä taitaa jäädä viidenkymmenen alemmalle puolelle, mutta resepti on silti hyvä. Se on poimittu aikoinaan Hesarista, jossa oli vertailtu eri ravintoloiden reseptejä. Jo edesmenneen ravintola Carman resepti voitti kilpailun. Jos haluat vähemmän happamia blinejä, ala taikinan hapattaminen vasta tekopäivän aamuna. Minulle vähempi happamuus toimi paremmin.

Carman kermaiset blinit (8 isoa bliniä)

Taikinajuuri:

1/2 dl vettä
1 dl kuohukermaa
7 g voita
25 g hiivaa tai 2 tl kuivahiivaa
1 tl suolaa
1 1/4 dl tattarijauhoja
1/4 dl vehnäjauhoja

(halutessasi voit tehdä juuren kaksinkertaisena ja pakastaa puolet)

1. Kiehauta vesi, kerma ja voi. Jäähdytä kädenlämpöiseksi tai n. 42 asteiseksi (riippuen hiivasta). Lisää suola ja hiiva. Siivilöi jauhot seokseen ja sekoita taikinaksi puuhaarukalla.
2. Hapata juurta huoneenlämmössä peiteltynä kangasliinalla tai kelmulla, johon on tehty reikiä, yön yli tai vähintään kuusi tuntia.

Taikina:

4 valkuaista
3 keltuaista
1 1/2 dl vichyä
1 dl vehnäjauhoja
2 dl taikinajuurta (ylläolevasta ohjeesta tulee suurinpiirtein tarvittava määrä)

1. Vaahdota valkuaiset erillisessä kulhossa kovaksi vaahdoksi.
2. Laita toiseen kulhoon keltuaiset ja vichy. Sekoita keltuaisten rakenne rikki.
3. Lisää keltuaisseokseen vehnäjauhot ja taikinajuuri. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.
4. Kääntele valkuaiset taikinan joukkoon varovasti.

Paista blinejä kuumalla pannulla reilussa voissa. Jos haluat, voit tehdä ne ennakkoon ja kuumentaa uunissa ennen tarjoilua.

4 kommenttia:

  1. Minusta tämän ja edellisen jatkumo on lyömätön....
    Mies tuo tuliaisiksi shampanjaa ja sitten teillä on venäläistä ruokaa.
    Oтличный.

    P

    VastaaPoista
  2. Ihan ei nuo kyrilliset kirjaimet enää taivu, vaikka joskus ne opettelinkin. Toivottavasti tuo on jotain kivaa :) ja joo shampanja sopi blinien kanssa varsin hyvin.

    VastaaPoista
  3. Siinä seisoo että ihanaa/mahtavaa :)

    P

    VastaaPoista