perjantai 24. lokakuuta 2014

Uusvanha tuttavuus: Tofu

Olen ollut ison osan elämästäni kasvissyöjä. Lopetin lihansyönnin 13-vuotiaana ja aloitin sen uudestaan 25-vuotiaana. 13-vuotiaana keksin monta perustelua sille, miksen syö lihaa, mutta 25-vuotiaana perustelut olivat huvenneet. Ja sitä paitsi minun teki mieleni maistaa lihaa (erityisesti nakkeja). Koen kasvissyönnin olleen etu: suhtaudun ennakkoluulomasti lihan korvikkeisiin. Kuten tofuun.


Yritin pintapuolisesti etsiä tofusta ja lihasta kertovia eroja ekologisuudessa ja terveellisyydessä. Tofupurkin kyljessä mainostus (tietenkin) nostaa tofun monella tavalla ekologisesti merkittävämmäksi kuin naudanlihan. Naudanliha on kuitenkin mielestäni huono vertailukohta, sillä se kuluttaa lihoista eniten laidunmaata ja vettä sekä tuottaa eniten hiilidioksidipäästöjä. Reilumpaa olisi verrata tofua terveellisimpään ja ekologisimpaan maaeläimeen, kanaan. Vihreä Lanka selvittää kanan tuotannon tuottavan kasvihuonepäästöjä 6,9 kg ja tofun 2,0 kg. Toki lähteen objektiivisuutta voinee kritisoida. Terveellisyydestä löysin kahtalaista näkemystä. Toisaalla tofu nähdään liiaksi prosessoituna tuotteena, jonka vaikutukset ihmiseen ovat vähintäänkin arveluttavia ja toisaalta sitä pidetään erittäin terveellisenä. Fineli kertoo tofun ja kanan eroista seuraavaa: tofu on kevyempää eli siinä on vähemmän kaloreita ja rasvaa ja rasva on tofussa parempilaatuista, mutta kana taas on huomattavasti proteiinipitoisempaa.

En siis tiedä voiko tofulla ostaa itselleen hyvän omantunnon, mutta itse ostin tofua ihan vain maun vuoksi. Pidän tofun mietoudesta ja siitä, että sen voi marinoida miten haluaa ja syötyäni sitä yliopistolla yhtenä päivänä, halusin laittaa sitä myös kotona. Yksi etu tofulle on annettava, se on superhelppoa ja nopeaa ruokaa. Takaan, että seuraava ruoka on lautasilla puolessa tunnissa, vaikka kasvikset pilkkoisikin itse. Toki ruuan ulkonäöstä voidaan olla montaa mieltä, mutta hyvää se on. Uskokaa pois.

Tofuwokki

250 g tofua
3 rkl punaista currytahnaa
3 rkl öljyä
1 pss pakastettuja wok-vihanneksia
2 pkt nuudeleita

1. Pilko tofu kuutioiksi. Sekoita currytahna ja öljy yhteen marinadiksi ja pyöräytä tofut seoksessa. Jätä ne marinoitumaan.
2. Kaada pakastekasvikset lävikköön ja valuta niiden päälle tulikuumaa vettä, näin ne eivät vetisty pannulla.
3. Laita nuudelivesi kiehumaan ja wokvihannekset pannulle.
4. Paista vihannekset valmiiksi ja lisää samalla nuudelit kiehuvaan veteen.
5. Lisää tofu ja marinadi vihannespannulle ja paista hetki kovalla lämmöllä.
6. Valuta nuudelit ja saksi ne pieniksi, jonka jälkeen kippaa nuudelisilppu wokin joukkoon.
7. Maista, että suolaa on tarpeeksi ja tarjoile.



2 kommenttia:

  1. Tunnustuksia sarjassamme "En oo ikinä...": En oo ikinä syönyt tofua.

    VastaaPoista
  2. Hehee, kannattaa kokeilla, se on ihan hyvää.

    VastaaPoista