keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Espanjalainen ilta

Viime viikonloppuna olimme Järvenpäässä ja kävimme myös ystäväni P:n luona istumassa perjantai-iltaa. Matti vahti Veetä ja Matin lapsenvahtina oli telkkari ja sieltä tuleva Rambo.

P oli ollut Espanjassa, joten kokkasimme siis välimerellistä ruokaa. Aluksi söimme tapaksia. Nehän voivat olla mitä vain pieniä, suolaisia paloja, mutta tavallisimpia ovat erilaiset merenelävät, kinkku, juusto, oliivit, leipä ja perunatortillat. Meidän tapasvalikoimamme kattoi lähes kaikki tavanomaisimmat, perunatortillaa lukuunottamatta. Lisäksi poikkesimme hiukan Italian puolella bruschettan muodossa, joka on tomaatti-basilika-valkosipuli-salaatilla katettu leipä.


Pääruuaksi teimme paellaa. Päädyimme siihen, että se on ikäänkuin espanjalainen pyttipannu, johon voi laittaa mitä jääkaapista sattuu löytymään. Perunan sijaan pohjana toimii riisi. Meidän paellassamme oli jättikatkarapuja, kanaa ja chorizo-makkaraa, joten ihan arkiruuasta ei ollut kysymys. Toisaalta arkena paellaan voi heittää vaikkapa kanaa, herneitä ja pekonia, jolloin hintakaan ei nouse kovin korkeaksi.

Teimme paellan Nigella Lawsonin ohjeen mukaan, joka piti olla 2-3 hengen annos. Tapaksien kera annos oli kuitenkin lähempänä 5-6 hengen versiota.



1 sipuli
3 valkosipulin kynttä
1 paprika (200 g pakasteherneitä)
oliiviöljyä
4 chorizomakkaraa
n. 500 g kanafileitä
3 dl pitkäjyväistä riisiä (myös basmati käy)
5 dl kanalientä
5 g sahramia
250 g katkarapuja
suolaa ja pippuria
puolikkaan sitruunan mehu

1. Pilko sipuli, valkosipulinkynnet ja paprika. Kuumenna laakeassa, korkeareunaisessa pannussa tai kasarissa oliiviöljy ja kuullota kasvikset siinä.
2. Pilko makkarat ja lisää pannulle. Paista n. 10 min.
3. Pilko kanafileet syötävänkokoisiksi suikaleiksi. Jos näyttää siltä, että pannu jää pieniksi ja se ei enää paista kanoihin kunnon pintaa, paista kanat erillisellä pannulla kypsiksi ja lisää kasvisten ja makkaran joukkoon.
4. Lisää pannulle riisi. Liuota kanaliemeen sahrami ja lisää liemi pannulle. Anna porista pienellä lämmöllä kunnes riisi on kypsää eli n. 15 minuuttia. Lisää vettä tarvittaessa.
5. Riisin kypsennyksen loppuvaiheessa lisää joukkoon katkaravut ja kypsennä paellaa enää hetki, jotta ravut eivät sitkisty. Mausta suolalla ja pippurilla sekä sitruunalla.

2 kommenttia:

  1. Koitin etsiä maidän Prismasta sahramia, mutta en löytänyt. Tutkailin koko maustehyllyn kahteen kertaan läpi, mutta ei. Täytyy vielä käydä Cittarissa katsomassa, siellä on vähän parempi valikoima.. Ja tietty Stockalta nyt varmasti sitten saa.

    P

    VastaaPoista
  2. Outoa, ettei siellä oo. Järvenpään Cittarissa oli ja mietin, että sitähän vois löytää etnisistä kaupoista edullisesti ehkä..?

    VastaaPoista