Maisemia Ilmajoelta

Olen päässyt vasta nyt oikein kunnolla tutustumaan lähiseutuuni jokapäiväisen vaunuilun myötä. Olen toki aiemminkin liikkunut jalan Ilmajoella, mutten lähelläkään samalla intensiteetillä kuin nyt.

Ilmajoki on edustanut minulle jollakin tapaa nukkumalähiötä, mutta nyt asia alkaa pikku hiljaa muuttua johonkin muuhun suuntaan. Minulle on nimittäin syntynyt lempipaikkoja, joita ajattelin esitellä teillekin.

Tästä kävelen ohi monta kertaa viikossa. Pidän tuosta kuvassa olevasta puusta ja jokilaaksomaisesta maisemasta. Tottakai mielestäni yksi Etelä-Pohjanmaan kauneimmista paikoista on  kumpuileva...

Ennen adventtia

Mielestäni pitää olla joulukuu ennen kuin voi hankkia joulukukkia kotiin. En tässä säännössäni ole mitenkään ehdoton, olen ostanut ensimmäiset hyasintit jonakin vuonna jo marraskuussa. Silloin voi kuitenkin käydä niin, että itse joulun aika hiukan vesittyy, kun hyasintin huumaava tuoksu on leijunut huoneilmassa kuukauden ja joulutähdissä on menossa jo toinen kierros. Ne nimittäin ovat minulle ne the joulukukat.

Ennen adventtiaikaa on kuitenkin mukava saada vähän talven tunnelmaa kotiin ja koska omasta lapsuudestani en jouluruusua muista, ei se ole minulle kovin jouluinen kukka. Aiemmin ne ovat olleet tosi kalliita, mutta nyt bongasin nupullisen yksilön kaupasta reilusti alle kympillä, joten mukaanhan ruusu lähti.

Tosin saatan pyörtää mielipiteeni jouluruususta ei-jouluisana kukkana. Jos hyasinteissa on tuoksu ja joulutähdissä perinne, niin jouluruusussa on herkkyys, jota ei mistään muusta talven kukasta löydy. Voi olla, että adventtiajaksi hankin toisenkin tällaisen.

Lumi tuo joulunodotuksen

Ja otsikossa aihe on yksinkertaisesti kerrottu.

Ennen lauantaita en melkein muistanut koko joulua ja lauantain jälkeen olo on ollut "joulujoulujoulujoulu". Perinteitä pitäisi uudistaa ja punainen jouluvärinä palauttaa alakertaan, hyasinttien tuoksu leijailee muistoissa ja glögiä tekee mieli. Ihmeellinen lumi!

ps. ja voi ei, kuukauden kuluttua odotus on jo ohi!

Valoa!

Marraskuu on tänä vuonna ollut lämmin, mutta silti harmaana verhona roikkuva kosteus ja yhä aiemmin laskeutuva pimeä riiputtavat mieltä. Märkä ilma saa sammalet hehkumaan ja äänet vaimenemaan. Läheistä valtatietä ei ole kuulunut meille koko kuukauteen.

Laitoin pimeän-ajan-tunnelma-valot-ulkokäyttöön (aka jouluvalot) jo kaksi viikkoa sitten pihalle. Tapakouluttaja Kaarina Suonperän mielestä toimin väärin. Höpöhöpö, että joulu siitä hämärtyisi (tai sitten Vee saa traumoja, kts. aiempi linkki). Minä pääsen valoisaan aikaan sentään ulos kävelylle joka päivä ja silti kaipaan illasta valoa. Ja sitä paitsi meillä on muuten niin säkkipimeää, että jouluvaloitta oleminen on jo turvallisuusriski.

Tässä niitä, ihania. 

Towards the past

21.10. Marty McFly saapui tulevaisuuteen ja nyt kuukautta myöhemmin minä tähyän menneisyyteen.

Ihan virallisesti tein näitä jo viikolla, mutta kun päivä osui herkullisesti kohdalleen, oli se pakko hyödyntää.

Siis uuniperunoita, mikä kasariklassikko.  Ja ihan vahingossa tulin syöneeksi näitä tosi 80-lukulaisten lisukkeiden kanssa. Edelliseltä aterialta jäi tähteeksi silputtua kiinankaalia, salaatin jämät ja maustekaapista uupuikin tilli...

Vahva suositus!

Uuniperunat

1-2 Rosamunda-perunaa/syöjä

1. Harjaa perunat puhtaiksi ja pistele niihin haarukalla reikiä.
2. Kypsennä 175 asteessa tunnin verran.

Currytäyte (n. neljälle perunalle)

1 prk kermaviiliä
1 prk tonnikalaa
180 g katkarapuja
suolaa&currya

1. Sekoita täytteen ainekset keskenään. Anna maustua jääkaapissa hetki.


Salaatti

1 pienehkö kiinankaali
1 punainen paprika
2 kotimaista omenaa (kirpeää)
n. 100 g vahvanmakuista juustoa
maapähkinöitä

1. Suikaloi kasvikset ja omena. Pilko juusto kuutioiksi ja hienonna pähkinät.
2. Sekoita kaikki salaatiksi keskenään.
3. Voit lisätä joukkoon lorauksen oliiviöljyä ja sormisuolaa, mutta autenttisen lopputuloksen takaamiseksi jättäisin nämä käyttämättä.

ps. uuniperunoille voi valita jonkin tyylikkäämmän täytteen ja salaatiksi valita nykyaikaisemman version, niitä ei kuitenkaan lievän kasarileiman vuoksi kannata jättää tekemättä.

Tukholma... eikun Porvoo

Jonnekin kuitenkin piti vanhempieni helmoista päästä loman aikana, joten Tukholman sijaan päädyimme Porvooseen.  Ja siellähän on tosi ihana kierrellä ja katsella paikkoja. Marraskuisessa hämäränhyssypäivässä oli oma tunnelmansa. Kahvilat ja kadut olivat lähes autioita ja kostea ilma sai äänet vaimenemaan. En olisi ihmetellyt, jos jonkin kadunkulmassa kääntyessä olisimme päätyneet johonkin menneeseen aikaan.

Kävimme kahvilla Cafe Klockanissa, jossa sai suolaisia vohveleita ja runebergintorttuja (!). Se on vastapäätä Tee- ja kahvihuone Helmeä, jossa olemme tavanneet käydä.
Vastaisuuden varalta: Klockaniin, jos haluaa suolaista, Helmeen jos makeaa.

Illasta söimme vielä Bistro Sinnessä. Otimme hampparit (sairaan hyviä) ja Veelle tarjoilija toi nakerreltavaksi spelttisämpylöitä, jotka olivat huippuja herran ruokahalusta päätellen, mekin saimme Matin kanssa maistaa yhdet.
Vastaisuuden varalta: Sinneen syömään jos on kovempi nälkä, illallista harkittava vakavasti.

ps. kuvat ovat rakeisia vahingossa, sain synttärilahjaksi mikrojärjestälmäkameran ja opettelen vasta käyttämään sitä, tais olla ISOt vähän turhan isolla. Mutta ehkä rakeet sopivat vanhaan kaupunkiin.

 

Kahdestaan

Syy viikon blogihiljaisuuteeni oli loma. Meidän piti lomailla Tukholmassa, mutta toisin kävi. Vee sairastui ja jouduimme perumaan reissun. Onni onnettomuudessa, pääsimme ekaa kertaa Veen syntymän jälkeen kahdestaan jonnekin.

Jonnekin oli Farang. Keskiviikkoiltana sinne saa pöydän vielä samana päivänä. Junassa vähän jännitti. Toisen viinilasillisen jälkeen unohtui jo olla äiti ja isi. Neljännen kohdalla se taas muistui mieleen, mutta silti - olipas virkistävää olla hetken ihan vaan me.

Valon kaupunki

Kukaan ei ole voinut välttyä viikonlopun aikana uutisilta Pariisista. Heräsin syntymäpäivääni epäuskoisissa merkeissä, kun televisio suolsi solkenaan terrori-iskuista.

Monet ovat ihmetelleet, että monet samankaltaiset terrori-iskut muualla maailmassa jäävät uutisoinniltaan huomattavasti Pariisin iskujen varjoon. Kysymys on lähelle tulemisesta. Kaupunki on länsimaisen kulttuurin kautta kaikille tuttu.

Olen kahdesti rakastunut ensisilmäyksellä. Veehen ja Pariisiin. Pariisi on tullut ihoni alle ja jäänyt paikaksi, jonne palaan kun haluan muistaa jotakin kaunista. Siksi terrori-iskut tuntuivat sydänalassa kamalammin kuin 911-terrori. Miten valon kaupunki voi pitää sisällään sellaista julmuutta?  

Toinen asia, joka nousee esille on pelko tai se, ettei sille pitäisi antaa periksi. Pariisilaiset ovat urheasti lähteneet kaupungille, kahviloihin ja ravintoloihin, jotka ovat olennainen osa kaupungin kulttuuria.

Kuitenkin nimenomaan rakkaus synnyttää pelon. Jos ei rakasta ketään tai mitään, ei ole mitään pelättävää. Kun avaa oven rakkaudelle, alkaa myös pelätä sen menettämistä. Siksi mielestäni saa pelätä, mutta pelolle ei pidä antaa liian suurta sijaa ja sitä ei saa käyttää vääriin tarkoituksiin.

Sosiaalisen median kanavissa, joita seuraan, ei pelko ollut lietsonut vihaa (fiksut ystäväni). Eksyin kuitenkin lukemaan Mustan Barbaarin saamia viestejä hänen kommentoidessaan Pariisin iskujen ja muslimien yhteyttä. Olin oikeasti tosi järkyttynyt millaisia kommentteja ihmiset antavat omalla nimellään. Olen ollut niin naiivi, että olen luullut sellaisen vihan olevan kytkettynä vain ääriryhmiin.

Ilmeisesti ihmiset ovat todella peloissaan ja siksi hyvin vihaisia. Jos todella haluaa maailman muuttuvan, ei pelon peittäminen vihalla kuitenkaan auta. Pelon hyökyessä ylitse ei voi muuta kuin seistä selkä suorana ja rakastaa entistä kovemmin.

Kuvat Pariisista huhtikuulta 2013

Meidän huone

Tajusin vasta nyt Veen huonetta tehdessä, että olen menettänyt ikioman huoneen ihanuuden ehkä koko iäksi (tai siis se lienee tässä naimisissaolossa tavoitteena). Tai sitten virgianiawoolfmaisesti päädyn hankkimaan oman huoneen, jotta voin toteuttaa itseäni.

Toistaiseksi kuitenkin tyydyn jakamaan makkarin Matin kanssa. Ja aika pitkälti minunnäköiseni se on, Matin edustus lienee Helosan-tuubi yöpöydällään (ja senkin siivosin kuvaa varten pois).

Itämaisen maton ja pitsisen viltin kanssa huone on siinä ja siinä onko se liiankin pikkusievä, mutta onneksi tuo kirkuvan sininen tuoli ja äitini maalaama keltainen kukka-aiheinen taulu jotenkin kapinoivat vastaan. Ne eivät tavallaan sovi huoneeseen ja juuri siksi ovat hyvät.

Minun vanha telkkarini on nyt makuuhuoneessa. En ole ihan varma onko se hyvä idea, mutta toistaiseksi telkku on pysynyt iltaisin kiinni. Sille pitää keksiä uusi sijoituspaikka, jos alamme kupata hereillä tv:tä katsellen.

Ikioma huone

Viikonloppuna totesin tarvitsevani jotakin kivaa tekemistä, sillä olo oli mälsä ja mieli harmaana. Matin mielestä ehdotukseni pienestä mööbleeraamisesta ei ollut kivaa tekemistä, mutta ihailtavan joustavana aviomiehenä hän suostui ehdotukseeni. Kannatti, sillä olen ollut tosi tyytyväinen ja hyväntuulinen ever since.

Mööbleeraamisen tavoitteena oli Veen ikioma huone. Me siirryimme takaisin vanhaan makuuhuoneeseemme ja pikku kunkku sai talon isoimman huoneen valtakunnakseen. Huoneeseen ei oikeastaan tullut mitään muuta uutta kuin pallovalot ikkunaan. 

Vanhat pimennysverhot olivat hyvät, samoin matto. Kymmenisen vuotta vanhat Ikea-hyllyt löysivät paikkansa lelukoreineen Veen huoneesta, niihin saa liimata tarroja ja sotkea tussilla äidin saamatta hermoromahdusta. Lipasto ja sänky oli ostettuna jo ennen Veen syntymää. 

Vanha olohuoneen sohva sai Pilven, Tyypin ja Herra Aurinkoisen huomaansa. Huoneen takaseinälle laitoin sinitarralla kiinni eri paikoista ostettuja postikortteja. 

Huone on muuten valmis ja korkattu käyttöön, mutta odotamme vielä pimeässä hohtavaa maailmankarttaa (!) saapuvaksi. Se pääsee Ikean hyllyn pariksi. Jo ilman karttaakin huone on muutaman yön kokemuksella hyväksi todettu.

Vaateviikon pieni jatko-osa

Eli Veen vaatteista tuoreimmat.

Metsola

Frotee- ja trikoovaatteita, jotka ovat ehkä melkein liiankin retroja. Mutta vain melkein. Froteekangas potkupuvussa ja vihreässä bodyssa on paksua ja jos värit säilyvät pesussa ovat vaatteet käytännössä ikuisia. Potkupuku on kokoa 80 cm ja menee Veelle varmaankin siinä vaiheessa, jossa hän oppii konttaamaan. Kangas lienee siihen tarkoitukseen hyvin sopivaa. Trikookin sinisävyisessä bodyssa tuntui paksulta ja laadukkaalta.

Papu

Pidän merkin printeistä ja body tuntui olevan laadukasta kangasta. Hinta on kuitenkin mielestäni bodyssa aika kova, mutta alennettuna kohtuullinen. Kuten jo mainitsin, plussaa siitä, että ainakaan tässä bodyssa neppareita ei kauluksessa ollut.

Tuntuu, että vauvan vaatteet voi hankkia pelkiltä kotimaisilta yrityksiltä. Lisäksi erilaisilla markkinoilla ja torilla pyörii monenmoista käsityöyrittäjää, joiden tuotteet ovat taatusti design from ja made in Finlad.

Muutaman miinuksen antaisin yleisellä tasolla. Monelle yrityksellä oli huomattavasti laajemmat mallistot tytöille (mekkoja ja röyhelöisiä housuja). Kuitenkin samaan aikaan selkeästi pyritään jonkinlaiseen unisexmaisuuteen, esimerkiksi väreistä pannassa oli (poikaväri?) sininen. Poltettua oranssia, armeijanvihreää ja burgundia löytyi niidenkin edestä. Kaikki niitä värejä, jotka eivät Veen ihoon tai hiusten väriin istu. Ja arvatkaa mikä istuu? Sininen tietty.